Remedyn toimitusjohtaja vaihtuu, yhtiön perustaja Markus Mäki nousee väliaikaisesti ruoriin
Tiivistelmä
- Remedyn toimitusjohtaja Tero Virtala jättää tehtävänsä, ja yhtiön perustaja Markus Mäki nimitetään väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistyy välittömästi.
- Virtalan kaudella Remedy on kehittynyt merkittävästi, siirtyen alihankkijasta itsenäiseksi pelinkehittäjäksi ja julkaisijaksi, mutta moninpeliprojektit ovat olleet epäonnistuneita.
- Remedyn osakekurssi on noussut vuoden 2017 IPO-hinnasta noin 130 %, mutta nykyinen kurssitaso on pettymys suhteessa yhtiön kohtaamiin haasteisiin ja markkinanäkymiin.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Pitkäaikaisen toimitusjohtajan vaihtaminen tuli meille sinänsä yllätyksenä, joskin Remedyn viime vuosien kehitys on ollut heikkoa, ja lopulta siitä kantaa vastuun toimitusjohtaja. Kokonaisuutena Virtalan kaudella Remedy on kehittynyt huomattavasti yhtiönä ja strategia on edennyt oikeaan suuntaan, vaikka matkan varrelle mahtuu myös virheitä (moninpelihankkeet). Emme odota toimitusjohtajan vaihdoksen aiheuttavan isompia muutoksia Remedyn strategiaan, vaan uskomme yhtiön keskittyvän moninpelikokeilujen jälkeen täysin yhtiön leipälajiin eli tarinavetoisiin yksinpeleihin.
Perustaja Markus Mäki väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi
Remedy tiedotti keskiviikkona, että toimitusjohtaja Tero Virtala ja yhtiön hallitus ovat yhdessä sopineet, että Virtala jättää tehtävänsä Remedyn toimitusjohtajana välittömästi. Virtala on toiminut tehtävässä elokuusta 2016 lähtien. Remedy käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin välittömästi. Virtala jatkaa yhtiön palveluksessa muissa tehtävissä sovitun siirtymäajan tukien toimitusjohtajan tehtävien siirtoa.
Remedyn hallitus on nimittänyt uudeksi väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Markus Mäen 22.10.2025 alkaen. Mäki on yksi yhtiön perustajaosakkaista. Hän on kuulunut yhtiön hallitukseen vuodesta 1995 saakka ja toiminut nimitykseensä saakka hallituksen puheenjohtajana. Hän toimii lisäksi yhtiön johtoryhmän jäsenenä vastaten tuotannosta. Mäki luopuu nimityksen myötä hallituksen puheenjohtajan tehtävästä ja jatkaa hallituksen varsinaisena jäsenenä. Hallitus valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Henri Österlundin, joka on toiminut Remedyn hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 lähtien.
Tero Virtalan kaudella Remedy on kasvanut pienestä alihankkijasta moniprojektimallilla toimivaksi pelistudioksi
Remedy aloitti Tero Virtalan toimitusjohtajakauden alussa siirtymän moniprojektimalliin sekä arvoketjussa matkan alihankkijasta kohti itsenäistä pelinkehittäjää ja julkaisijaa. Isossa kuvassa strategiassa on otettu tänä aikana isoja askelia eteenpäin ja tänä päivänä Remedyn resurssit ja kyvykkyydet riittävät kahden projektin samanaikaiseen kehittämiseen täydessä tuotannossa. Yhtiö on myös rakentanut kyvykkyydet toimia itse omien peliensä julkaisijana. Yhtiöllä on nyt myös hallussaan kaksi täysin omaa pelibrändiä (Alan Wake ja Control).
Suurimmat epäonnistumiset Remedyn taipaleella kohti moniprojektistudiota ovat olleet yhtiön moninpeliprojektit. Tencentin kanssa tehty F2P-moninpelihanke Vanguard (lopulta Kestrel) jouduttiin kuoppaamaan ja kesällä julkaistu FBC: Firebreak on ollut myös epäonnistunut hanke. Odotamme Remedyn ajavan alas myös tämän pelin ensi vuoden aikana. Nämä molemmat hankkeet ovat vieneet vuosien varrella paljon yhtiön fokusta ja niihin on kaadettu myös melko runsaasti pääomia. Kaiken tämän ajan ja resurssit olisi voinut myös kanavoida yhtiön leipälajiin eli tarinavetoisten yksinpelien kehittämiseen. Tämä on toki jälkeenpäin helppo todeta, ja päätökset moninpelihankkeiden käynnistämisestä tehtiin hyvin paljon suotuisammassa markkinaympäristössä.
Virtalan kaudella Remedyn strategian edistymisestä kertoo osaltaan myös Remedyn osakekurssin kehitys, joka on vuoden 2017 IPO-hinnasta (5,65e) noussut noin 130 %. Kuitenkin suhteessa Remedyn liiketoiminnan keskimääräistä korkeampaan riskitasoon nähden tuotto on pitkäjänteisen sijoittajan näkökulmasta enää korkeintaan tyydyttävä. Toki osake oli vuosina 2020-2022 pitkään noin 30-50 euron tasoilla, jolloin tarjolla on ollut myös tuottavia irtautumispaikkoja. Suhteessa näihin tasoihin nykyinen noin 13 euron kurssitaso on selkeä pettymys ja heijastelee yhtiön viime vuosina kohtaamia haasteita. Myös pelimarkkinan näkymät ja osakemarkkinan sentimentti ovat tällä hetkellä huomattavasti heikommassa asennossa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
