Venäjän automyynti kasvoi 15 % kesäkuussa
Venäjän uusien autojen myynti kasvoi AEB:n perjantaina julkaistujen tilastojen mukaan kesäkuussa 15 % vuodentakaisesta noin 141 tuhanteen autoon. Vuoden alusta lähtien uusien autojen myynti on kasvanut kumulatiivisesti 6,9 % vertailukaudesta noin 719 tuhanteen autoon. Uusien autojen myynti on Venäjällä kasvanut vertailukaudesta nyt neljä kuukautta perättäin ja markkina on selvästi alkanut kerätä taakseen kestävää käännettä parempaan. Myynnin kasvu on seurausta Venäjän talouden yleisestä piristymisestä ja laskevasta korkotasosta. Odotamme markkinan jatkavan piristymistä varovaisesti elpyvän talouskehityksen myötä.
Venäjän uusien autojen myynnillä on epäsuora vaikutus Nokian Renkaisiin. Vaikka Nokian Renkaat ei ole juurikaan mukana autojen ensiasennusrenkaissa, niin uusien autojen myynti vaikuttaa myös jälkimarkkinoilla myytävien renkaiden lukumäärään. Vuoden 2012 jälkeen Venäjän uusien autojen vuotuinen myynti on supistunut noin 1,6 miljoonalla uudella ajoneuvolla, mistä on syntynyt noin 10 miljoonan renkaan vuotuinen aukko jälkimarkkinaan. Venäjän rengasmarkkinan koko kuluvana vuonna tulee olemaan arviomme mukaan noin 30 miljoonaa rengasta, joten kyse on merkittävästä vaikutuksesta.
Markkinan kääntyminen nousu-uralle pitkän laskutrendin jälkeen tulee tarjoamaan selvää tukea Nokian Renkaille, kun Venäjän heikkous ei enää hautaa alleen muiden alueiden kasvua. Lisäksi stabiloituva talous tukee ruplan arvoa ja näin ollen Nokian Renkaat saa tästä tuplahyödyn. Tämä nähtiin jo yhtiön Q1-raportissa, jossa Venäjän markkina oli suurin positiivinen myötävaikuttaja kasvuun.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
