Siili Q1 torstaina: Odotamme positiivisen kannattavuuskehityksen jatkuneen
Siili Solutions julkaisee Q1-liiketoimintakatsausken torstaina. Q1:llä odotamme liikevaihdon kasvun jatkuneen vahvana orgaanisesti ja yritysoston tukemana. Lisäksi odotamme kannattavuuskehityksen jatkuneen positiivisena jo 13 neljännestä peräkkäin laskutusasteiden ajamana, vaikka Suomen liiketoiminta edelleen rajoittaa kehitystä. Odotamme Siilin toistavan ohjeistuksen ja avaavan taloudellisia tavoitteita toukokuussa pääomamarkkinapäivässä.
Odotamme kasvun jatkuneen voimakkaana orgaanisesti ja yritysoston vetämänä
Arvioimme Siilin Q1-liikevaihdon olleen 28,4 MEUR, mikä tarkoittaa liikevaihdon kasvun hidastuneen 20 %:iin Q1:llä (Q4: 29 %). Kasvua tukee Supercharge-yritysosto (1kk), ja arvioimme orgaanisen kasvun olleen 10 % (Q4 +12 %). Asiakaskysyntä on arviomme mukaan edelleen jatkunut hyvänä. Erityisesti kysyntä vetää hyvin kansainvälisissä liiketoiminnoissa sekä Siili Autossa. Yhtiö rekrytoi vahvasti läpi viime vuoden myös orgaanisesti (~90 kpl), mikä tukee orgaanista kasvua kuluvana vuonna. Liiketoiminnoittain seuraamme erityisesti Suomen Coren käännettä, jossa laskutusasteissa on ymmärryksemme mukaan edelleen selvää potentiaalia.
Ennustamme kannattavuuden hieman nousseen laskutusasteiden ajamana
Odotamme Q1:n EBITA-liikevoiton kasvaneen vahvasti (27 %) 2,6 MEUR:oon ja olleen 9,0 % liikevaihdosta (Q1’21 8,5 %). Kannattavuusparannusta ajaa orgaanisen kasvun myötä paranevat laskutusasteet ja Supercharge-yritysosto. Suomen Coren heikohkot laskutusasteet ja kannattavuusprofiili rajoittavat kuitenkin arviomme mukaan edelleen kannattavuutta. Yhtiö ei liiketoimintakatsauksissaan (Q1 & Q3:lla) raportoi muita tulosrivejä.
Odotamme yhtiön toistavan ohjeistuksen
Siili arvioi vuoden 2022 liikevaihdon olevan 102-117 MEUR ja oikaistun liikevoiton (EBITA) 10-13 MEUR. Ennustamme liikevaihdon kasvavan 10 % 109 MEUR:oon pääosin orgaanisesti vuonna 2022. Lisäksi odotamme oikaistun liikevoiton nousevan 11 MEUR:oon tai 10 %:iin liikevaihdosta parempien laskutusasteiden ajamana (2021: 9 %). Siili kertoi päivittävänsä taloudelliset tavoitteet tuleville vuosille vuoden 2022 aikana ja arvioimme tämän tapahtuvan pääomamarkkinapäivässä 11. toukokuuta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.02.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 99,3 | 108,8 | 116,4 |
kasvu-% | 19,2 % | 9,6 % | 7,0 % |
EBIT (oik.) | 9,3 | 11,0 | 11,7 |
EBIT-% (oik.) | 9,3 % | 10,1 % | 10,1 % |
EPS (oik.) | 0,98 | 1,12 | 1,23 |
Osinko | 0,18 | 0,40 | 0,50 |
Osinko % | 1,2 % | 6,8 % | 8,5 % |
P/E (oik.) | 14,92 | 5,27 | 4,80 |
EV/EBITDA | 10,28 | 4,05 | 3,43 |
