Puuilo Q2'24-ennakko: Markkinaosuuksia haalittu jälleen kerran
Puuilo raportoi Q2-tuloksensa torstaina 12. syyskuuta klo 8:30. Vähittäiskaupan kehitys on viime aikoina ollut vaisua, mutta uskomme yhtiön olleen yksi markkinan voittajista edellisten kvartaalien tapaan. Teimme pieniä negatiivisia ennustetarkistuksia, sillä uskoaksemme kvartaalin hinnoitteluympäristö ei ole ollut suotuisin. Ennustetarkistuksista huolimatta uskomme yhtiön saavuttavan kasvua ja paranevaa tulosta viitoittavan ohjeistuksensa mm. suurentuneen myymäläverkoston ja vanhojen myymälöiden kasvun turvin.
Liikevaihdon kehitys rivakkaa haastavasta markkinaympäristöstä huolimatta
Ennustamme Puuilon Q2-liikevaihdon kasvaneen 20 % vertailukaudesta 125 MEUR:oon (kons. 121 MEUR). Vahvan kehityksen pääajurina toimii vertailukautta 7 myymälää suurempi verkosto sekä noin 5 %:n vanhojen myymälöiden kasvu. Q1:n kasvu ei antanut merkkejä yhtiön altistuneen haastavalle käyttötavaramarkkinan kehitykselle (viivästynyt kevät, hintavetoinen kulutus yms.), jonka johdosta luottamuksemme yhtiön kasvuedellytyksiin säilyy kohtuullisen korkeana myös Q2:lla. Mielestämme Puuilo on asemoitunut oivallisesti kunkin alamarkkinan laatupelureihin nähden, jonka avulla yhtiö on kyennyt haalimaan näiltä itselleen asiakasvirtaa haastavan markkinan aikaan. Tulevaisuus näyttää kuinka vahvaa uusien asiakkaiden pito on, mutta luottamuksemme yhtiön konseptin houkuttelevuuteen on kohtuullisen vahva.
Tulos säilyy erinomaisella tasolla
Uskomme yhtiön EBITA-kannattavuuden parantuneen vertailukaudesta 25,4 MEUR:oon. Tämä vastaa 20,3 % liikevaihdosta, mikä on vähittäiskaupalle erinomainen taso. Kannattavuusajureittain ennustamme myyntikate-%:n jääneen vertailukauden tasolle (37,1 %), sillä uskomme kvartaalin hinnoitteluympäristön olleen jokseenkin haastava hintakilpailun siivittämänä. Kuluttajan ostosten painottuminen matalampiin hintapisteisiin on kuitenkin Puuilon kannalta positiivinen asia, sillä näiden katepotentiaali on viime aikoina vaisusta kysynnästä kärsiviä korkeahintaisia tuotteita parempi. Ennakoimme kiinteiden kulujen kehittyneen liikevaihdon kasvun tahtiin, jolloin EBITA:n absoluuttinen parantuminen on pitkälti ylärivin kasvun ansiota. Vaikka yhtiön velkataakka on kaventunut, tulee rahoituskustannukset arviomme mukaan suurentumaan kohonneen korkotason sekä kasvaneiden IFRS16-vastuiden tai tarkemmin niistä seuraavien rahoituskustannusten tähden. Ennustamme osakekohtaisen tuloksen asettuneen konsensuksen tavoin 0,22 euroon.
Pieniä ennustetarkistuksia, ohjeistus tullaan toistamaan
Teimme markkinalta kantautuvien uutisten perusteella pieniä negatiivisia ennustetarkistuksia vuoden 2024 osalta. Uskomme yhtiön kykenevän suurin piirtein edellisten ennusteidemme mukaiseen liikevaihdon kasvuun, mutta alensimme myyntikate-% ennusteitamme haastavan hinnoitteluympäristön (enemmän kampanjoita) lopputulemana. Vuositasolla 2024 tulosennusteemme laski 3 %, seuraavien vuosien ennusteiden säilyessä ennallaan. Pienistä ennustelaskuista huolimatta uskomme yhtiön yltävän 380–410 MEUR liikevaihtoa (Inderes: 400 MEUR) ja 60–70 MEUR:n oikaistua EBITA-kannattavuutta (Inderes: 64,5 MEUR) indikoivaan ohjeistukseensa. Q2-raportilta odotamme tuloslukujen lisäksi yhtiön kommentteja yleisestä markkinaympäristöstä, uusien myymälöiden vetovoimasta sekä mm. ALV-korotuksen vaikutuksesta toimialaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Puuilo
Puuilo on vuonna 1982 perustettu Suomessa toimiva vähittäiskauppayhtiö. Puuilo tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta, edullisista hinnoista sekä myymälöiden hyvistä sijainneista ja helposta asiointikokemuksesta. Puuilo on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 338,5 | 400,0 | 431,8 |
kasvu-% | 14,20 % | 18,16 % | 7,96 % |
EBIT (oik.) | 52,8 | 62,9 | 74,1 |
EBIT-% (oik.) | 15,60 % | 15,73 % | 17,16 % |
EPS (oik.) | 0,46 | 0,54 | 0,66 |
Osinko | 0,38 | 0,44 | 0,52 |
Osinko % | 4,10 % | 4,49 % | 5,41 % |
P/E (oik.) | 20,29 | 17,82 | 14,80 |
EV/EBITDA | 13,07 | 11,14 | 9,46 |