Nokian Renkaat Q1 keskiviikkona: Toissijaisuutta ja vaikeita aikoja
Nokian Renkaat julkistaa Q1-raporttinsa ensi keskiviikkona noin kello 14.00. Venäjän helmikuussa Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä yhtiön toimintaympäristö ja siten liiketoimintamahdollisuudet ovat heikentyneet oleellisesti. Tätä heijastellen alkuvuoden operatiivinen suoritus on toissijaista ja raportissa / tulospuhelussa keskitymmekin johdon tarkempiin kommentteihin koskien sekä taktisia toimintasuunnitelmia että strategisia investointiaikeita.
Vielä ehjänlainen kvartaali
Henkilöautonrenkaiden jälkiasennusmarkkinan Q1-kausi oli Michelin ja Pirellin kuukausittain julkaisemien myyntitietojen perusteella hyvä. Tammi- ja helmikuussa keskeisten markkina-alueiden kysynnät vaikuttavat olleen selvästi edellisvuotta pirteämpiä, eivätkä muuttuneet olosuhteet ehtineet maaliskuuhunkaan markkinatasolla oleellisesti vaikuttaa. Nokian Renkaiden omat ja varsinkin Venäjän tuotantolaitoksen operaatiot sen sijaan jo maaliskuussa jonkin verran vaikeutuivat raaka-aineiden heikentynyttä saatavuutta, logistiikan uudelleenjärjestelytarpeita sekä hidastunutta rahaliikennettä heijastellen. Käsityksemme mukaan nämä tekijät ja voimassa olleet muut pakotteet eivät kuitenkaan yhtiölle vielä Q1:llä massiivisia takaiskuja aiheuttaneet. Tätä ja yleistä markkinakehitystä mukaillen odotamme Henkilöautonrenkaat-segmentin yltäneen Q1:llä kiitettävään kasvuun. Raskaiden Renkaiden arvioimme puolestaan hyötyneen tehdyistä kapasiteetti-investoinneista sekä terveestä kysyntätilanteesta ja Vianorin vastaavasti Henkilöautonrenkaiden suoriutumisesta. Koko konsernin liikevaihdon odotamme näin ollen kasvaneen 12 % 383 MEUR:oon, mikä on liki samalla tasalla konsensuksen kanssa.
Oikaistua liikevoittoa odotamme yhtiön tehneen Q1:llä 50 MEUR, mikä on melko selvästi konsensusta korkeampi odottama. Vakaan tulostason arvioimme saaneen tukea kasvaneista tuotantomääristä ja tehdyistä hinnankorotuksista. Toisaalta odotamme hinnankorotuksia voimakkaammin nousseiden materiaalikulujen ja muuttuneessa toimintaympäristössä kalliimmaksi käyneen logistiikan peittäneen nämä hyödyt. Q1:n ei-IFRS-kirjausten arvioimme olleen noin 7 MEUR:n suuruiset ja raportoidun liikevoiton asettuneen täten 43 MEUR:oon. Normaalien rahoituskulujen ja verojen jälkeen odotamme yhtiön tehneen 0,24 euron osakekohtaisen tuloksen konsensuksen odottaessa 0,15 euroa.
Vaikea tilanne
Merkittävä osa Nokian Renkaiden Henkilöautonrenkaiden kokonaiskapasiteetista ja koko konsernin tuloksentekokyvystä on kiinni Venäjän tuotantolaitoksessa. EU:n pakotteiden seurauksena renkaiden vienti EU:n alueelle ei ole mahdollista, mikä on tehnyt yhtiön tilanteesta vaikean ja liiketoiminnan ennustettavuudesta poikkeuksellisen heikon. Lyhyellä aikavälillä todennäköisesti menetettävän tuotannon ja siten myynnin korvaaminen on mahdotonta, kun taas keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tuotantorakenteen muuttamiselle on kolme vaihtoehtoa: 1) Nokian ja Daytonin tuotantolaitosten kapasiteettien kasvattaminen, 2) uuteen tuotantolaitokseen investoiminen orgaanisin keinoin tai yritysostoin ja / tai 3) sopimusvalmistuksen merkittävä lisääminen. Näistä vaihtoehdoista ensimmäisen osalta yhtiö on jo aloittanut konkreettiset toimenpiteet ja myös kokonaan uutta tuotantolaitosta koskevia suunnitelmia on aikaisemmin kommunikoituun tapaan kiihdytetty. Koska uuteen tuotantolaitokseen investoiminen on yhtiön pidemmän aikavälin kilpailukyvyn ja arvonluontiedellytysten arvioimisen kannalta tärkeää, toivomme Q1-tulospäivänä saavamme tästä strategisesta aikeesta tarkentavia lisätietoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokian Tyres
Nokian Renkaat on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa premium-luokan renkaita ja on tunnettu erityisesti talvirenkaistaan. Yhtiö myy renkaita henkilöautoihin, kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Nokian Renkaat on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Henkilöautonrenkaat, Raskaat Renkaat sekä autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Nokian Renkailla on myös kaksi omaa testikeskusta Suomessa ja yksi Espanjassa, mikä mahdollistaa renkaiden ympärivuotisen testaamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 714,2 | 1 648,3 | 1 761,4 |
kasvu-% | 30,5 % | −3,8 % | 6,9 % |
EBIT (oik.) | 324,9 | 217,8 | 278,3 |
EBIT-% (oik.) | 19,0 % | 13,2 % | 15,8 % |
EPS (oik.) | 1,84 | 1,20 | 1,56 |
Osinko | 0,55 | 0,60 | 0,65 |
Osinko % | 1,7 % | 9,2 % | 10,0 % |
P/E (oik.) | 18,14 | 5,41 | 4,16 |
EV/EBITDA | 10,52 | 2,89 | 2,56 |
