Sievi Capitalin omistuspohjassa odotettu muutos
Sievi Capital tiedotti perjantaina, että pääomistaja Jussi Capitalin (Takasen perheen omistama sijoitusyhtiö) osuus yhtiön osakkeista ja äänistä laski 43,39 %:iin. Uutinen oli odotettu, sillä yhtiön tavoitteena on ollut jo reilun kahden vuoden ajan monipuolistaa ja laajentaa Sievi Capitalin omistuspohjaa ja samalla purkaa byrokraattinen konsernisuhde Sievi Capitaliin. Jussi Capitalin omistusosuus oli 1.11.2018 vielä 82,2 %, joten tavoitteeseen päästiin vihdoin osakkeita pörssin kautta pitkäjänteisesti myymällä.
Pidämme Jussi Capitalin omistusosuuden laskua pitkällä aikavälillä positiivisena asiana Sievi Capitalin osakkeelle, sillä pääomistajalle keskittynyt omistus ja heikko likviditeetti ovat aiemmin arviomme mukaan vaikuttaneet negatiivisesti osakkeen kiinnostavuuteen sijoittajien silmissä. Myös pääomistajan myynnit ovat tuoneet etenkin viime viikkoina painetta osakekurssiin, mikä on mielestämme samalla avannut hyvän ostopaikan osakkeessa. Jussi Capital ei ole tarkemmin määritellyt, kuinka merkittävän omistusosuuden se aikoo Sievi Capitalissa säilyttää, joten näkyvyyttä siihen jatkaako Jussi Capital vielä osakemyyntejään ei ole. Pääomistajan myynneillä ei kuitenkaan ole vaikutusta Sievi Capitalin näkemykseemme tai osakkeelle arvioimaamme käypään arvoon 1,15 euroa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
KH Group
Sievi Capital on nyt monialakonserni KH Group. Keskipitkän aikavälin tavoitteemme on muuttua KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi. KH Groupin osake on listattu Helsingin pörssiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 0,5 | 2,0 | 2,0 |
kasvu-% | −86,5 % | 300,0 % | |
EBIT (oik.) | 16,0 | 9,3 | 9,0 |
EBIT-% (oik.) | 3 200,0 % | 465,0 % | 450,0 % |
EPS (oik.) | 0,22 | 0,13 | 0,12 |
Osinko | 0,19 | 0,04 | 0,05 |
Osinko % | 14,5 % | 7,3 % | 8,3 % |
P/E (oik.) | 5,78 | 4,33 | 4,41 |
EV/EBITDA | 2,60 | 1,98 | 3,13 |
