Tecnotreen toimitusjohtaja sopinut ostavansa merkittävän osakepotin yhtiön suurimmalta omistajalta
Tecnotree tiedotti perjantaina, että yhtiön toimitusjohtaja Padma Ravichander on tehnyt sopimuksen yhtiön suurimman omistajan Fitzroy Investments Limitedin kanssa merkittävästä osakekaupasta. Sopimuksen mukaan Fitzroy myy Padma Ravichanderille 15 miljoonaa Tecnotreen osaketta kauppahinnalla, joka vastaa osakkeen 10 päivän liukuvaa keskiarvoa. Ostohinta on yhteensä noin 12 MEUR. Osakkeiden myynti toteutetaan useissa erissä ja se saatetaan päätökseen syyskuuhun 2022 mennessä.
Toimitusjohtajan osto toimii luottamuksenosoituksena yhtiötä kohtaan
Fitzroy omisti toukokuun lopussa 23,2 % Tecnotreen osakkeista ja järjestelyn jälkeen osuus laskee noin 18,5 %:iin. Fitzroysta tuli Tecnotreen suurin omistaja vuonna 2018, kun se tarjosi Tecnotreelle rahoitusta yhtiön oltua kriisivaiheessa. Sijoitus on ollut Fitzroylle erittäin tuottoisa ja on luonnollista, että yhtiö haluaa ajan myötä irtaantua sijoituksestaan.
Tecnotreen toimitusjohtajan ostoa voi pitää sen sijaan selvänä luottamuksenosoituksena ja se osoittaa vahvaa sitoutumista yhtiön kasvustrategiaa kohtaan. Padma Ravichander oli jo ennen sopimusta yhtiön neljänneksi suurin omistaja noin 5,75 %:n osuudella. Kaupan jälkeen toimitusjohtajasta tulee kolmanneksi suurin omistaja noin 10,4 % osuudella.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tecnotree
Tecnotree on vuonna 1978 perustettu kansainvälisesti operoiva ja teleoperaattoreiden palvelemiseen keskittynyt IT-ratkaisutoimittaja. Asiakkailleen Tecnotree tarjoaa pilvipohjaisia järjestelmiä nykyisten tuotteiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan, näiden taustalla olevien prosessien digitalisoimisiin sekä asiakkaan kokeman arvon kasvattamiseen. Yhtiön tuoteportfolio kattaa kaikki teleoperaattoreiden keskeiset liiketoiminnan hallintajärjestelmät ja niiden elinkaarten vaiheet. Yleisesti ratkaisujen päätoiminnallisuuksiin kuuluu esimerkiksi tuotteen, asiakkaan, tulovirran sekä tilausten hallintaan liittyvät ratkaisut. Tecnotreen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tämän lisäksi yhtiöllä on yhteensä kymmenen tuotekehitys- ja myyntikonttoria viidellä eri mantereella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 64,2 | 76,3 | 89,3 |
kasvu-% | 21,59 % | 18,83 % | 17,03 % |
EBIT (oik.) | 23,7 | 24,3 | 32,5 |
EBIT-% (oik.) | 36,88 % | 31,88 % | 36,43 % |
EPS (oik.) | 0,06 | 0,06 | 0,08 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 501,13 | 58,60 | 43,29 |
EV/EBITDA | 363,98 | 39,25 | 29,90 |