Technopolis lunastaa 75 MEUR:n hybridilainansa

Technopolis tiedotti perjantaina lunastavansa takaisin 26.3.2013 liikkeeseen laskemansa 75 MEUR:n oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan. Takaisinlunastus tehdään 26.3.2018 hybridilainan ehtojen mukaisesti koko pääoman osalta. Yhtiö on useaan otteeseen aikaisemmin vihjannut lunastavansa hybridilainan pois eikä se arviomme mukaan tullut markkinoille yllätyksenä. Lunastus sisältyi jo ennusteisiimme, eikä sillä ole vaikutusta aikaisempaan näkemykseemme osakkeesta. Hybridilainan vuotuinen korko on 7,5 %, kun Technopoliksen korollisten velkojen keskikorko tammi-syyskuussa 2017 oli 2,44 % (ilman hybridiä). Lunastus tulee alentamaan yhtiön vuotuisia rahoituskuluja arviomme mukaan verovähennysvaikutus huomioiden noin 0,02 euroa per osake vuositasolla olettaen, että yhtiö rahoittaa lunastuksen korollisella vieraalla pääomalla. Lunastus heikentää hieman yhtiön raportoimaa omavaraisuusastetta, koska hybridilaina lasketaan IFRS-tilinpäätösstandardeissa omaksi pääomaksi. Omavaraisuusaste säilyy kuitenkin arviomme mukaan lunastuksen jälkeen selvästi yhtiön pitkän aikavälin tavoitetason yläpuolella (yli 35 %).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille