Robit laski ohjeistustaan niin liikevaihdon kuin kannattavuuden osalta
Robit antoi eilen tulosvaroituksen, jossa se laski näkymiään niin liikevaihdon kuin kannattavuuden osalta. Odotuksia heikomman kehityksen taustalla oli yhtiön mukaan valuuttakurssien kehitys ja rakennusteollisuuden heikko kysyntä. Tulosvaroitus ei itsessään ollut meille valtava yllätys, mutta sen mittakaava oli odotettua suurempi. Ohjeistuksen laskun myötä etenkin kuluvan vuoden ennusteisiimme kohdistuu laskupainetta ja tulemme päivittämään ennusteemme lähiaikoina.
Valuuttakurssien kehitys ja rakennusteollisuuden heikko kysyntä varoituksen taustalla
Robit odottaa nyt vuoden 2025 liikevaihdon laskevan vuoteen 2024 nähden ja vastaavasti euromääräisen vertailukelpoisen EBIT-kannattavuutensa pysyvän ennallaan tai laskevan verrattuna vuoteen 2024. Aiemmin yhtiö ohjeisti liikevaihdon ja euromääräisen vertailukelpoisen EBIT-kannattavuutensa kasvavan viime vuoteen verrattuna.
Liikevaihdon ja tuloksen heikkenemisen taustalla ovat yhtiön mukaan valuuttakurssien kehitys ja rakennusteollisuuden heikko kysyntä. Yhtiön kommentit viittaavatkin siihen, että kysyntätilanteen yllä leijuu yhä epävarmuutta etenkin kohollaan olevien geopoliittisten ja kauppapoliittisten jännitteiden takia. Tämä on todennäköisesti hidastanut asiakkaiden päätöksentekoa etenkin rakennussektorilla, missä kysyntä on jatkunut yleisesti vaimeana.
Ohjeistuksen laskun myötä ennusteisiimme kohdistuu laskupainetta
Vaikka liikevaihtoa ja tulosta painaneet tekijät olivat pääosin jo etukäteen tiedossa, niiden vaikutus osoittautui odotuksiamme voimakkaammaksi. Ennen tulosvaroitusta odotimme Robitin vuoden 2025 liikevaihdon asettuvan vertailukauden tasolle (2024: 90,3 MEUR), minkä myötä näimme aiemman kasvua viitoittavan liikevaihto-ohjeistuksen olevan paineessa ilman sentimentin ripeää muutosta. Kannattavuuden osalta ennusteemme odotti tälle vuodelle 3,3 MEUR:n oikaistua liikevoittoa (2024: 2,5 MEUR). Siten uusi ohjeistus alittaa ennusteemme etenkin tuloksen osalta. Ohjeistuksen laskun myötä kuluvan vuoden ennusteisiimme kohdistuu laskupainetta ja tulemmekin päivittämään ennusteemme lähiaikoina.
Robitin kehitystä on viime vuodet painanut yleinen rakentamisen matalasuhdanne, ja varovaisen markkinatunnelman myötä arvioimme tilanteen jatkuvan kuluvana vuonna pitkälti samankaltaisena. Vaikka markkinan odotettu piristyminen voi tukea yhtiötä tulevina vuosina, on pidemmän aikavälin potentiaaliin vielä aikaista nojata ohuiden näyttöjen perusteella.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
