SRV: Hyvä kehitys jatkuu
Tarkistamme SRV:n tavoitehinnan 0,58 euroon (aik. 0,60 euroa) pienen ennustelaskun seurauksena ja laskemme suosituksemme vähennä-puolelle (aik. lisää). SRV:n Q3-tulos oli operatiivisen kannattavuuden osalta hieman odotuksiamme parempi, mikä vahvisti osin luottoamme ennustamaamme tulosparannusta kohtaan. Liikevaihto jäi ennusteistamme kuitenkin selvemmin, mikä yhdessä näkymien ja kommenttien kanssa laski hieman liikevaihdon että myös tätä kautta tuloksen ennusteitamme lähivuosille. Odotamme edelleen merkittävää tulosparannusta ensi vuodelle, mutta mm. asuntojen myyntiin, rakennusprojektien hallintaan sekä Venäjän kauppakeskusten vuokratuottoihin tai tasearvoihin liittyy vielä omat epävarmuutensa. Arvostus ei ole käänteen potentiaali huomioiden kohtuuton, mutta riskit huomioiden tuotto-odotus ei ole meille tällä hetkellä riittävä.
Hyvä Q3-tulos kertoo yhtiön olevan oikealla tiellä
SRV:n liikevaihto laski vastoin odotuksia noin 8 % vertailukaudesta 210 MEUR:oon ollen selvästi meidän ennusteidemme (243 MEUR) alapuolella. Liikevaihdon odotusten vastaisen laskun taustalla oli sekä asunto- että toimitilarakentamisen vertailukautta pienempi liikevaihto Rakentaminen-segmentissä. Q3:n operatiivinen (oikaistu) liikevoitto parani odotetusti vertailukauden tappioista 7,1 MEUR:oon ollen selvästi meidän (3,1 MEUR) sekä markkinoiden (2,9 MEUR) ennustetta korkeampi. Operatiivinen liikevoittomarginaali oli selvästi odotuksiamme parempi 3,4 % (ennuste: 1,3 %). Työmaiden positiivinen tuloskehitys on jatkunut odotuksien mukaisesti ja odotuksien ylitys selittyy osin kertaluonteisella 3,1 MEUR:n kuluvarauksen purulla. Ilman tätäkin operatiivinen tulos (4 MEUR) olisi ollut kuitenkin odotuksia selvästi suurempi etenkin marginaalin (1,9 %) osalta.
Ennusteissa ei isoja muutoksia
Kuluvalle vuodelle tulosennusteemme hieman nousivat, mutta liikevaihtotason osalta ennusteemme lähivuosille hieman laskivat. Kommenttien ja raportin sisällön perusteella yhtiön asuntorakentamisessa omaperusteisten asuntojen valmistumiset tulevat olemaan vielä ensi vuonna alhaisella tasolla. Tilauskanta on kuitenkin suhteellisen vahvalla tasolla ja näkymät yhtiön päämarkkinoilla ovat muuta markkinaa vahvemmat. Asuntomyynti on myös sujunut hyvin, mutta mielestämme isojen kohteiden myyntiin liittyy vielä omat epävarmuustekijänsä mm. taloustilanteen kehityksen suhteen. Sijoittaminen-segmentin vuokratuottojen kehitys on myös ollut vielä hidasta ja kauppakeskusten mahdollisiin myyntiajankohtiin korona on tuonut viivästyksiä. Odotamme nyt vuoden 2020 liikevaihdon laskevan 9 %:lla 968 MEUR:oon ja edelleen ensi vuonna 2 %:lla 949 MEUR:oon. Oikaistun liikevoiton odotamme nousevan vuonna 2020 19,5 MEUR:oon (EBIT-%: 2,0 %) ja edelleen ensi vuonna 26,0 MEUR:oon (EBIT-%: 2,7 %).
Arvostus on kohtuullinen
Osakkeen vuoden 2021 arvostustaso ei ole kohtuuton (21e EV/EBIT (oik.): 14x) yhtiön tuloskäänteen potentiaaliin nähden, mutta laskeneilla ennusteillamme jättää se vähän turvamarginaalia riskitekijöiden realisoitumisen varalta. Selkeää laskuvaraa rajoittaa historiallisen vaihteluvälinsä alapäässä oleva EV/S-kerroin (20e EV/S: 0,4x). DCF-laskelman arvo (0,70 euroa) on myös nykyistä kurssia korkeammalla tukien osaketta. Yhtiön kestävään käänteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuustekijöitä, minkä vuoksi nykyistä isompi nousuvara vaatii joko riskitekijöiden laantumista tai odotuksiamme parempia näkymiä tuloksen tai kysynnän suhteen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
SRV Group
SRV on vuonna 1987 perustettu projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden kehittäjä. Yhtiön liiketoiminta on keskittynyt rakentamisen ja kiinteistökehityksen osalta Suomeen. SRV:n liiketoiminta kattaa kokonaisvaltaisesti koko rakennushankkeen toteuttamisen ja kaupallistamisen arvoketjun. Yhtiö vastaa hankkeiden sopimusmallista riippuen kohteiden kehityksestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. Yhtiö on toiminut suuremmissa kiinteistökehityshankkeissa myös sijoittajan roolissa kumppaneiden kanssa ja omaperustaisissa kauppakeskushankkeissa liiketoiminnan operoijana. SRV:n toteuttamien hankkeiden laajuus vaihtelee noin vuoden mittaisista muutaman miljoonan euron projektinjohtourakoista aina jopa yli 10 vuotta kestäviin miljardiluokan aluekehityshankkeisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 060,9 | 968,0 | 948,9 |
kasvu-% | 10,55 % | −8,76 % | −1,97 % |
EBIT (oik.) | −96,8 | 19,5 | 26,0 |
EBIT-% (oik.) | −9,13 % | 2,01 % | 2,74 % |
EPS (oik.) | −1,85 | −0,00 | 0,03 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 204,54 |
EV/EBITDA | - | 77,59 | 54,28 |