Panostaja jakaa ylimääräisen osingon 0,05 euroa osakkeelta
Panostajan hallitus on tänään päättänyt 0,05 euron osakekohtaisen ylimääräisen osingon jakamisesta. Jaettavan ylimääräisen osingon kokonaismäärä on reilut 2,6 MEUR. Panostajalla on hyvin varaa lisäosinkoon emoyhtiön erittäin vahvan kassan takia (nettokassa lähes 27 MEUR ml. korolliset saamiset) ja osakemarkkinoilla lisäosinko otetaan todennäköisesti positiivisesti vastaan. Toisaalta osinko pienentää yhtiön sijoitettavaa varallisuutta, mikä olisi mielestämme nykyisessä epävarmassa markkinatilanteessa ollut arvokasta uusia kohdehankintoja ja tulevaisuuden kasvua ajatellen. Mielestämme Panostajan haasteena on sijoitussalkun pieni koko suhteessa yhtiön kiinteisiin kuluihin, ja tätä epätasapainoa lisäosinko pahentaa. Osien summa -laskelmassamme osinko heijastuu seuraavan päivityksen yhteydessä emoyhtiön nettokassaan ja sitä kautta tavoitehintaan.
Ylimääräisen osingon irtoamispäivä on 17.6.2022, täsmäytyspäivä 20.6.2022 ja maksupäivä 28.6.2022. Päätös perustuu yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 7.2.2022 myöntämään valtuutukseen. Panostajan 7.2.2022 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään harkintansa mukaan mahdollisesta varojen jakamisesta osakkeenomistajille yhtiön taloudellisen tilanteen sitä puoltaessa joko osinkona tai pääomanpalautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Valtuutuksen perusteella tehtävän varojenjaon enimmäismäärä voi olla yhteensä 4,7 MEUR.
Panostajan mukaan yhtiön voitonjako heijastaa konsernin tuloksen kehitystä pitkällä aikavälillä ja ensisijaisena tavoitteena on varmistaa konsernin sijoitustoiminnan jatkuvuus, jonka jälkeen vähintään puolet emoyhtiön osakkeenomistajille kohdistuvasta konsernin vuosittaisesta tuloksesta voidaan jakaa joko osinkoina, pääomanpalautuksina tai osakkeiden takaisinostoina. Panostaja on kuluvan tilikauden aikana tehnyt merkittävän ja onnistuneen arvonnousun realisoinnin tytäryhtiössään Granossa SokoPro-kaupan myötä. Panostaja on yhtiön mukaan hyvässä asemassa toteuttaakseen uudistettua strategiaansa, jonka keskiössä nykyisten sijoituskohteiden Granon, Hyggan, CoreHW:n, Oscar Softwaren ja Gugguun arvonluonnin lisäksi ovat useat uudet sijoitukset palvelu- ja ohjelmistotoimialojen kasvuyhtiöihin strategiakaudella 2022-2024. Panostajan taloudellinen asema, voitonjakopolitiikka sekä sijoitustoiminnan toteutuneet tulokset ja näkymät antavat yhtiön mukaan hyvän perustan Panostajan ylimääräiselle osingolle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Panostaja
Panostaja on vuonna 1984 perustettu sijoitusyhtiö, joka omistaa ja kehittää suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiö keskittyy erityisesti palvelu- ja ohjelmistoalan yrityksiin. Panostaja pyrkii löytämään laadukkaita, kasvukykyisiä sijoituskohteita ja kehittämään niitä eteenpäin. Panostajalla on sijoituksia mm. seuraavissa yhtiössä Oscar Software, Grano, CoreHW, Hygga ja Gugguu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 133,0 | 137,0 | 141,7 |
kasvu-% | −16,36 % | 3,00 % | 3,48 % |
EBIT (oik.) | 2,0 | 8,3 | 2,9 |
EBIT-% (oik.) | 1,53 % | 6,09 % | 2,07 % |
EPS (oik.) | −0,04 | 0,05 | −0,01 |
Osinko | 0,03 | 0,03 | 0,03 |
Osinko % | 4,10 % | 6,41 % | 6,41 % |
P/E (oik.) | - | 9,06 | - |
EV/EBITDA | 7,49 | 3,48 | 4,56 |