Stripen päätös heikentää Rush Factoryn liiketoiminnan edellytyksiä Saksassa
Stripen päätös pidättää saksalaisen tytäryhtiön maksut neljäksi kuukaudeksi heikentää jo valmiiksi konsernin heikkoa likviditeettitilannetta ja osakkeen jo valmiiksi korkeaa riskiprofiilia. Heikon tuloskunnon ja rahoitusaseman yhdistelmä on ajanut konsernin tukalaan asemaan, josta toipuminen on jäämässä enenevästi Maskussa sijaitsevan kiinteistön varaan.
Päätöksen myötä Saksan liiketoiminta sitoo huomattavasti käyttöpääomaa
Rush Factory tiedotti eilen, että yhtiön käyttämä maksuvälittäjä Stripe on päättänyt pidättää Rush Factoryn saksalaisen tytäryhtiön lipputuloista 100 % 120 päivän ajaksi myyntihetkestä. Yhtiö on käyttänyt Stripeä maksuvälittäjänä jo vuosia, ja tähän saakka yhtiö on saanut lipunmyynnin tilitykset täysmääräisesti heti. Päätöksen myötä Rush Factoryn liiketoiminta Saksassa sitoo muista markkina-alueista poiketen huomattavan paljon käyttöpääomaa ja aiheuttaa merkittäviä haasteita heikon likviditeettiaseman omaavalle yhtiölle tapahtumien järjestämisen suhteen. Keskustelu maksunvälittäjän kanssa on käynnissä, mutta yhtiö ei kykene antamaan arviota sen aikataulusta.
Käsityksemme mukaan Rush Factorylla on tämän kauden tapahtumakalenterissaan vielä kuusi Color Obstacle Rush -tapahtumaa Saksassa, joiden toteutuminen vaikuttaa nyt epävarmalta. Ennusteemme huomioivat tapahtumat, joten mikäli ne perutaan, näemme selvää laskupainetta loppuvuoden ennusteissamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Rush Factory
Rush Factory on vuonna 2015 perustettu yhtiö, joka kehittää, suunnittelee, markkinoi ja tuottaa kiertuepohjaisia elämys- ja tapahtumakonsepteja kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. Kiertuepohjaisuuteen perustuen yhtiön konsepteilla ei ole kiinteää sijaintia, kuten esimerkiksi perinteisillä aktiviteetti- ja sisäliikuntapuistoilla, vaan tapahtuma rakennetaan aina erikseen kulloisellekin tapahtumapaikalle. Rush Factoryn liiketoiminta on hyvin kansainvälistä ja suurin osa liikevaihdosta syntyy ulkomailta. Yhtiön suurimmat yksittäiset markkinaalueet ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Yhtiön liikevaihto muodostuu tapahtumiin myytävistä pääsylipuista sekä tapahtumapaikkojen oheistuotemyynnistä. Yhtiön tunnetuin ja kaupallisesti menestynein tapahtumakonsepti on Color Obstacle Rush (COR) -väriestejuoksu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,2 | 2,2 | 3,4 |
kasvu-% | 9,29 % | −30,45 % | 53,92 % |
EBIT (oik.) | 0,0 | −0,1 | 0,1 |
EBIT-% (oik.) | 0,04 % | −5,53 % | 3,38 % |
EPS (oik.) | −0,03 | −0,16 | −0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 13,72 | - | 13,42 |