Rush Factory: Kirkkautta horisontissa
Viime viikolla saadut lisätiedot rokotekehityksen etenemisestä olivat Rush Factorylle erittäin positiivisia uutisia, vaikka ensi vuoden toimintaympäristö ei kertaheitolla kristallinkirkkaaksi muuttunutkaan. Huojentavat uutiset laskevat kuitenkin riskiä siitä, että ensi vuodesta tulisi vuoden 2020 kaltainen paha uni. Tätä sekä kohonneita ennusteitamme mukaillen tarkistamme tavoitehintamme 2,00 euroon (aik. 1,30 euroa). Toistamme lisää-suosituksemme, sillä mielestämme kokonaisuudessaan matalan arvostuksen kautta tuleva tuotto-odotus on riittävän korkea.
Lisätiedot koronarokotteesta tuovat toivottua mielenrauhaa
Viime viikolla saadut uutiset korkean suoja-asteen koronarokotteesta sopivat Rush Factoryn pirtaan erinomaisesti, sillä rokotekehityksen eteneminen tuo odotettua valoa pandemiasta kärsineelle tapahtuma-alalle. Tie takaisin vanhoihin toimintaraameihin ei kuitenkaan ole mutkaton, sillä rokotteen myyntiluvan saamisen, tuotannon etenemisen, jakelun ja siten riittävän ihmismassan pistämisen todellisiin aikatauluihin liittyy yhä konkreettisia epävarmuustekijöitä. Rush Factoryn kannalta rokoteuutisten olennaisin kulma on mielestämme se, että todennäköisyys kuluneen vuoden kamalalle toisinnolle on laskenut. Tämän myötä yhtiö on saanut lisärauhaa sekä tulevan kiertueen lopullisen koon että rakenteen suunnittelemista ajatellen. Rokotehankkeiden eteneminen on rohkaiseva asia myös kuluttajakäyttämistä ja sitä kautta massatapahtumien palautuvaa kysyntää silmällä pitäen. Näemmekin yhtiön rakenteellisesti korkean riskiprofiilin laskeneen, mutta korostamme samalla sitä, ettei pandemiaan liittyviä riskejä ole vielä syytä kokonaan unohtaa.
Nostimme lähivuosien ennusteitamme
Iso osa Rush Factoryn tapahtumista ajoittuu kesäkaudelle (touko-elokuu), mitä peilaten yhtiöllä oli jo ennen rokoteuutisia varsin hyvää operatiivista pelivaraa kiertueen läpiviennille. Yhtiön ensi vuoden kalenterissa on tällä hetkellä 46 COR-tapahtumaa, minkä lisäksi vielä lanseerausta odottavan 2020-projektin debyyttikiertueen on arvioitu kattavan noin 20 tapahtumaa. 2020-projekti on edelleen sekä todellisen luonteensa että tarkemman kaupallisen potentiaalinsa puitteissa eräänlainen mysteeri, emmekä ole huojentavien rokoteuutisten jälkeen tehneet konseptin ennusteisiimme muutoksia. COR:n osalta olemme sen sijaan nostaneet arviotamme tapahtumakohtaisista kävijämääristä. Konsepti on verrattain pitkästä iästään huolimatta yhä elinvoimainen ja arviomme mukaan tapahtuma on herättänyt hyvää kiinnostusta erityisesti uusilla maantieteellisillä alueilla. Näitä muutoksia mukaillen odotamme yhtiön yltävän ensi vuonna 5,4 MEUR:n liikevaihtoon. Käyttökatteen odotamme asettuvan 0,8 MEUR:oon COR:n hyvän volyymi- ja katetason paikatessa 2020-projektin käynnistämisvaiheesta syntyviä ylimääräisiä kuluja.
Arvostus on noussut, mutta kannustaa vielä riskinkantoon
Viime viikon kurssinousun seurauksena Rush Factoryn arvostustaso on noussut, mutta kohonneiden ennusteidemme ja alaspäin tulleen riskitason valossa osake ei ole erityisen kallis (2021e: P/E 7x ja EV/EBITDA 5x). Tällä hetkellä yhtiö kohtaa kuitenkin vielä riskiä siitä, että ensi vuoden suunniteltua kiertuetta joudutaan leikkaamaan ja paluu normaaliin lukujärjestykseen siirtyy eteenpäin. Näillä näkymin pandemian tulisi olla taltutettu vuoteen 2022 mennessä, ja tämän vuoden kertoimilla osake on myös hyvin halpa. Mielestämme näihin kertoimiin voidaankin jo tässä vaiheessa varovaisesti nojata, joskin painotamme sitä, että elpymiseen liittyvästä problematiikasta sekä liiketoiminnan ominaispiirteistä johtuen kohtuullisen matkan päästä haettavan tuotto-odotuksen on oltava korkea. Mielestämme näin myös on, minkä myötä nykyinen arvostuskuva pitää sisällään edelleen riittäviä mahdollisuuksia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Rush Factory
Rush Factory on vuonna 2015 perustettu yhtiö, joka kehittää, suunnittelee, markkinoi ja tuottaa kiertuepohjaisia elämys- ja tapahtumakonsepteja kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. Kiertuepohjaisuuteen perustuen yhtiön konsepteilla ei ole kiinteää sijaintia, kuten esimerkiksi perinteisillä aktiviteetti- ja sisäliikuntapuistoilla, vaan tapahtuma rakennetaan aina erikseen kulloisellekin tapahtumapaikalle. Rush Factoryn liiketoiminta on hyvin kansainvälistä ja suurin osa liikevaihdosta syntyy ulkomailta. Yhtiön suurimmat yksittäiset markkinaalueet ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Yhtiön liikevaihto muodostuu tapahtumiin myytävistä pääsylipuista sekä tapahtumapaikkojen oheistuotemyynnistä. Yhtiön tunnetuin ja kaupallisesti menestynein tapahtumakonsepti on Color Obstacle Rush (COR) -väriestejuoksu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4,0 | 0,2 | 5,4 |
kasvu-% | 39,3 % | −96,3 % | 3 451,9 % |
EBIT (oik.) | 0,3 | −1,4 | 0,6 |
EBIT-% (oik.) | 7,7 % | −937,1 % | 12,0 % |
EPS (oik.) | 0,12 | −0,62 | 0,24 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 24,38 | - | - |
EV/EBITDA | 14,07 | - | - |
