Verve Q2’24 -ennakko: Hyvää vauhdinottoa ydinliiketoiminnassa
Käännös: Alkuperäinen kommentti julkaistu englanniksi 27.8.2024 kello 9:36.
*Konsensusluvut heijastavat tilannetta ennen positiivista tulosvaroitusta
Positiivisen tulosvaroituksen Q2:lle 12.8. antanut Verve julkaisee Q2-raporttinsa torstaiaamuna 29.8. Tulosvaroituksessa kerrottiin liikevaihdon kasvaneen orgaanisesti 26 %, mikä on huomattava nosto aiemmilta neljänneksiltä. Tässä oli suuressa roolissa vahva uusasiakashankinta. Lisäksi yhtiön tehokas kulukuri paransi kannattavuutta, ja oikaistu liikevoittomarginaali nousikin 24 %:iin vuodentakaisesta 22 %:sta. Ydinliiketoiminnan vankan kehityksen vuoksi Verve nosti koko vuoden ohjeistuksensa 400–420 miljoonaan euroon liikevaihdon osalta (aik. 380–400 miljoonaa euroa) ja 125–135 miljoonaan euroon oikaistun käyttökatteen osalta (aik. 115–125 miljoonaa euroa).
Verve järjestää pääomamarkkinapäivän (CMD) raportin julkaisemisen jälkeen kello 11.00 alkaen. Siellä yhtiön on määrä kertoa toisen vuosineljänneksen tuloksesta ja mainosalan viimeaikaisista trendeistä sekä antaa tietoa yhtiön strategisesta fokuksesta ja kasvupotentiaalista.
Googlen evästekäytännön kumoaminen herättää kysymyksiä alalla
Viitteet mainosmarkkinoiden elpymisestä lisääntyvät koko ajan, eivätkä ne perustu ainoastaan Verven vahvaan tuloskuntoon ydinliiketoiminnassaan, vaan koko toimialan kehitykseen aina avoimen internetin toimijoista aidattuihin puutarhoihin. Toisaalta Google ilmoitti 22.7. harkitsevansa peruvansa aikeensa kolmannen osapuolen evästeiden poistamisesta Chromessa, minkä sijasta käyttäjille tulisi jonkinlainen opt-out-valinta. Vielä on epäselvää, aikooko Google ottaa käyttöön samanlaisen mallin kuin Applen ATT-kehys sekä millainen suostumuksen käyttöliittymästä tulee ja mikä on näiden muutosten aikataulu. Meitä kiinnostavatkin tulevassa raportissa kaikki tähän liittyvät huomiot ja kommentit sekä se, millainen vaikutus tulevalla muutoksella Verven mielestä on koko alaan sekä kysynnän näkymiin. On muistettava, että Verven leipälaji on mobiilisovellusten sisäinen mainonta, johon kolmannen osapuolen evästeiden poistaminen Chromesta ei vaikuta merkittävästi. Näillä toimilla voi kuitenkin olla koko markkinoiden laajuinen vaikutus esimerkiksi hinnoitteluun, budjetteihin ja kysyntään. Lisäksi on vielä epäselvää, miten ja milloin GAID (Google Advertising ID) poistetaan käytöstä ja mitä vaikutuksia sillä on mobiilisovellusten sisäiseen mainontaan.
Huomion kohteina hinnoittelun kehitys, tuotelanseeraukset sekä kassavirrat
Verven vahva liikevaihdon kasvu Q2:lla ohitti toimitettujen mainosnäyttökertojen kasvun, mikä viittaa aiempaa korkeampaan hinnoitteluun (CPM). Odotamme raportista lisätietoja tästä kehityssuunnasta ja sen etenemisestä loppuvuoden aikana. Tiedot Verven uusimpien tuotteiden (ATOM 3.0:n ja HyBid SDK 3.0) vastaanotosta ja käyttöönotosta ovat myös avainasemassa arvioitaessa tulevaa kasvupotentiaalia.
Oikaistu nettovelkaantumisaste laski 2,8x:ään edellisen neljänneksen 3,2x:stä, mikä kuvastaa nettovelan vähenemistä kvartaalitasolla suunnilleen 20 MEUR:lla noin 300 MEUR:oon kesäkuuhun 2024 mennessä. Kun otetaan huomioon, että Verven kassavirrat ovat kausivaihtelun vuoksi tyypillisesti suurimmillaan vuoden jälkipuoliskolla, voimakas parannus velkaantumisasteessa Q2:lla antaa viitteitä runsaasta kassavirrasta neljänneksen aikana. Otamme tämän lähempään tarkasteluun tulevassa raportissa.
2024 – elpymisen vuosi, mutta ristiriitaisia signaaleja näkyvissä
Päivitimme ennusteitamme 12.8. julkaistun positiivisen tulosvaroituksen jälkeen, ja ne ovat nyt varsin hyvin linjassa yhtiön uuden ohjeistuksen kanssa: liikevaihto 413 MEUR ja oikaistu liikevoitto 104,5 MEUR (marginaali 25 %). Elokuun 1. päivä tapahtuneen Jun Groupin integroinnin odotetaan turvaavan Verven vahvan kaksinumeroisen kasvun lähikvartaaleina. Odotamme kuitenkin orgaanisen kasvun hidastuvan asteittain Q3:n 21 %:sta Q4:n 9 %:iin ja vertailulukujen tiukentuvan vuodentakaisesta, etenkin Verven vuoden 2023 vahva lopetus huomioiden. Näkymät ovat yhteneväiset yhtiön oman ohjeistuksen ja muun toimialan (avoin internet ja aidatut puutarhat) kanssa, mikä viittaa siihen, että selvin elpyminen on takana ja kasvun odotetaan hidastuvan tulevaisuudessa.
Vaikka digitaalisten mainosmarkkinoiden elpyminen on selvästi alkanut kuluvana vuonna, ilmassa leijuu mielestämme useita varoitusmerkkejä. Työmarkkinoiden viilentyminen on osaltaan nostanut työttömyysastetta. Kuluttajaluottamus oli heinäkuussa alimmillaan kahdeksaan kuukauteen, mikä viestii kuluttajien turhautumisesta hintojen nousuun sekä taloustilanteeseen liittyvistä murheista. Ilmiö lisäsi kesän aikana rahoitusmarkkinoilla huolta taantumasta sijoittajien pelätessä, että Fedin korkoleikkauksien aloitus oli pitkittynyt jo liikaakin. Jos kuluttajien rahankäyttö tiukkenee, se voi vaikuttaa mainonnan tuottosuhteeseen (ROAS) ja johtaa mainosbudjettien ja CPM-tasojen pienenemiseen. Toisaalta inflaatio on pikkuhiljaa alkanut hellittää, joten koronlasku on todennäköisempää lähitulevaisuudessa. Tämä olisi hyvä asia mainosalan kannalta, sillä se edistäisi taloudellista toimintaa ja aktivoisi kuluttajia. Kaiken kaikkiaan, epävarmuustekijöistä huolimatta, odotamme Verven kasvavan voimakkaasti tulevien vuosineljännesten aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Verve
Verve (Ticker: VER) is a fast-growing, profitable, digital media company that provides AI-driven ad-software solutions. Verve matches global advertiser demand with publisher ad-supply, enhancing results through first-party data from its own content. Aligned with the mission, “Let’s make media better,” the company focuses on enabling better outcomes for brands, agencies, and publishers with responsible advertising solutions, with an emphasis on emerging media channels. Verve’s main operational presence is in North America and Europe. Its shares are listed on the Nasdaq First North Premier Growth Market in Stockholm and the Scale segment of the Frankfurt Stock Exchange. The company has three secured bonds listed on Nasdaq Stockholm and the Frankfurt Stock Exchange Open Market.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 322,0 | 413,0 | 498,9 |
kasvu-% | −0,76 % | 28,26 % | 20,81 % |
EBIT (oik.) | 76,9 | 104,5 | 130,0 |
EBIT-% (oik.) | 23,89 % | 25,30 % | 26,06 % |
EPS (oik.) | 0,15 | 0,28 | 0,37 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 6,60 | 12,24 | 9,18 |
EV/EBITDA | 3,55 | 8,26 | 6,29 |