Raisio laaja raportti: Kasvua kauratuotteilla
Raisio on kansainvälisesti toimiva terveelliseen ja vastuulliseen ruokaan keskittyvä yhtiö. Merkittävä osuus yhtiön liikevaihdosta syntyy tunnettujen brändien kuten Benecolin ja Elovenan avulla. Yhtiön vuonna 2021 käynnistämän tehtaan kaurapohjaisten uutuustuotteiden myynti on lähtenyt Suomessa vahvasti liikkeelle. Seuraavaksi Raisio pyrkii nostamaan tehtaan käyttöasteita laajentamalla lisäarvoa tuovien kauratuotteiden myyntiä kotimaata suuremmille markkina-alueille. Toistamme lisää-suosituksen ja 2,3 euron tavoitehinnan. Tuore laaja raportti Raisioista on vapaasti luettavissa tästä linkistä.
Terveelliseen ja vastuulliseen ruokaan keskittyvä elintarvikealan bränditalo
Raisio on vuodesta 2018 lähtien keskittynyt terveellisesti ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan ja investoinut voimakkaasti tuotantokapasiteettiin tavoitellakseen korkean kasvupotentiaalin segmenttejä. Strategiakaudelle 2022-2025 yhtiö määritteli kolme liiketoiminnan strategista kasvualuetta, jotka ovat Benecol-, kaura- ja kasviproteiinituotteet. Kasvualueiden pääbrändit ovat kolesterolia alentava Benecol, kaurabrändi Elovena ja härkäpaputuotteista tunnettu Härkis, minkä lisäksi yhtiön salkussa on myös muita paikallisesti suosittuja kuluttajabrändejä kuten Sunnuntai, Nalle ja Torino. B2B-puolella Raision liiketoiminnat sisältävät Benecol-ainesosan myynnin lisenssipartnereille sekä viljapohjaisten tuotteiden ja kasviproteiinien myyntiä teollisuuteen ja suurkeittiöille. Raision tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja yhtiöllä on toimintaa noin kymmenessä eri Euroopan maassa, joista Suomi ja Iso-Britannia ovat merkittävimmät.
Kansainvälistyminen liikkeelle aikalisän jälkeen
Nykyisellä strategiakaudella 2022-2025 Raisio tavoittelee konsernin tasolla 9 %:n kasvua sekä liikevoittomarginaalin nostamista 13 %:iin. Inflaatio ja kuluttajakysynnän muutokset pakottivat yhtiötä kuitenkin keskittymään kannattavuuteen vuoden 2023 aikana, joten arvioimme strategisten tavoitteiden saavuttamisen vähintäänkin viivästyvän. Oletamme ennusteissamme uusien kauratuotteiden kansainvälistämisen käynnistyvän toden teolla vuoden 2024 aikana, mikä näkyy aluksi kohonneina kustannuksina ja muutaman vuoden sisällä tuloskasvuna. Lisäksi Raision operatiivista tehokkuutta parantavat toimenpiteet tukevat kannattavuuden kehitystä. Ennustamme oikaistun liikevoiton pysyvän vakaana vuonna 2024 ja parantuvan merkittävästi 2025.
Osake hinnoitellaan alle verrokkiryhmän vaikka lyhyellä aikavälillä ero voisi olla toiseen suuntaan
Raision osakkeen tuotto-odotus vuosille 2024-25 muodostuu keskimäärin 9 %:n tuloskasvusta ja 7 %:n vuotuisesta osinkotuotosta, jotka yhdessä ylittävät noin 8 %:n tuottovaatimuksen. Lyhyellä aikavälillä osaketta voitaisiin mielestämme hinnoitella hieman preemiolla suhteessa verrokkiryhmään (EV/EBIT 12x 2024e), sillä Raision kasvustrategia on keskeneräinen ja vuoden 2024 tulos tulee oletettavasti kärsimään kansainvälisestä laajentumisesta. Pidämme Raisiota laatuyhtiönä sen tunnettujen brändien, kansainvälisen jakelun, melko hyvän pääoman tuoton sekä megatrendeihin istuvan kasvustrategian ansiosta. Kasvustrategian onnistumiseen liittyy toki epävarmuutta, mutta ainakin kaurapohjaisten lisäarvotuotteiden potentiaalista on saatu Suomessa vahvoja näyttöjä. Benecolin ja etenkin kasviproteiinien saralla lähiaikojen näkymät ovat sumuisemmat. Nostimme keskimääräistä pääomantuottovaatimusta (WACC) 7,6 %:iin (aik. 7,4 %) kasvustrategiaan liittyvien epävarmuustekijöiden johdosta. DCF-mallimme mukainen käypä arvo osakkeelle on 2,4 euroa. Näemme taloudellisten tavoitteiden aikataulun viivästymisen mahdollisena negatiivisena ajurina osakkeelle, mutta toisaalta markkina jo mielestämme huomioi tämän osakkeen hinnanmuodostuksessa täysimääräisesti.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Raisio
Raisio on vuonna 1939 perustettu kansainvälinen elintarvikeyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun kasvipohjaiseen ruokaan. Yhtiön tunnettuja brändejä ovat mm. Benecol, Elovena, Beanit ja Sunnuntai. Tuotantoa yhtiöllä on Suomessa Raisiossa, Nokialla ja Kauhavalla. Konsernin päämarkkina-alue on Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.02.
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 220,8 | 220,0 | 233,0 |
kasvu-% | −10,44 % | −0,36 % | 5,93 % |
EBIT (oik.) | 18,4 | 22,4 | 22,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,31 % | 10,20 % | 9,84 % |
EPS (oik.) | 0,08 | 0,12 | 0,13 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,14 |
Osinko % | 5,62 % | 7,20 % | 7,20 % |
P/E (oik.) | 30,55 | 15,92 | 15,45 |
EV/EBITDA | 12,55 | 8,09 | 7,72 |