Raisio Q4-aamutulos: Q4 odotusten mukainen, taloudelliset tavoitteet vedettiin pois
Raisio julkaisi tänään Q4-tilinpäätöstiedotteen. Liikevaihto oli melko lähellä odotuksia ja oikaistu kannattavuus hyvällä tasolla. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät kuitenkin painoivat raportoitua tulosta. Yhtiö veti pois taloudelliset tavoitteensa tuloskasvun viivästymisen vuoksi, mikä oli mielestämme jokseenkin odotettua vaikean vuoden 2023 jälkeen. Ohjeistus vuodelle 2024 on mielestämme jokseenkin positiivinen, sillä oikaistun liiketuloksen odotetaan pysyvän vakaana tai parantuvan hieman, vaikka uusille markkinoille laajentuminen aiheuttaa yhtiölle lisäkustannuksia lyhyellä aikavälillä.
Liikevaihdon kehitys mollivoittoista odotusten mukaisesti
Raision liikevaihto Q4:llä 54,2 MEUR ja laski hieman vertailukaudesta (-2,5 %). Liikevaihto oli kuitenkin hyvin lähellä meidän ja konsensuksen odotuksia. Segmenteistä Terveelliset elintarvikkeet oli vertailukauden tasolla, kuten ennustimme ja Terveelliset ainesosat laski 7 % v/v, mikä oli hieman ennustettamme heikompi kehitys. Strategisista painopistealueista Benecolin ja kasvistanoliesterien myynti laski Q4:llä 9 % (2023: -6 %), lisäarvoa tuovien kauratuotteiden ja ainesosien myynti kasvoi 6 % (2023: 13 %) ja kasviproteiinien myynti laski 17 % (2023: -18 %). Kustannusinflaatio ja kuluttajien muuttunut ostokäyttäytyminen ovat vaikuttaneet etenkin Benecolin ja kasviproteiinien kysyntään.
Oikaistu kannattavuus hyvällä tasolla
Q4:n oikaistu liikevoitto oli 5,5 MEUR, eli linjassa konsensuksen odotuksiin ja hieman yli meidän ennusteemme. Raisio on siis onnistunut pitämään hyvin kiinni operatiivisesta kannattavuudesta, vaikka liikevaihdon kehitys on ollut vaisua. Segmenttikohtaisesti katsottuna kannattavuus ylitti ennusteemme Terveelliset elintarvikkeet -segmentissä ja alitti Terveelliset ainesosat -segmentissä. Raportoitu liikevoitto oli kuitenkin vain 3,1 MEUR, sillä Raisio kirjasi liiketoiminnan laajentamiseen liittyviä kuluja vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä 1,1 MEUR:n verran, uudelleenjärjestelykuluja 0,2 MEUR:n verran ja alaskirjasi yhtiön nykyisen strategian kannalta vähemmän olennaisen Honey Monster -tavaramerkin tasearvoa 1,1 MEUR:lla. Koko vuoden 2023 vertailukelpoinen tulos per osake oli 0,13 euroa (raportoitu EPS 0,11 euroa). Osinkoehdotus vuodelta 2023 on 0,14 euroa, mikä on ennusteemme mukainen. Raision kassavirta parantui huomattavasti vuoden 2023 aikana ja vuoden lopun nettokassa oli 57,5 MEUR (ennustimme 54 MEUR).
Kansainvälinen laajentuminen ei aiheuta suurta painetta lähiaikojen tulosnäkymiin
Raisio ohjeistaa tilikauden 2024 vertailukelpoisen liiketuloksen olevan vuoden 2023 tasolla tai kasvavan hieman (2023: 22,7 MEUR). Pidämme ohjeistusta jokseenkin positiivisena, sillä Raisio pyrkii parhaillaan laajentamaan lisäarvoa tuovien kauratuotteiden myyntiä uusille markkinoille (Alankomaat ja Belgia), mikä kasvattaa kiinteitä kustannuksia. Viimeisin ennusteemme vuoden 2024 oikaistuksi liikevoitoksi on 22,9 MEUR.
Raisio luopui taloudellisista tavoitteista
Raisio tiedotti jo 12.2. maanantai-iltapäivällä päivittävänsä strategiaansa siten, että yhtiö jatkaa strategian edistämistä, mutta luopuu joulukuussa 2022 annetuista taloudellisista tavoitteistaan. Mielestämme tämä oli odotettu päätös, sillä vuoden 2023 haasteiden jälkeen tavoitteiden saavuttaminen näytti jo lähes mahdottomalta. Mielestämme markkina ei myöskään ole hinnoitellut tavoitteiden saavuttamista osakekurssiin. Näemme, että kuluttajien ostovoiman heikentyminen on hidastanut strategian toimeenpanoa. Lisäksi kasviproteiinien kysyntä ei ole kehittynyt odotusten ja oletettujen megatrendien mukaisesti. Näemme yhtiön kasvustrategian järkevänä, mutta sen menestymiseen liittyy epävarmuustekijöitä, kuten onnistuminen uusilla kuluttajamarkkinoilla (kauratuotteet) sekä kuluttajien ostokäyttäytymisen kehittyminen (Benecol ja kasviproteiinit).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Raisio
Raisio on vuonna 1939 perustettu kansainvälinen elintarvikeyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun kasvipohjaiseen ruokaan. Yhtiön tunnettuja brändejä ovat mm. Benecol, Elovena, Beanit ja Sunnuntai. Tuotantoa yhtiöllä on Suomessa Raisiossa, Nokialla ja Kauhavalla. Konsernin päämarkkina-alue on Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.02.
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 220,8 | 220,0 | 233,0 |
kasvu-% | −10,44 % | −0,36 % | 5,93 % |
EBIT (oik.) | 18,4 | 22,4 | 22,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,31 % | 10,20 % | 9,84 % |
EPS (oik.) | 0,08 | 0,12 | 0,13 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,14 |
Osinko % | 5,62 % | 7,19 % | 7,19 % |
P/E (oik.) | 30,55 | 15,94 | 15,46 |
EV/EBITDA | 12,55 | 8,10 | 7,73 |