Valoe: Toiminnan jatkuminen vaakalaudalla
Valoen toiminnan jatkuminen on epävarmaa, sillä yhtiötä haetaan konkurssiin. Yhtiö pyrkii yrityssaneeraukseen, mutta yhtiön edellytykset saneerausprosessin läpäisyyn ovat arviomme mukaan huterat ilman suurta ja yllättävää edistysaskelta sitovissa asiakastilauksissa tai rahoitusneuvotteluissa sijoittajien kanssa. Uskomme, että eri vaihtoehdoissa nykyisten osakkeiden arvo tulee joka tapauksessa laskemaan ja todennäköisyys pääomien menettämiselle on varsin korkea. Toistamme myy-suosituksen, mutta emme anna osakkeelle enää tavoitehintaa.
Valoe pyrkii välttämään konkurssin yrityssaneerauksella
Kaupankäynti Valoen osakkeella keskeytettiin tiistaina 5.12., minkä syynä oli yhtiön hakeminen konkurssiin eläkevakuuttaja Ilmarisen toimesta. Konkurssihakemuksen mukainen saaminen on noin 311 000 euroa. Valoe tiedotti jättäneensä hakemuksen yrityssaneeraukseen ja jatkavansa rahoitusneuvottelujaan. Valoen mukaan yhtiö on saanut rahoitussitoumuksen yhdysvaltalaiselta yhteistyökumppanilta. Tämä teollinen partneri on Valoen mukaan rahoitusneuvotteluiden onnistuessa sitoutunut rahoittamaan, kehittämään ja resursoimaan Valoeta riittävästi. Sijoitusneuvottelut ovat kuitenkin kestäneet odotettua kauemmin.
Epäilemme Valoen mahdollisuuksia läpäistä yrityssaneerausprosessia
Pidämme Valoen mahdollisuuksia päästä yrityssaneeraukseen ja läpäistä saneerausprosessi epävarmoina. Saneeraukseen pääseminen edellyttää hyväksyntää kahdelta yhtiön velkojalta, joiden yhteenlaskettu osuus yhtiön veloista on vähintään viidennes. Lisäksi saneerausohjelmaan pääsy edellyttää, että maksukyvyttömyys voitaisiin poistaa saneerauksen avulla. Valoella ei tällä hetkellä ole kannattavaa liiketoimintaa ja näkyvyys tulevaisuuden kehitykseen on erittäin epävarma (ilman merkittäviä tilauksia ja rahoitusta), joten maksukyvyttömyyden poistaminen ei välttämättä onnistu. Ulkopuolinen rahoittaja voisi toki auttaa maksuvalmiuden parantamisessa ja liiketoiminnan resursoinnissa, mutta rahoitusneuvotteluiden mainittu venyminen lisää epävarmuutta neuvotteluiden onnistumisesta tulevaisuudessakaan. Rahoitusneuvottelut voisivat edetä, mikäli jokin yhtiön asiakkaista olisi valmis tekemään merkittävän kokoisen sitovan tilauksen Valoen aurinkoenergiaratkaisuista lähivuosille, mutta pidämme tätä nykyisessä tilanteessa epätodennäköisenä. Valoen rahoitustilanne on ollut haastava läpi vuoden 2023 ja erilaisia tapoja rahoituksen tai sitovien tilauksien hankkimiseksi on varmasti yritetty järjestää jo pidemmän aikaa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Nykyisten osakkeiden arvo tulee todennäköisesti laskemaan huomattavasti
Uskomme, että Valoen toiminta voisi vielä jatkua, mikäli yhtiön veloista leikattaisiin merkittävä osa ja yhtiö saisi riittävän uuden rahoituksen sijoittajilta. Tällaisessakin ratkaisussa näemme todennäköisenä, että nykyisten osakkeenomistajien omistukset dilutoituisivat merkittävästi ellei jopa lähes kokonaan. Velkataakka (2023e nettovelka: 21,7 MEUR) ylittää arvioimamme liiketoiminnan käyvän arvon. DCF:llä määrittämämme liiketoiminnan käypä yritysarvo on 14 MEUR, mutta tähänkin arvostusmenetelmään liittyy suurta epävarmuutta, sillä olemme olettaneet ennusteissamme huomattavaa liikevaihdon kasvua, minkä toteutuminen on hyvin epävarmaa. Niin kauan kuin näkyvyys liikevaihdon kasvuun on heikolla tolalla, on kaikkien arvonmääritysmenetelmien käyttäminen huteralla pohjalla. Mikäli saneeraus epäonnistuisi ja yhtiö menisi konkurssiin, voisi yhtiön teknologioilla olla edelleen arvoa ja niiden myynnistä voitaisiin saada esimerkiksi joitakin miljoonia konkurssipesään. Korkeasta velkataakasta johtuen emme kuitenkaan odota, että varoja riittäisi jaettavaksi nykyisille osakkeenomistajille.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valoe Oyj on vuonna 1948 perustettu suomalainen teknologiayritys, joka on erikoistunut aurinkosähköteknologiaan. Yhtiö liiketoiminnan tärkein oivallus on keskittyminen aurinkopaneelin taustajohdinteknologiaan ja sen kehittämiseen. Yhtiön pääkonttori on Mikkelissä, jossa Valoella on myös tehdas ja aurinkovoimalaitos.
Lue lisää yhtiösivulla