Viafin Service: Yhtiö on hyvässä vedossa
Nostamme Viafin Servicen tavoitehintamme 16,0 euroon (aik. 14,0 euroa) laskien samalla suosituksemme lisää-puolelle (aik. osta). Vuoden toinen puolisko on sujunut yhtiöllä selvästi odotuksiamme paremmin vaikeasta toimintaympäristöstä huolimatta. Yhtiö on tämän vuoden aikana todistanut markkinoille orgaanisen kasvumallinsa mahdollisuudet ja toimivuuden, mikä vahvistaa entisestään vankkaa luottamustamme yhtiöön. Kasvusta huolimatta kannattavuus on jopa ylittänyt yhtiön omatkin keskipitkän aikavälin tavoitteet. Osakkeen arvostus on vuoden aikana noussut, mutta mielestämme vakaan, osin vastasyklisen, vahvasti kasvavan sekä kannattavan ja vahvaa kassavirtaa tuottavan yhtiön arvostuksessa on näyttöjen valossa nousuvaraa.
H2 mennyt vahvasti
Teollisuuden kunnossapitoon erikoistunut Viafin Service antoi eilen ohjeistuksen loppuvuodelle, joka voidaan tulkita positiivisena tulosvaroituksena alhaisempiin markkinaodotuksiin nähden. Yhtiö odottaa nyt liikevaihdon ylittävän vuonna 2020 55 MEUR:oon, kun meillä odotuksissa oli noin 52,4 MEUR:n liikevaihto. Alarajalla liikevaihdon kasvuksi tulee yli 10 %, mikä on orgaanisesti ja koronan runnomassa ympäristössä todella vahva suoritus. Vahvan kasvun lisäksi yhtiö ohjeisti tekevänsä kuluvana vuonna yli 7 %:n EBITA-marginaalin, kun meidän ennusteemme oli noin 6,5 %:ssa. H2 on ollut markkinan osalta näyttävästi hyvinkin aktiivinen vahvan ensimmäisen vuosipuoliskonkin jälkeen. Teollisuuden seisakkeja on päästy tekemään eikä korona ole nähtävästi juurikaan vaikuttanut yhtiön toimintaan. Kannattavuuden nostaminen yli keskipitkän aikavälin 5-7 %:n ylärajan on myös todella hyvä suoritus, josta voi myös päätellä yhtiön kannattavuuspotentiaalin olevan kasvuvaiheen jälkeen nykyistä korkeammalla.
Nostimme ennusteitamme
Nostimme lähivuosien ennusteitamme selvästi yhtiön odotuksia paremman orgaanisen kasvun ja tuloskehityksen myötä. Vuonna 2020 ennustamme nyt liikevaihdon kasvavan 12 %:lla noin 55,6 MEUR:oon ja EBITA:n (oik.) nousevan 4,1 MEUR:oon (EBITA-% (oik.): 7,3 %). Orgaanisen kasvun malli on toiminut kuluvana vuonna hyvin, mikä nosti myös hieman odotuksiamme ensi vuodelle. Yhtiöllä on mm. Pirkanmaan alueella, Oulussa sekä Kymenlaaksossa uudet toimipisteet ja ne ovat arviomme mukaan päässeet hyvin kasvuun kiinni. Tämän lisäksi yhtiö voi vahvan kassansa avulla toteuttaa merkittäviäkin yritysostoja. Vuodelle 2021 ennustamme liikevaihdon kasvavan 5,6 %:lla noin 58,7 MEUR:oon, mutta kannattavuuden asettuvan tavoitetason puolenväin paremmalle puolelle noin 6,5 %:iin mm. kasvupanostusten myötä. Yhtiö mainitsi tiedotteessaan kasvun tasaantuvan vuodelle 2021 ja EBITA-%:n olevan tavoitteiden (5-7 %) mukaisella tasolla, minkä vuoksi kasvu ja kannattavuusennusteemme ovat vuotta 2020 alhaisempia.
Arvostuksessa pientä nousuvaraa
Osakkeen arvostus (21e (oik.): P/E: 19x, EV/EBIT: 11x, EV/EBITDA: 9x) on noussut, mutta vakaa, jatkuvaluonteinen (75 % palveluita), kasvava, kannattava ja vahvaa kassavirtaa tuottava liiketoimintaprofiili huomioiden näemme niissä vielä nousuvaraa. Tavoitehintamme nojaa hyväksymämme arvostushaarukan (P/E: 16-18x, EV/EBIT: 12-14x, EV/EBITDA: 8-10x) keskivälin yläpuolelle tarjoten osakkeelle vielä noin 6 %:n nousuvaran. Lisäksi yhtiö tarjoaa kasvavaa noin 2 %:n osinkoa nostaen tuotto-odotusta hieman. Aikaisemmin laajassa raportissamme kuvattu yritysostoskenaarion arvo (osake 2022: 19,1 euroa) tukee myös yhtiön potentiaalia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Viafin Service
Viafin Service Oyj on vuonna 2018 perustettu teollisuuden kunnossapitoon sekä putkistojen, laitteistojen ja kaasujärjestelmien huoltoon sekä näiden asentamiseen erikoistunut yhtiö. Viafin Servicen laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat myös LNG- ja biokaasujärjestelmien, kaasuverkkojen sekä kaasutankkausasemien kunnossapitopalvelut ja järjestelmätoimitukset. Viafin Service harjoittaa liiketoimintaa pääasiassa Suomessa, ja sen asiakkaisiin kuuluu useita merkittäviä sellu-, energia-, kemian- sekä metalliteollisuuden alalla toimivia suuria yrityksiä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 49,7 | 55,6 | 58,7 |
kasvu-% | 59,1 % | 11,9 % | 5,6 % |
EBIT (oik.) | 3,2 | 4,1 | 3,8 |
EBIT-% (oik.) | 6,4 % | 7,3 % | 6,5 % |
EPS (oik.) | 0,69 | 0,84 | 0,81 |
Osinko | 0,25 | 0,26 | 0,28 |
Osinko % | 2,9 % | 1,3 % | 1,4 % |
P/E (oik.) | 12,33 | 23,79 | 24,70 |
EV/EBITDA | 4,86 | 12,43 | 12,96 |
