Oriola päivitti toimintamalliaan, pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteita ja johtoryhmää
Oriola tiedotti tiistaina, että sen hallitus on hyväksynyt yhtiön uuden toimintamallin, päivitetyn strategian ja uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. Tiedotteen perusteella tuote- tai palveluvalikoimaan ei ole tulossa suuria muutoksia. Kyse on enemmänkin uudelleenorganisoitumisesta, jotta yhtiö pystyisi paremmin ohjaamaan viime vuosina laajentunutta palveluportfoliotaan ja parantamaan operatiivista tehokkuutta läpi konsernin. Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet pysyivät myös pääosin ennallaan, joten tiedote ei aiheuta muutoksia lähivuosien ennusteisiimme, eikä Oriolan osakkeelle antamaamme suositukseen tai tavoitehintaan.
Oriola jakautuu jatkossa kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Pharma, Retail ja Consumer. Raportoitavat segmentit muodostuvat 1.1.2019 alkaen näistä liiketoiminta-alueista, kun aiemmin raportoitavat segmentit olivat Palvelut (Services), Terveydenhuolto (Healthcare) ja Kuluttaja (Consumer). Oriola yhdistää logistiikkatoiminnot sekä operatiivisen hankinnan uudeksi ”Operations”-nimiseksi konsernitason toiminnoksi varmistamaan logistiikan vahvan palvelukehityksen sekä hankinnan tehokkuuden kaikilla liiketoiminnan alueilla. Myös annosjakelun tuotanto siirtyy osaksi Operations-toimintoa. Oriola tarvitsee kaikissa toiminnoissaan taustalle vahvan hankinta- ja logistiikkaosaamisen ja se on tunnistettu yhtiön selkärangaksi. Yhtiö hakee nyt Operations-toiminnalle johtajaa, joka tulee osaksi konsernin johtoryhmää. Logistiikka saa näin ollen arviomme mukaan jatkossa paremman huomion ja sen on tarkoitus palvella keskitetysti kaikkia liiketoiminta-alueita vahvemmin.
Uusista segmenteistä Retail tarjoaa laajan valikoiman terveys- ja hyvinvointituotteita ja -palveluita, (ml. annosjakelupalveluita), apteekeille, eläinlääkäreille, yksityiselle ja julkiselle terveydenhuollolle sekä vähittäiskaupalle. Pharma tarjoaa räätälöityjä logistiikka-, asiantuntija- ja neuvontapalveluita lääkeyhtiöille sekä laajan valikoiman lääkeyhtiöiden tuotteita apteekeille, sairaala-apteekeille ja eläinlääkäreille. Consumer keskittyy terveyteen ja hyvinvointiin liittyviin tuotteisiin ja palveluihin, joita Oriola tarjoaa suoraan kuluttajille Kronans Apotek-apteekkien, Hehku-myymälöiden ja verkkokauppojen kautta.
Oriolan vuonna 2015 julkistamat pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet pysyvät muuttumattomina lukuun ottamatta oikaistun nettovelkaantumisasteen muutosta 30-60 prosentista alle 70 prosenttiin. Päivitetyt taloudelliset tavoitteet ovat:
- Markkinakasvun mukainen liiketoiminnan kasvu
- Vuotuisen osakekohtaisen tuloksen kasvu yli 5 % ilman kertaluonteisia eriä
- Sijoitetun pääoman tuotto yli 20 %
- Oikaistu nettovelkaantumisaste alle 70 % (korollisiin nettovelkoihin lisätään myydyt myyntisaamiset, kuten aiemminkin).
Kasvun osalta Oriolalla on hyvät mahdollisuudet yltää markkinakasvun tasolle, mutta sen ei odoteta olevan kovin vauhdikasta. Suomen lääkemarkkinoiden kokonaisarvo oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2017 ja Ruotsin 4,2 miljardia euroa. Markkinoiden vuotuisen kasvun on arvioitu olevan vuoteen 2021 mennessä Suomessa 1,5 % ja Ruotsissa noin 4 %. Osakekohtaisen tuloskasvun pitäisi olla helppo ylittää 5 % varsinkin nyt, jos lähtökohdaksi otetaan yhtiön vuonna 2017 tehdyistä ERP-ongelmista johtuva erittäin heikko tulos. Sijoitetun pääoman tuotto on viimeisen 5 vuoden aikana ollut keskimäärin 13,6 %, joten 20 %:n tavoite on haastava. Yhtiö on vain kerran viimeisen viiden vuoden aikana ollut lähellä tätä (2015 ROCE: 19,9 %). Nettovelkaantumisaste oli vuoden 2017 lopussa 56 % ja Q2’18 luku oli 57 %. Viime vuosien heikko tuloskehitys, Hehku-ketjun perustamiskustannukset sekä IT-järjestelmien ja varastonhallinnan vaatimat investoinnit ovat kasvattaneet yhtiön velkaantuneisuutta, minkä takia ymmärrämme tavoitteen (väliaikaisen) noston tältä osin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
