Verkkokauppa.com: Vuoden jälkipuoliskolle jää paljon petrattavaa
Laskemme Verkkokauppa.comin tavoitehintamme 4,5 euroon (aik. 5,0 euroa) ja toistamme vähennä-suosituksen. Yhtiön Q1:n liiketulos romahti myynnin laskettua vaikeassa kuluttajamarkkinassa samalla kun kulut kasvoivat. Tuloskehitys alitti odotuksemme, vaikka olimme laskeneet niitä jo maaliskuun tulosvaroituksen yhteydessä. Laskimme liikevoiton ennusteemme nyt ohjeistushaarukan (12-19 MEUR) alalaitaan. Ennustamme yhtiön palaavan tuloskasvuun jälleen H2’22:sta lähtien, kun automaatioinvestoinnit alkavat kantaa hedelmää. Tämä edellyttää kuitenkin, että kulutuskysyntä alkaa parantua nykyisestään, mihin ei ole vielä näkyvyyttä. Vaikka suhtaudumme yhtiön kasvutarinaan ja strategiaan pidemmällä aikavälillä positiivisesti, painaa lyhyen ajan vaisu tuloskasvunäkymä vaakakupissamme enemmän, emmekä näe kiirettä vielä ostolaidalle nykyisellä arvostuksella (2022 P/E 23x).
Tulos jäi jälkeen matalista odotuksistamme
Q1:n liikevaihto laski 7 %:lla 125 MEUR:oon ylittäen kuitenkin 120 MEUR:n ennusteemme. Oikaistu liikevoitto sen sijaan romahti noin 80 %:lla 0,9 MEUR:oon jääden odotuksistamme (2,8 MEUR). Perinteisten kodintekniikan tuotekategorioiden myynti laski 8 % ja niiden osuus myynnistä oli 88 %. Erityisesti tietokoneet olivat hyvin myynyt tuoteryhmä vilkkaasta yritysasiakasmyynnistä (+ 12 %) johtuen. Kasvavien tuotekategorioiden myynti kasvoi 10 % ja sen osuus kokonaismyynnistä oli 12 %. Myyntikate-%:n lasku 15,4 %:iin (Q1’21: 16,2 %) oli lähellä odotuksia. Henkilöstökulujen ja muiden kulujen absoluuttinen määrä nousi 17,4 MEUR:oon (Q1’21: 15,5 MEUR), mikä ylitti odotuksemme selvästi. Asiantuntijoita oli pääkonttorille palkattu lisää ja myynnin kasvun jäätyä odotuksista kulut eivät skaalautuneet. Myös logistiikkakulut olivat nousseet polttoaineiden hintojen myötä.
Laskimme ennusteitamme, sillä markkina on edelleen erittäin vaisu ja oikeneminen vie aikaa
Nostimme 2022 liikevaihdon ennusteitamme 4 %:lla 582 MEUR:oon (ohjeistus 530-590 MEUR), mutta laskimme liikevoiton ennusteitamme 20 %:lla 12,4 MEUR:oon (ohjeistus 12-19 MEUR), sillä vaisu myynnin kasvu ei pysy kulujen kasvun perässä ja EBIT-% laskee 2,1 %:iin. 2023-2025 välille ennustamme jälleen 7-8 %:n myynnin kasvua verkkokanavan vedon jatkuessa. Odotamme myyntikate-%:n pysyvän 15,3 %:n tasolla, kun myyntimixin parantumisen vastavoimana vaikuttaa alati tiukkeneva hintakilpailu. Jätkäsaaren investointien tehokkuushyötyjen odotamme alkavan näkyä kunnolla vuoden 2022 jälkipuoliskolla. Ennustamme kasvun ja tehokkuusparannusten alkavan skaalata kuluja ja 2025 ennusteemme ovat nyt 715 MEUR:n liikevaihto ja 3,1 %:n liikevoitto. Yhtiön vuodelle 2025 asettamat tavoitteet ovat selvästi korkeammalla (miljardin liikevaihto ja liikevoitto yli 5 %).
Emme näe kiirettä ostolaidalle vielä nykyisellä arvostuksella, sillä tuloskasvua joudutaan vielä odottamaan
Ennustelaskujen sekä kurssilaskun myötä yhtiön 2021 ja 2022e P/E-kertoimet ovat 23x ja 18x. Etenkin ennustamaamme pidemmän ajan tuloskasvunäkymään (2022-2025 25 % CAGR-%), saatikka yhtiön omiin tavoitteisiin peilattuna nämä alkaisivat olla houkuttelevia kertoimia osakkeen kyytiin palaamiseen. Pidemmän ajan tuloskasvuun on kuitenkin toistaiseksi vaikea nojata, kun odotamme Q2:lla tuloksen vielä painuvan selvästi vaikeassa markkinassa. Emme näe kiirettä positiiviselle suositukselle ennen kuin kuluttajamarkkina alkaa elpyä. Jäämmekin odottamaan viitteitä kannattavan kasvun jatkumisesta tai huokeampaa arvostusta. Myös suhteessa Suomen kaupan alasta koostuvaan verrokkiryhmäämme yhtiön hinnoittelu on laskeneiden ennusteiden myötä selvällä preemiolla, eikä arvostuskertoimissa ole tästäkään kulmasta tarkasteltuna nousuvaraa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Verkkokauppa.com
Verkkokauppa.com on vuonna 1992 perustettu Suomen suosituin ja vierailluin verkossa toimiva kotimainen vähittäiskauppa. Verkkokauppa.com Oyj markkinoi, myy ja jakelee verkkokauppansa, myymälöidensä ja noutopisteverkostonsa kautta sesongista riippuen kymmeniä tuhansia tuotteita. Yhtiöllä on neljä myymälää: Oulussa, Pirkkalassa, Raisiossa ja Helsingissä, jonka lisäksi verkkokaupasta ostettavat tuotteet ovat noudettavissa noutopisteiden kautta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 574,5 | 581,9 | 628,6 |
kasvu-% | 3,8 % | 1,3 % | 8,0 % |
EBIT (oik.) | 20,3 | 12,4 | 15,9 |
EBIT-% (oik.) | 3,5 % | 2,1 % | 2,5 % |
EPS (oik.) | 0,33 | 0,19 | 0,25 |
Osinko | 0,25 | 0,26 | 0,28 |
Osinko % | 3,5 % | 14,4 % | 15,3 % |
P/E (oik.) | 21,32 | 9,51 | 7,16 |
EV/EBITDA | 12,67 | 5,17 | 4,06 |
