Nordea Q1-aamutulos: Korkokatteen huippu ei jäänytkään taakse
Nordea julkisti aamulla odotuksia selvästi vahvemman Q1-tuloksen. Yhtiön korkokate ja palkkiotuotot kehittyivät kokonaisuutena odotustemme mukaisesti, mutta kulutaso ja luottotappiot jäivät selvästi ennusteita maltillisimmiksi. Ohjeistukseen ei odotetusti tullut muutoksia, ja Nordea odottaa sen kuluvan vuoden oman pääoman tuoton ylittävän 15 %.
Korkokate jatkoi vielä kasvuaan
Toisin kuin tulosennakossamme povasimme, ei korkokatteen huippua vielä nähtykään, kun Nordean korkokate kasvoi Q1:llä 0,4 % edelliskvartaaliin ja 11 % vertailukauteen nähden. Suurin positiivinen vaikutus edelliskuukauteen nähden oli kuitenkin korkosuojauksilla ja valuuttakurssimuutoksilla, joten näistä oikaistuna korkokate pysyi käytännössä paikallaan.
Palkkiotuotoissa kehitys oli hyvää erityisesti maksamisen palveluissa ja henkivakuutustoiminnassa. Luotonannon palkkiot kärsivät vaatimattomana säilyneestä luottokysynnästä. Lainakannassa nähtiin kuitenkin pientä kasvua Q1:llä yritysluottojen vetämänä. Varainhoidossa hallinnoitavat asiakasvarat kasvoivat arvonnousujen ansioista, sillä nettomerkinnät jäivät kvartaalilla miinuksen puolelle. Nordean yhteenlasketut liiketoiminnan tuotot kasvoivat Q1:llä lopulta 6 % vertailukaudesta 3085 MEUR:oon ylittäen ennusteemme 2 %:lla.
Matala kulutaso toi reippaan tulosylityksen
Nordean kulutaso jäi Q1:llä selvästi odotuksiamme matalammaksi. Tämän taustalla olivat erityisesti vuoden ensimmäiselle kvartaalille kirjattavat vakausmaksut, jotka laskivat ennusteitamme voimakkaammin edellisvuodesta. Muilta osin operatiivisissa kuluissa ei nähty olennaisia yllätyksiä. Luottotappiot olivat puolestaan hyvin maltilliset 33 MEUR (0,04 % luottokannasta) ja jäivät selvästi 87 MEUR:n ennusteestamme. Luottokannan laadussakaan ei nähty olennaista heikentymistä. Johdon harkinnanvarainen luottotappiopuskuri pidettiin ennallaan 505 MEUR:ssa.
Matalan kulutason ja odotuksia korkeampien liiketoiminnan tuottojen johdosta kvartaalin nettotulos ylitti ennusteemme varsin reippaasti 12 %:lla. Osakekohtainen tulos oli 0,38 euroa ja oman pääoman tuotto erinomainen 18,1 %.
Kuluvan vuoden ohjeistukseen ei odotetusti muutoksia
Nordean kannattavuuskehityksen osalta olennainen kysymys liittyy luonnollisesti korkokatteen näkymiin. Q1-raportilla pankki ei tehnyt olennaisia muutoksia arvioon siitä, kuinka voimakkaasti lähitulevaisuudessa siintävät keskuspankin koronlaskut vaikuttavat pankin korkokatteeseen. Korkosuojauksista ja hitaasti päivittyvistä viitekoroista johtuen Nordean korkoherkkyys onkin lyhyellä aikavälillä varsin maltillinen, mikä tukee kannattavuuskehitystä. Näin ollen kuluvan vuoden ohjeistukseen yltämisen ei pitäisi tuottaa haasteita. Ohjeistukseen ei odotetusti tehtykään muutoksia, vaan Nordea odottaa yhä sen oman pääoman tuoton ylittävän 15 % kuluvana vuonna.
Pääomien käyttöön liittyvistä suunnitelmista yhtiö aikoo tiedottaa vielä tämän vuoden aikana. Arvioimme tämän tarkoittavan myös uutta omien osakkeiden osto-ohjelmaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nordea Bank
Nordea on vuonna 1997 perustettu yleispankki, joka tarjoaa kattavia palveluja. Nordealla on toimipaikka 20 maassa, mukaan lukien Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Nämä neljä Pohjoismaata ovat kotimarkkina-alueemme, ja yhdessä ne muodostavat maailman kymmenenneksi suurimman talouden. Nordea on markkina-arvolla mitattuna Euroopan kymmenen suurimman finanssipalveluyrityksen joukossa. Nordea on taloudellisesti vakaa pankki ja yksi harvoista eurooppalaisista pankeista, joilla on AA-luokitus. Nordea Bank Abp:n osakkeet noteerataan Helsingin, Tukholman ja Kööpenhaminan pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.02.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liiketoiminnan tuotot | 11 743,0 | 11 991,5 | 11 887,2 |
kasvu-% | 20,8 % | 2,1 % | −0,9 % |
EBIT (oik.) | 6 515,0 | 6 298,5 | 6 191,5 |
EBIT-% (oik.) | 55,5 % | 52,5 % | 52,1 % |
EPS (oik.) | 1,44 | 1,40 | 1,41 |
Osinko | 0,92 | 0,91 | 0,92 |
Osinko % | 8,2 % | 6,9 % | 7,0 % |
P/E (oik.) | 7,80 | 9,39 | 9,32 |
EV/EBITDA | 7,01 | 7,67 | 7,44 |
