Tieto Q1 huomenna - tulosparannusten jatkaminen käy haastavammaksi

Tieto julkaisee Q1-raporttinsa huomenna klo 8:00. Odotamme liikevaihdon kasvun jatkuneen yrityskauppojen, suotuisan markkinatilanteen sekä vertailukautta useampien konsulttien myyntipäivien vetämänä. Yhtiöllä on kuitenkin yhä tarve tehostaa jatkuvasti toimintaansa markkinatilanteen piristymisestä huolimatta. Arviomme mukaan kannattavuuden parantaminen viime vuoden tasolta on Tiedolle haastavaa tänä vuonna, kun se joutuu yhä tehostamaan perinteisen IT:n liiketoimintaa ja samaan aikaan investoimaan kasvaville palvelualueille, missä osaajakilpailu on kiristynyt. Tieto on pystynyt hyvin uudistumaan viimeisten vuosien aikana kohti ohjelmistoliiketoimintaa ja kohti modernimpia IT-palveluita, mutta emme koe nykyistä riski-/tuottoprofiilia houkuttelevaksi ja pysymme osakkeessa odottavalla kannalla (2017e P/E 15,5x).
Arvioimme Tiedon liikevaihdon nousseen 3 % 378 MEUR:oon (Q1’16: 367 MEUR) yrityskauppojen vetämänä (vaikutus n. +5 MEUR). Konsensusodotus liikevaihdolle on hieman ennustettamme korkeampi 381 MEUR. Kasvua tukee noin 1 %:lla myyntipäivien edellisvuotta korkeampi määrä. Liiketoiminta-alueittain odotamme Toimialaratkaisujen liikevaihdon kasvaneen 7 %, Teknologiapalveluiden ja uudistamisen nousseen 1 %, Liiketoiminnan konsultointi ja toteutuksen parantuneen 7 % ja Tuotekehityspalveluiden laskeneen 6 % Q1:lla vertailukauteen verrattuna.
Arvioimme kertaeristä oikaistun liikevoiton olleen Q1:lla 31,1 MEUR (Q1’16: 31,5 MEUR), mikä on alle konsensuksen 33,2 MEUR:n odotuksen. Olemme oikaisseet liikevoittoa 6 MEUR:lla liittyen uudelleenjärjestelyihin. Liikevaihdon kasvusta ja markkinatilanteen piristymisestä huolimatta kannattavuutta painavat palveluiden kehittämiskustannukset, palkkainflaatio sekä rekrytoinnit kasvualueille. Kasvavilla palvelualueilla osaajakilpailu on nyt kovaa, mikä rajoittaa kannattavuutta. Arvioimme oikaistun osakekohtaisen tuloksen laskeneen sentin 0,32 euroon Q1:lla (konsensus 0,35 euroa).
Tieto on ohjeistanut, että sen koko vuoden oikaistu liikevoitto paranee edellisvuoden tasosta (152,2 MEUR vuonna 2016). Oma ennusteemme oikaistulle liikevoitolle on 160 MEUR vuodelle 2017. Arvioimme Tiedon liikevaihdon kasvavan noin 2-3 % vuosina 2017-2019. Liikevoittomarginaalin ilman kertaeriä arvioimme olevan lähivuodet vakaan 11 %:n tuntumassa. Arvioimme edelleen, että Tiedon osakkeelle voidaan lähivuosina hyväksyä korkeammat arvostuskertoimet, mikäli yhtiö onnistuu liiketoimintamallin painopisteen siirtämisessä kohti skaalautuvampaa omaa ohjelmistoliiketoimintaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tietoevry
Tietoevry on vuonna 1968 perustettu pohjoismainen digitaalisten palveluiden ja ohjelmistojen tarjoaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja sen palveluksessa on asiantuntijoita maailmanlaajuisesti. Yritys palvelee tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita lähes sadassa maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.02.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 492,6 | 1 524,8 | 1 553,5 |
kasvu-% | 2,2 % | 2,2 % | 1,9 % |
EBIT (oik.) | 152,2 | 160,3 | 163,5 |
EBIT-% (oik.) | 10,2 % | 10,5 % | 10,5 % |
EPS (oik.) | 1,58 | 1,67 | 1,69 |
Osinko | 1,37 | 1,40 | 1,42 |
Osinko % | 5,3 % | 8,7 % | 8,8 % |
P/E (oik.) | 16,40 | 9,71 | 9,58 |
EV/EBITDA | 10,39 | 6,63 | 6,28 |
