Nokian Renkaat Q3 keskiviikkona - odotamme kannattavan kasvun jatkuvan
Nokian Renkaat julkaisee Q3-raporttinsa keskiviikkona klo 8:00. Odotamme alkuvuonna nähdyn vahvan kehityksen jatkuvan ja ennustamme sekä liikevaihdon että liiketuloksen kasvaneen vertailukaudesta. Raportin alinta tulosriviä laskee Verohallinnon määräämä 59 MEUR:n lisävero vuodelta 2011, joka tulee laskemaan Q3:n nettotuloksen lähelle nollaa.
Odotamme Q3-liikevaihdon kasvaneen 9 % vertailukaudesta 344 MEUR:oon (Q3’16: 317 MEUR). Konsensusennuste liikevaihdolle on hieman ennusteemme yläpuolella 349 MEUR:ssa. Liikevaihdon kasvun moottorina toimivat Venäjän elpyminen, kasvu Pohjois-Amerikassa sekä Keski-Euroopassa ja yhtiön alkuvuonna toteuttamat myyntihintojen korotukset. Venäjällä markkinan positiivisesta käänteestä on saatu vuoden aikana vahvistusta uusien autojen myyntilukujen vahvan kasvun muodossa, minkä odotamme heijastuvan rengasmarkkinaan positiivisesti. Ruplan kurssista ei kuitenkaan tulla saamaan enää samanlaista vetoapua kuin mitä H1’17:n aikana nähtiin.
Liikevoiton odotamme nousseen 79,7 MEUR:n tasolle vertailukauden 74,0 MEUR:sta. Konsensusennuste liikevoitolle on hieman meidän ennusteemme yläpuolella 82,4 MEUR:ssa. Liikevoiton kasvua tukevat myyntivolyymien kasvu, alkuvuonna tehdyt hintojen korotukset sekä lähes täydellä kapasiteetilla pyörivät tehtaat. Kannattavuuteen negatiivisesti tulevat vaikuttamaan nousussa olevat raaka-ainekustannukset, joiden yhtiö mainitsi Q2-raportissa olleen noin 20 % vertailukauden yläpuolella. Pitääkseen kiinni kannattavuudestaan, yhtiö totesi tehneensä alkuvuonna kaikilla markkinoilla hintojen korotuksia tuotteisiinsa, joiden vaikutukset näkyvät vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Yhtiö kertoi suunnittelevansa myös tietyille markkinoille lisää hintojen korotuksia syksyn aikana. Tuloslaskelman alinta riviä rasittaa Verohallinnon Nokian Renkaille määräämä 59 MEUR:n lisävero vuodelta 2011, jonka yhtiö sanoi kirjaavansa Q3-tulokseensa. Verohallinnon lokakuussa julkaistun näkemyksen mukaan merkittävä osa Venäjän tytäryhtiöiden tuloksesta tulee lisätä yhtiön verotettavaan tuloon Suomessa, mikä Nokian Renkaiden mukaan johtaa tulon kahdenkertaiseen verotukseen ja on vastoin voimassaolevaa verosopimusta. Yhtiö aikoo valittaa päätöksestä ja ratkaisua voidaan joutua odottamaan vielä vuosia.
Nokian Renkaat nosti elokuussa julkaistun Q2-raportin yhteydessä vuoden 2017 ohjeistustaan. Päivitetyn ohjeistuksen mukaan vuonna 2017, nykyisillä valuuttakursseilla, liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kasvavan vähintään 10 % vuoteen 2016 verrattuna. Vuoden 2016 liikevaihto oli 1391 MEUR ja liikevoitto 310,5 MEUR. Meidän ennuste liikevaihdolle on 1570 MEUR (kasvu 13 %) ja liikevoitolle 355 MEUR (kasvu 14 %). Ennusteemme ovat hyvin linjassa yhtiön ohjeistuksen kanssa ja odotamme yhtiön toistavan ohjeistuksen loppuvuodelle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokian Tyres
Nokian Renkaat on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa premium-luokan renkaita ja on tunnettu erityisesti talvirenkaistaan. Yhtiö myy renkaita henkilöautoihin, kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Nokian Renkaat on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Henkilöautonrenkaat, Raskaat Renkaat sekä autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Nokian Renkailla on myös kaksi omaa testikeskusta Suomessa ja yksi Espanjassa, mikä mahdollistaa renkaiden ympärivuotisen testaamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 391,2 | 1 569,7 | 1 721,5 |
kasvu-% | 2,28 % | 12,84 % | 9,67 % |
EBIT (oik.) | 310,5 | 355,0 | 406,4 |
EBIT-% (oik.) | 22,32 % | 22,61 % | 23,61 % |
EPS (oik.) | 1,85 | 1,59 | 2,34 |
Osinko | 1,53 | 1,60 | 1,70 |
Osinko % | 4,32 % | 19,31 % | 20,52 % |
P/E (oik.) | 19,11 | 5,22 | 3,54 |
EV/EBITDA | 11,45 | 2,13 | 2,16 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/p/ac8455/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/i/67e7ee/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/musta_leijona/500/10900_2.png)