Solteqilta kirjanpitotekninen negatiivinen tulosvaroitus, tk-menojen aktivoinnin lopetus ja alaskirjaus
Tuotekehitysmenojen aktivoinnin lopettaminen on mielestämme nettopositiivinen asia, koska se selkeyttää yhtiön analysoimista sekä parantaa läpinäkyvyyttä kannattavuuteen ja tuotekehitysmenoihin. Tuotekehitysmenojen 6,3 miljoonan euron alaskirjaus johti tulosvaroitukseen, mutta mitään käytännön merkitystä tulosvaroituksella ei ollut, koska ohjeistuksen ainoa muutos koski alaskirjausta. Alaskirjauksella pitäisi lähtökohtaisesti olla noin 1,3 miljoonan euron positiivinen vaikutus ensi vuoden verotuskassavirtaan, mikä on positiivista erityisesti nykytilanteessa ottaen huomioon yhtiön ensi vuoden uudelleen rahoitukseen sisältyvä epävarmuus.
Tuotekehitysmenojen aktivoinnin lopetus positiivista
Solteq on vuoden 2023 aikana muuttanut toimintatapaansa tuotekehitystoiminnan osalta. Omien ohjelmistotuotteiden kehityksestä on tullut osa jatkuvaa palvelua sekä vakiomuotoista toimintaa, eivätkä tuotekehitykseen liittyvät kulut enää täytä aktivoinnin edellytyksiä yhtiön suorittaman arvioinnin perusteella. Tulevaisuudessa yhtiö käsittelee olemassa olevien ohjelmistotuotteidensa kehityskustannuksia tuloslaskelman kuluerinä osana normaalia liiketoimintaa.
Muutos on mielestämme positiivinen, koska se selkeyttää yhtiön analysoimista sekä parantaa läpinäkyvyyttä kannattavuuteen ja tuotekehitysmenoihin. Tällä hetkellä yhtiön tuotekehitysmenojen aktivoinnit ja poistot ovat pitkälti linjassa toistensa kanssa, mutta historiassa aktivoinnit ovat olleet selkeästi poistoja korkeammat. Tämä on vähentänyt liikevoiton käyttökelpoisuutta kannattavuuden mittarina ja antoi yhtiön kannattavuudesta liian hyvän kuvan. Logiikan muutos voi myös selkeyttää yhtiön sisäisiä toimintatapoja ja johtamista, mikäli aktivointeihin on joissain tapauksissa suhtauduttu eri tavalla kuin tuloslaskelmaan meneviin kuluihin. Liiketulos voisi antaa todellisuutta huonomman kuvan kannattavuudesta, jos tulevaisuudessa yhtiö olisi jälleen vahvassa investointivaiheessa ja mikäli investoinnit kantaisivat hedelmää vasta pidemmällä aikavälillä. Näemme kirjanpitomuutoksen kuitenkin nettopositiivisena asiana. Kirjanpitologiikan muutoksen vaikutus vuoden 2024 kassavirtaan on nolla, liiketulokseen +-0, mutta käyttökatetta se alentaa ennusteissamme vajaa 2 miljoonaa euroa.
Negatiivisen tulosvaroitus johtui täysin tuotekehitysmenojen alaskirjauksesta
Yhtiö on myös arvioinut taseeseen aktivoituja tuotekehitysinvestointeja sekä niiden tuotto-odotuksia, jonka lopputuloksena yhtiö tekee 6,3 miljoonan euron ei-kassavirtavaikutteisen alaskirjauksen vuodelle 2023. Alaskirjaus johti tulosvaroitukseen, mutta mitään käytännön merkitystä tulosvaroituksella ei ollut, koska ohjeistuksen ainoa muutos koski alaskirjausta. Alaskirjaus kuitenkin viittaa aikaisempien investointien olleen heikosti kannattavia. Alaskirjaus on lähtökohtaisesti vähennyskelpoista verotuksessa, jonka takia sillä on ensi vuoden verokassavirtaan noin 1,3 MEUR positiivinen vaikutus. Teoriassa tämä on vain verorasituksen siirto tulevaisuuteen, mutta tämä on mielestämme erityisen positiivista ottaen huomioon yhtiön ensi vuoden uudelleen rahoitukseen sisältyvä epävarmuus. Olemme kommentoineet asiaa laajemmin viimeisimmässä päivityksessämme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Solteq
Solteq on vuonna 1982 perustettu pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Solteq toimii Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Solteqin palvelut kattavat pilvestä tarjottavien IT-ratkaisujen koko elinkaareen, sähköisen liiketoiminnan kehityksen konsultoinnista ja palvelumuotoilusta toteutuksiin ja ylläpitoon. Yhtiö on jakanut liiketoimintansa kahteen segmenttiin Solteq Digital ja Solteq Softwareen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 68,4 | 57,7 | 54,6 |
kasvu-% | −0,91 % | −15,74 % | −5,22 % |
EBIT (oik.) | 0,5 | −2,0 | 2,8 |
EBIT-% (oik.) | 0,68 % | −3,38 % | 5,18 % |
EPS (oik.) | −0,03 | −0,19 | 0,03 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 20,75 |
EV/EBITDA | 9,95 | 3,54 | 3,31 |