Kyseinen sopimus on QPR:n ensimmäinen prosessilouhinnan SaaS-sopimus Lähi-idässä ollen yhtiölle tärkeä virstanpylväs. Tiedotettu kauppa on luonnollisesti positiivista, mutta ei aiheuta välittömiä tarpeita ennustemuutoksille, sillä ennusteemme olettavat jo SaaS-ratkaisujen myynnin positiivista kehitystä tuleville vuosille.
Asiakas on yhtiön mukaan alansa johtava rahoitusyhtiö, joka käyttää QPR:n prosessilouhintateknologiaa osana digitaalista transformaatiotaan. Asiakas tulee hyödyntämään QPR ProcessAnalyzeria muun muassa liiketoimintaprosessiensa visualisoinnissa, analysoinnissa ja optimoinnissa. Näiden avulla yhtiö pyrkii tehostamaan toimintaansa, virtaviivaistamaan prosessejaan ja parantamaan asiakaskokemustaan.
QPR:n uusmyynnin näkymät ovat tänä vuonna heikentyneessä talousympäristössä olleet melko vaisut, johon tiedotettu kauppa tuo vaihteeksi positiivista virettä. Perinteisesti QPR:n Lähi-idän myynti on painottunut QPR Metrics -ohjelmistoon ja siten nyt julkaistua kauppaa voi pitää merkkinä, että markkina voi olla aukeamassa yhtiölle myös prosessilouhinnan ratkaisujen osalta. Lähi-idän myynnillä on osittain ikävä historian kaiku QPR:n kohdalla, sillä täällä tehdyt projektit ja niiden toimitusvaikeudet romuttivat yhtiön kannattavuuden ja juuri osakeannilla vahvistetun taseaseman viime vuonna. Kyseiset ongelmaprojektit solmittiin kuitenkin kauan sitten ja uskomme yhtiön välttävän tarkasti näissä tehtyjä virheitä. SaaS-mallin pitäisi olla myös lähtökohtaisesti QPR:n kannalta vähäriskisempi kuin aiempien suurempien kiinteähintaisten projektien toimitukset.
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille