Soprano sopimukseen pätevyyskoulutuksista
Soprano tiedotti torstaina tehneensä sopimuksen virallisten pätevyyksien verkkokoulutuksiin liittyvästä yhteistyöstä Kiwa Inspectan kanssa. Soprano vastaa mallissa virallisten pätevyyskoulutusten myynnistä, markkinoinnista ja kehittämisestä. Kiwa Inspecta vastaa sertifioinneista, laadunvalvonnasta ja pätevyyksien hallinnasta.
Yhtiö kertoo tiedotteessa, että sopimuksen odotetaan kasvattavan konsernin liikevaihtoa ja liiketulosta vuodesta 2021 alkaen, mutta ei tarkemmin arvioinut sopimuksen vaikutuksia vielä tässä vaiheessa. Nykyisen arviomme mukaan vaikutus ei tule olemaan kovinkaan merkittävä, sillä nyt solmitun sopimuksen mukaan Soprano vastaisi vain koulutuksien myynnistä, markkinoinnista ja jatkossa kehittämisestä, kun Kiwa suorittaisi itse koulutukset ja sertifioinnit. Tulovirrat tulevat siten jakautumaan, kun mahdollisesti myyntiä aikanaan saadaan. Hyvä asia koulutuksissa on, että ne ovat monelle alalle pakollisia ja niiden määrän voi olettaa pysyvän jossain määrin vakiona joka vuosi. Lisäksi konsepti antaa nyt mahdollisuuden teollisuuden, kaupan ja rakennusalan yrityksille järjestää pätevyyksiin kouluttautumisen kokonaan verkossa, mikä on korona-aikaan hyvä uutinen.
Soprano on kärsinyt merkittävästi koronasta, sillä koulutuksien kysyntä on laskenut selvästi. Lisäksi yhtiön tärkeä koulutusvientihanke peruuntui, mikä vei pohjan myös kuluvan vuoden tulokselta. Koronan väistyessä koulutukset tulevat palautumaan, mutta toinen aalto on ollut aikaisempia odotuksiamme voimakkaampi ja palautuminen kestää vielä pitkään. Saatu sopimus tasaa hieman koulutuspalveluiden riskejä, mutta mielestämme epävarmuus muiden koulutuspalveluiden osalta on vielä liian korkealla ja laimentaa tästä tulevia hyötyjä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wetteri
Wetteri on monimerkkiautotalo, jonka kilpailuedun ytimessä ovat Suomen laajin merkkivalikoima laadukkaita myynti- ja huoltomerkkejä, vuosikymmenten aikana huippuunsa hiottu laaja-alainen osaaminen ja pitkäaikaiset luottamukselliset suhteet alan toimijoihin. Digitalisaation hyödyntämisessä ja data-analytiikan kehittämisessä Wetteri on ollut edelläkävijä jo pitkään.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 14,9 | 12,8 | 12,8 |
kasvu-% | −4,4 % | −13,7 % | 0,0 % |
EBIT (oik.) | 0,1 | −0,6 | 0,2 |
EBIT-% (oik.) | 0,6 % | −4,4 % | 1,9 % |
EPS (oik.) | −0,01 | −0,05 | 0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 44,01 |
EV/EBITDA | 6,96 | 17,24 | 6,69 |
