Verkkokauppa.com Q1 ensi torstaina: Odotukset matalalla tulosvaroituksen jäljiltä
Verkkokauppa.com julkistaa Q1-raporttinsa torstaina 28.4. klo 08.00. Odotamme myynnin laskevan yhtiölle epätyypillisesti jopa 10 %:lla erittäin vaisun kotimaisen kuluttajakysynnän myötä sekä yhtiön lopetettua Venäjälle suuntautuvan tukkukaupan Ukrainan sodan käynnistymisen jälkeen. Myös heikko liiketulos on odotuksissa tulosvaroituksen jäljiltä, mutta epävarmuutta liittyy siihen, kuinka jyrkästi kannattavuus laskee myynnin sakatessa. Odotamme yhtiön toistavan raportissa 24.3. laskemansa ohjeistushaarukat. Katseet ovat samalla siinä, onko rajusti jarruttaneella kodintekniikan markkinalla nähty vielä alustavia merkkejä stabiloitumisesta, sillä ennen tätä ei tuloskasvuun paluu ole realistista.
Odotuksissa erittäin vaisu kvartaali ruman tulosvaroituksen jäljiltä
Ennustamme Q1:n liikevaihdon laskevan 10 %:lla 120 MEUR:oon. Odotamme B2C-myynnin laskevan etenkin kivijalassa, mutta myös verkkokanavan kasvun odotamme hyytyvän. Tätä selittävät useat eri tekijät: 1) Yhtiön myynnin kehitys oli erittäin vahvaa vertailukaudella kotimaan myynnin osalta ja odotamme kuluttajien rahojen ja ajankäytön siirtyvän tavarasta takaisin palveluihin ja etenkin matkustamiseen. 2) Myös maaliskuussa koettu kuluttajaluottamuksen romahdus näkyy ennusteessamme kalliimpien harkinnan varaisten brändituotteiden vähentyneenä kysyntänä. Myös kodintekniikan laitteistoa on päivitetty pandemian aikana, eikä päivittämiselle ole siten vielä hetkeen erityistä tarvetta. 3) Lisäksi saatavuushaasteet painavat kodintekniikan alaa ja yhtiön myyntiä. Myös kiihtynyt inflaatio on alkanut nakertaa hieman kuluttajien ostovoimaa.
Ulkomaan myynnin odotamme laskeneen selvästi vertailukaudesta, sillä yhtiö teki päätöksen lopettaa vienti Venäjälle sodan alun jälkeen ja ulkomaan myynnin taso on siitä alkaen puolittunut vuoden 2021 tasosta. Kotimaan B2B-myynnin kasvun ennakoimme jatkuneen yhtiön panostaessa tähän ja työllisyysasteen positiivisen kehityksen myötä.
Yhtiön kannattavuus on herkkä kysynnän ja kilpailutilanteen muutoksille
Q1:n myyntikatemarginaali laskee ennusteessamme 15,2 %:iin (Q1’21: 16,2 %). Arviomme mukaan kilpailutilanne on kiristynyt suhteessa vertailukauteen laskevassa markkinassa, mikä painaa marginaaleja. Yhtiölle on todennäköisesti luonut haasteita myös hyvää kysyntää ennakoinut korkea varasto, jonka kiertoa on saatettu joutua vauhdittamaan alennuskampanjoilla. Ennustamme henkilöstökulujen ja muiden kulujen osuuden nousseen 11,8 %:iin liikevaihdosta (Q1’21 11,5 %). Arviomme mukaan kulurakennetta on saatu yhtiön suhteellisen ketterällä toimintatavalla osin sopeutettua nopeasti laskeneeseen volyymiin, mutta selvää on, että kaikki kulut eivät silti ole ehtineet joustaa. Ennusteessamme liikevoitto laskee 2,8 MEUR:oon (Q1’21: 5,2 MEUR) ja osakekohtainen tulos laskee 0,04 euroon (Q1’21: 0,09 euroa).
2022-ohjeistukseen tuskin kosketaan heti uudelleen
Maaliskuussa selvästi lasketun ohjeistuksen perusteella Verkkokauppa.com odottaa 2022 liikevaihdon olevan 530–590 MEUR:n välillä (2021: 574,5 MEUR) ja vertailukelpoisen liiketuloksen olevan 12–19 MEUR:n välillä (vuonna 2021: 20,4 MEUR). Haarukat ovat leveät kertoen maaliskuun lopulla vallinneesta korkeasta epävarmuudesta, ja lisävalo markkinan huhtikuun kehityksen osalta olisi tervetullutta. Ennusteemme ovat lähellä yhtiön ohjeistushaarukan keskikohtia. Odotuksissamme on, että H1’22:lla yhtiön liikevoitto puolittuu, mutta Q4’22 palataan taas selvempään tuloskasvuun markkinan palautuessa kasvuun ja samalla automaatioinvestoinnit alkavat tehostaa kulurakennetta. Myös huhtikuun alussa maaliin saadun eville.com -hankinnan kautta yhtiölle on tullut uutta kyvykkyyttä alkaa rakentaa private-label -tarjoomaansa. Tällä on potentiaalia tukea marginaaleja pidemmällä aikavälillä ja katseemme on siinä, miten kaupan integrointi on käynnistynyt.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Verkkokauppa.com
Verkkokauppa.com on vuonna 1992 perustettu Suomen suosituin ja vierailluin verkossa toimiva kotimainen vähittäiskauppa. Verkkokauppa.com Oyj markkinoi, myy ja jakelee verkkokauppansa, myymälöidensä ja noutopisteverkostonsa kautta sesongista riippuen kymmeniä tuhansia tuotteita. Yhtiöllä on neljä myymälää: Oulussa, Pirkkalassa, Raisiossa ja Helsingissä, jonka lisäksi verkkokaupasta ostettavat tuotteet ovat noudettavissa noutopisteiden kautta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.03.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 574,5 | 560,2 | 597,8 |
kasvu-% | 3,8 % | −2,5 % | 6,7 % |
EBIT (oik.) | 20,3 | 15,5 | 19,0 |
EBIT-% (oik.) | 3,5 % | 2,8 % | 3,2 % |
EPS (oik.) | 0,33 | 0,25 | 0,31 |
Osinko | 0,25 | 0,26 | 0,28 |
Osinko % | 3,5 % | 14,4 % | 15,3 % |
P/E (oik.) | 21,32 | 7,36 | 5,84 |
EV/EBITDA | 12,67 | 4,14 | 3,25 |
