Vaisala: Jälleen suuri säätilaus
Vaisala tiedotti jo kolmannesta suuresta Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen toimituskokonaisuudesta vuoden sisällä. Vahvistunut tilauskanta tukee yhtiön kasvunäkymiä seuraaville 3 vuodelle. Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen kannattavuuden vahvistuminen korostaa kasvun hyötyjä osakkeenomistajalle.
Ennätyssuuri sääjärjestelmien toimitussopimus Indonesian lentokentille
Vaisala tiedotti keskiviikkona klo 16.29 lehdistötiedotteella solmineensa yhtiön kaikkien aikojen suurimman yksittäisen lentosäätilauksen. Sopimus pitää sisällään 14 lentokentän sääjärjestelmien uusimisen Indonesiassa, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavia lentomarkkinoita. Sopimuksen arvo on noin 25 MEUR ja tilaus kirjataan Vaisalan saatuihin tilauksiin hankkeen rahoitussopimuksen vahvistuttua. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön hallinnoiman investointituki-instrumentin kautta. Projektin arvioidaan kestävän kolme vuotta ja alkavan vuonna 2025.
Sääpuolen tilauskanta nopeassa kasvussa
Vaisala on voittanut useita ennätyssuuria tilauksia Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueella viimeisen vuoden aikana. Yhtiö tiedotti joulukuussa 2023 noin 20 MEUR:n lentosääjärjestelmän tilauksesta Kuwaitiin ja toukokuussa 2024 noin 25 MEUR:n tutkajärjestelmien tilauksesta Espanjaan. Kesäkuun 2024 lopussa Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen tilauskanta oli 161 MEUR eli 23 %:n kasvussa (v/v), vaikka Espanjan suurtilaus tullaan kirjaamaan vasta Q3:n saatuihin tilauksiin. Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen tilauskannan jyrkkä kasvu tukee liiketoiminnan kasvunäkymiä tuleville vuosille, vaikka tilausten pitkä kesto tarkoittaakin liikevaihdon jakautuvan usean vuoden ajalle. Ennusteemme olettavat Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen liikevaihdon kasvun kiihtyvän 10 %:iin vuonna 2025 (2024e: ~9 %), mutta hidastuvan noin 5 %:iin vuosina 2026-27. Voitettu projekti tukee kasvunäkymiä ja asettaa pientä nostopainetta segmentin ennusteisiin ainakin lähivuosien (2025-27) osalta.
Liiketoiminta-alueen kannattavuus nousussa
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen kannattavuus on ollut historiassa heikohko, mikä on arviomme mukaan osittain johtunut jopa ylisuurista tuotekehityspanoksista maltillisesti kasvavalla ja hintavetoisella markkinalla. Lisäksi dataliiketoiminnan kehitysvaihe on osaltaan lähihistoriassa painanut kannattavuutta. Toiminnan tehostaminen, tuotekehityksen fokusoiminen kasvualueille ja dataliiketoiminnan skaalautuminen ovat tukeneet kannattavuutta viime aikoina ja odotamme S&Y:n vuoden 2024 EBIT-marginaalin yltävän jo 10,6 %:iin vuonna 2024e (3-7 % vuosina 2020-23). Vahva tilauskanta voi auttaa yhtiötä saavuttamaan lisää operatiivista vipua lähivuosina, minkä lisäksi päättyvät PPA-poistot tulevat tukemaan raportoitua EBIT-marginaalia (2026-27e: 13,1-13,3 %).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Vaisala
Vaisala on vuonna 1936 perustettu johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys, jota johdetaan pitkäjänteisesti. Vaisala tarjoaa kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian, teollisuuden sekä valittujen säästä riippuvaisten toimialojen mittaustarpeisiin. Yhtiön strategiana on toimia ainoastaan korkean arvonluonnin arvoketjun osissa. Vaisalan asiakkaita ovat yksityisen ja julkisen puolen toimijat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 540,4 | 565,9 | 618,6 |
kasvu-% | 5,09 % | 4,72 % | 9,30 % |
EBIT (oik.) | 74,7 | 86,0 | 95,9 |
EBIT-% (oik.) | 13,83 % | 15,20 % | 15,50 % |
EPS (oik.) | 1,53 | 1,84 | 2,10 |
Osinko | 0,75 | 0,78 | 0,82 |
Osinko % | 1,86 % | 1,62 % | 1,70 % |
P/E (oik.) | 26,26 | 26,21 | 22,96 |
EV/EBITDA | 15,75 | 16,43 | 14,54 |