Nurminen Logistics: Asemalle seuraamaan tilanteen kehittymistä
Näkemyksemme Nurminen Logisticsin Rahtijunaliiketoiminnan lyhyen aikavälin toimintaympäristön kokonaiskuvasta on muuttunut aikaisempaa pessimistisemmäksi Venäjän transitoliikenteeseen kohdistuvasta asiakaskäyttäytymisen muutoksesta johtuen. Tätä peilaten olemme laskeneet selvästi lyhyen aikavälin ennusteitamme huolimatta yhtiön nopeasta reagoinnista uuden eteläisen reitin nopeutetun ylösajon suhteen, mutta arviomme mukaan siitä ei ole ainakaan lyhyellä aikavälillä korvaamaan pohjoisen reitin laskeneita volyymeja. Siten toistamme osakkeen 1,25 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) toimintaympäristön normalisoitumisen ajankohtaan liittyvää merkittävää epävarmuutta heijastellen.
Ukrainan sota on vaikuttanut asiakaskäyttäytymiseen, yhtiö aloittaa uuden eteläisen reitin
Käsityksemme mukaan Ukrainan sodalla on ollut selviä vaikutuksia Nurmisen Venäjän läpikulkevaan Kiinan konttijunaliikenteeseen asiakaskäyttäytymisen kautta. Sen sijaan suorat pakotteet tai vastapakotteet eivät estä Rahtijunaliiketoimintaa tällä hetkellä. Tätä heijastellen yhtiö on myös päättänyt nopeuttaa uuden Venäjän kiertävän eteläisen reitin ylösajoa, joka on kohdistettu etenkin Keski-Euroopan markkinoille. Arviomme mukaan eteläisestä reitistä ei ole kuitenkaan korvaamaan pohjoisen reitin volyymeja reittiin liittyvien yleisten kapasiteettihaasteiden vuoksi (sis. Mustanmeren ja Kaspianmeren ylitykset). Reitti kuitenkin tuo yhtiölle korvaavan vaihtoehdon sekä mahdollistaa asiakaskunnan kasvattamisen, mistä yhtiö voi hyötyä etenkin pidemmällä tähtäimellä. Tällä hetkellä yhtiön toimintaympäristön ja asiakaskäyttäytymisen normalisoitumisen ajankohtaa on hyvin hankala arvioida, mutta lyhyellä aikavälillä tämä näyttää mielestämme epätodennäköiseltä. Junarahdin hyötyjen vuoksi (sis. nopeus ja ekologisuus) volyymien palautuminen voisi silti tapahtua melko nopeasti toimintaympäristön normalisoituessa.
Leikkasimme lyhyen aikavälin ennusteitamme selvästi
Toimintaympäristöön liittyviä haasteita peilaten leikkasimme kasvuennusteitamme reippaasti etenkin kuluvan (-17 %) mutta myös ensi vuoden (-10 %) osalta. Toisaalta odotamme korkealla säilyneen merirahdin hintatason sekä uuden eteläisen reitin tukevan yhtiötä. Myös kannattavuusennusteemme laskivat hieman volyymiennusteiden laskua heijastellen. Voimakkaammin konsernitason kannattavuusennusteiden laskuun vaikutti kuitenkin myyntimixin heikkeneminen (ts. Rahtijunaliiketoiminnan volyymien lasku). Käsityksemme mukaan H1’22:n kannattavuuteen tulee vaikuttamaan myös konttien kiertoon liittyvät haasteet äkillisesti laskeneiden volyymien myötä. Toimintaympäristön haasteita peilaten emme odota yhtiön yltävän aivan keskipitkän aikavälin taloudelliseen tavoitteeseen liikevoittomarginaalin osalta (2021-2023 tavoite EBIT-%: 9 % vs. 2023e EBIT-%: 8,1 %).
Pitkän aikavälin sijoitustarina ennallaan, mutta toimintaympäristön epävarmuus painaa riski/tuotto-suhdetta
Laskeneiden ennusteidemme mukaiset oikaistut P/E-luvut osakkeelle vuosille 2022 ja 2023 ovat 22x ja 12x. Tulospohjaisesti yhtiön arvostus on kuluvaan vuoteen peilattuna koholla ja ensi vuoteen katsottuna neutraali. Arvostuskuva sisältää kuitenkin merkittävää ennusteriskiä, sillä toimintaympäristön kehitystä (mahdolliset tulevat pakotteet ja vastapakotteet, asiakaskäyttäytymisen muutokset) ja toisaalta vakautumisen ajankohtaa on tällä hetkellä hyvin vaikea ennakoida. Suuntaa antavien osien summa -sekä DCF -laskelmiemme indikoimat arvot ovat nykykurssia korkeammalla (1,3-1,7 euroa osakkeelta), mitkä kuvastavat yhtiön pitkän aikavälin potentiaalia. Mielestämme yhtiön pitkän aikavälin sijoitustarina on toistaiseksi pysynyt ennallaan, mutta yhtiön vaikutusalueen ulkopuolista toimintaympäristön epävarmuuksista johtuen jäämme tässä kohtaa seuraamaan tilanteen kehitystä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nurminen Logistics
Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluyhtiö, jonka palveluihin kuuluvat nykyisin rautatiekuljetukset Aasian ja Suomen välillä sekä Baltian alueella. Lisäksi yhtiö tarjoaa erilaisia terminaali- ja huolintapalveluita.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.03.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 141,3 | 160,9 | 163,8 |
kasvu-% | 75,0 % | 13,9 % | 1,8 % |
EBIT (oik.) | 10,5 | 13,7 | 14,9 |
EBIT-% (oik.) | 7,5 % | 8,5 % | 9,1 % |
EPS (oik.) | 0,08 | 0,13 | 0,15 |
Osinko | 0,02 | 0,03 | 0,04 |
Osinko % | 1,0 % | 2,9 % | 3,9 % |
P/E (oik.) | 24,80 | 8,03 | 6,94 |
EV/EBITDA | 15,37 | 7,10 | 6,13 |
