Nurminen Logistics nimitti toimitusjohtajan
Nurminen Logistics tiedotti perjantaina, että yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Olli Pohjanvirta. Hän on toiminut 25.5.2020 alkaen yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana ja jatkaa 13.11.2020 alkaen toimitusjohtajana. Olli Pohjanvirta jatkaa myös edelleen hallituksen puheenjohtajana.
Pohjanvirran pitkän useiden vuosien hallitustaustan ansiosta hän tuntee yhtiön hyvin ja mikä tärkeintä, hänen siirtymisensä toimitusjohtajan tehtäviin tuo arviomme mukaan yhtiön johtoon kannattavuuskäänteen kannalta tärkeää jatkuvuutta. Viime vuosina yhtiön johdossa on tapahtunut useita vaihdoksia, mistä olemme kirjoittaneet mm. täällä. Pohjanvirralla on käsityksemme mukaan ollut myös olennainen rooli yhtiön kasvuaihion eli Kiinan junayhteysliiketoiminnan rakentamisessa, ja siten hänen hänellä on kokemusta yhtiön lähivuosien kehityksen kannalta tärkeällä liiketoiminta-alueella.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nurminen Logistics
Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluyhtiö, jonka palveluihin kuuluvat nykyisin rautatiekuljetukset Aasian ja Suomen välillä sekä Baltian alueella. Lisäksi yhtiö tarjoaa erilaisia terminaali- ja huolintapalveluita.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.08.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 69,3 | 73,8 | 76,7 |
kasvu-% | −12,2 % | 6,5 % | 4,0 % |
EBIT (oik.) | −1,9 | −0,2 | 1,1 |
EBIT-% (oik.) | −2,7 % | −0,3 % | 1,5 % |
EPS (oik.) | −0,14 | −0,09 | −0,05 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 19,89 | 17,74 | 13,71 |
