Ramirent päivitys - arvostustaso haasteena vahvasta tuloskehityksestä huolimatta

Toistamme Ramirentin 8,0 euron tavoitehintamme, mutta laskemme kurssinousun myötä haastavaksi kohonneen arvostustason vuoksi suosituksen myy-tasolle (aik. vähennä). Yhtiön tuloskehitys tulee olemaan positiivisesta markkinatilanteesta ja onnistuneista liiketoiminnan kehitystoimista johtuen vahvaa kuluvana vuonna. Pidämme osakkeen arvostustasoa kuitenkin haastavana ja osake ei näkemyksemme mukaan kestä pettymyksiä tai markkinanäkymien mahdollista heikentymistä.
- Ramirent on aiheuttanut sijoittajille useita pettymyksiä viime vuosien aikana, eikä yhtiö kyennyt aiemmin sisäisten haasteiden vuoksi hyödyntämään kuin osittain vallinnutta vahvaa markkinatilannetta erityisesti Ruotsissa ja Suomessa. Laaja-alaisesti vahvistunut kysyntätilanne ja uuden johdon onnistuneesti implementoimat toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi kantavat nyt kuitenkin hedelmää ja yhtiöltä odotetaan vahvaa tuloskasvua kuluvalle vuodelle. Tulosajureina toimivat: 1) vahva ja laaja-alainen volyymikasvu, 2) tuote- ja asiakasmixin parantuminen, 3) liiketoimintojen uudelleenfokusointi Norjan Siirtokelpoisten tilojen liiketoiminnassa, uudelleenorganisoinnit osassa Ruotsin Ratkaisuliiketoimintaa sekä Europe Central -segmentissä, joissa kannattavuus on ollut epätyydyttävää, 4) konsernin IT-kustannusten ja ulkoa ostettujen materiaali- ja palvelukustannusten vähentäminen sekä 5) hinnoitteluvoiman ja hinnoittelun hallintajärjestelmien parantuminen.
- Ramirentin omien toimenpiteiden merkitys tuloskasvulle on varsinkin kuluvan vuoden osalta huomattava, mutta lopulta yhtiön tuloskasvupotentiaali nojaa pitkälti markkinakehitykseen. Markkinatilanne näyttää kuluvan vuoden osalta hyvältä kaikilla Ramirentin päämarkkina-alueilla, ja varsinkin kahden suurimman markkinan, Ruotsin ja Suomen, kysyntätilanne on erinomainen. Näkyvyys vuoteen 2018 on vielä melko heikko, mutta odotamme sekä Suomen että Ruotsin markkinoiden kasvun taittuvan selvästi kuluvan vuoden lukemista.
- Emme ole tehneet päivityksen yhteydessä muutoksia ennusteisiimme ja odotamme yhtiöltä vahvaa tuloskasvua kuluvana vuonna. Ennusteemme kuluvalle vuodelle ovat lähellä konsensuksen keskiarvoa. Nostimme erittäin vahvan Q1-raportin jälkeen kuluvan vuoden oikaistua EPS-ennustetta 25 %:lla 0,54 euroon (2016: 0,39 euroa) ja vuoden 2018 vastaavaa ennustetta 16 %:lla niin ikään 0,54 euroon. Odotamme Ramirentin jatkavan edelleen 0,40 euron osakekohtaisen osingon maksua, ja vahvan tuloskehityksen myötä osingonjakosuhde laskee pitkästä aikaa selvästi alle 100 %:n (2017e: 74 %). Yhtiön nettovelan ja käyttökatteen suhdeluku (Q1’17: 1,9x vs. Q1’16: 1,7x) on edelleen nousussa, mutta kuitenkin selvästi tavoitetason ylärajan (2,5x) alla.
Ramirentin arvostustaso on noussut näkemyksemme mukaan viime viikkojen vahvan kurssikehityksen myötä jälleen erittäin haastavaksi. Ennusteillamme oikaistut 2017 ja 2018 P/E-kertoimet ovat 17x, EV/EBIT-kertoimet noin 16x, sekä P/B-kerroin 3,2x. Tuloskertoimet ylittävät verrokkiryhmän keskiarvon noin 20-30 %:lla Ramirentin syklin yli laskettu normalisoitu osakekohtainen tulos on noin 0,43 euroa ja 10 vuoden keskimääräinen P/E-kerroin noin 15x, mihin nähden nykyinen arvostustaso on myös haastava. Ramirentin osake tarjoaa nykykurssilla edelleen korkeaa, hieman yli 4 %:iin yltävää osinkotuottoa, mikä antaa tukea osakkeelle. Osinkojen nykytaso on kuitenkin haastava jos ja kun syklissä tapahtuu käänne, joten osinkotuotto ei yksin riitä perustelemaan korkeaa arvostustasoa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille