Suomisen loput hybridilainaosuudet ja niiden korot on konvertoitu osakkeiksi
Suominen tiedotti eilen, että sen vaihdettavan hybridilainan lainaosuuksia ja niille kertyneitä korkoja on vaihdettu yhteensä 4 419 324 uuteen yhtiön osakkeeseen. Konversio liittyy Suomisen helmikuussa 2014 liikkeelle laskemaan 17,5 MEUR:n vaihdettavaan hybridilainaan (konversiokurssi 2,50 euroa/osake), jonka yhtiö käytti Brasilian Pauliniassa sijaitsevan kuitukangastehtaan ostamiseen. Osakkeiksi vaihtamisen perusteella annettavien uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Suomisella on yhteensä 58 259 219 osaketta ja ääntä. Kaikki hybridilainan osuudet on nyt vaihdettu uusiksi Suomisen osakkeiksi. Suomisen osakkeiden lukumäärä ei enää nouse hybridilainan osuuksien osakkeiksi vaihtamisen seurauksena.
Lainan konvertoituminen osakkeiksi ennen helmikuussa 2018 ollutta viimeistä mahdollista konversiopäivää oli odotettua, sillä lainan konversiokurssi on selvästi Suomisen tämänhetkistä osakekurssia alempana. Myös Suomisen osakekohtaiset ennusteemme vuodesta 2018 ovat perustuneet konversion jälkeiseen osakemäärään.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Suominen
Suominen on vuonna 1898 perustettu kuitukangasvalmistaja, joka toimii globaaleilla markkinoilla. Suominen luo arvoa hankkimalla kuituraakaaineita ja valmistamalla niistä kuitukankaita, joita asiakkaat jatkojalostavat tuotteiksi sekä kuluttajille että ammattikäyttöön. Suomisella on kaksi liiketoiminta-aluetta: Amerikat ja Eurooppa, joista Amerikat on suurempi. Suominen on myös maailmanlaajuinen markkinajohtaja ja yksi maailman suurimmista vesineulausteknologialla valmistettujen kuitukankaiden valmistajista.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 416,9 | 432,7 | 473,8 |
kasvu-% | −6,1 % | 3,8 % | 9,5 % |
EBIT (oik.) | 25,6 | 18,1 | 27,6 |
EBIT-% (oik.) | 6,1 % | 4,2 % | 5,8 % |
EPS (oik.) | 0,30 | 0,17 | 0,27 |
Osinko | 0,11 | 0,12 | 0,13 |
Osinko % | 2,7 % | 5,7 % | 6,2 % |
P/E (oik.) | 13,97 | 12,02 | 7,75 |
EV/EBITDA | 6,28 | 4,98 | 3,54 |
