Uusien autojen kauppa valahti elokuussa
Tiivistelmä
- Suomen uusien autojen ensirekisteröinnit laskivat elokuussa 20 %, mikä johtuu osittain edellisen vuoden veromuutoksista. Autoala odottaa rekisteröintien kasvavan 1 % vuonna 2025, mutta tämä edellyttää merkittävää tasonnostoa loppuvuonna.
- Käytettyjen henkilöautojen myynti kasvoi elokuussa 7 %, mutta kasvu tuli pääasiassa kuluttajien välisestä kaupasta. Tämä on lievästi negatiivista autoliikkeille, kuten Kamuxille, joiden myynti pysyi vertailukauden tasolla.
- Käytettyjen kuorma-autojen markkina laski elokuussa 4 %, mikä viittaa mahdolliseen markkinan heikentymiseen tai tasaantumiseen alkuvuoden kasvuun nähden. Koko vuoden osalta markkina on kuitenkin kasvanut 5 %.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Suomen autokaupassa uusien autojen ensirekisteröinnit laskivat elokuussa 20 %, tosin osittain vertailukautta tukeneen veromuutoksen takia. Käytettyjen autojen kaupassa markkina jatkoi kasvua, mutta kasvu on aiempien kuukausien tapaan syntynyt kuluttajien välisessä kaupassa ja autoliikkeiden osalta markkina oli vertailukauden tasolla.
Tasaisen vahvaa kasvua käytetyissä autoissa
Käytettyjen henkilöautojen myynti Suomessa
Lähde: Autoalan tiedotuskeskus
Autoalan Tiedotuskeskuksen maanantaina julkaisemien tilastojen mukaan käytettyjen henkilöautojen myynti kasvoi elokuussa noin 7 % 61,7 tuhanteen autoon. Kasvu syntyi kuitenkin edelleen käytännössä pelkästään kuluttajien välisestä kaupasta ja autokauppojen myynti oli noin vertailukauden tasolla sekä elokuussa että tammi-elokuun ajalta. Tämä on seuraamiemme autotalojen, etenkin puhtaasti vaihtoautokauppaan fokusoituvan Kamuxin, kannalta lievästi negatiivista. Kokonaisuutena käytettyjen autojen markkina on nyt viimeisen 12 kuukauden osalta noussut vuosien 2017–2021 tasoille eli noin 630 tuhanteen autoon vuodessa.
Ensirekisteröinneissä notkahdus elokuussa
Uusien autojen ensirekisteröinnit Suomessa

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus
Suomen henkilöautojen ensirekisteröinnit laskivat elokuussa peräti 20 % vertailukaudesta ja olivat noin 5,3 tuhatta kappaletta. Autoala perustelee tätä osin viime vuoden syyskuun alussa voimaan tulleella arvonlisäveron korotuksella, joka tuki elokuun 2024 lukuja ja vastaavasti heikensi syyskuun rekisteröintejä. Vaikka tämä pitänee jossain määrin paikkansa, olivat elokuun 2025 luvut silti selvästi heikoimmat vuosiin, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Myös tammi-elokuun osalta rekisteröinnit ovat 6 % vertailukauden alapuolella. Autoalan tuoreimman ennusteen mukaan autoja tultaisiin rekisteröimään 74,5 tuhatta kappaletta (1 %:n kasvu v/v) vuonna 2025, mikä edellyttäisi selvää tasonnostoa loppuvuoden osalta. Tämä näyttää mielestämme jossain määrin optimistiselta. Autoala korostaa valmisteilla olevan romutuspalkkiokampanjan tärkeyttä kasvun kannalta, sillä se voisi nostaa uusien autojen myyntiä jopa 9–10 tuhannella kappaleella. Romutuskampanja kuitenkin alkaa aikaisintaan lokakuussa 2025, joten sen vaikutus rekisteröinteihin näkyy luultavasti selvemmin vasta 2026.
Vaihtokuorma-autoissa taas negatiivinen kuukausi
Wetterille relevantti käytettyjen kuorma-autojen markkina laski elokuussa 4 %. Yhdessä heinäkuussa nähdyn laskun kanssa tämä kertonee markkinan jossain määrin heikentyneen tai ainakin tasaantuneen alkuvuoden kasvuun nähden. Koko vuodelta vaihtokuorma-autojen kauppa on kasvanut 5 %. Alkuvuoden aikana saavutettu kasvu varovaisen kysyntäympäristön keskellä voi kieliä kysynnän siirtymästä raskaassa kalustossa uudesta kalustosta vaihtoautoihin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
