Vincitille ensimmäinen oman tuotteen suurempi tilaus
Vincit kertoi torstaina allekirjoittaneensa VincitEAM:in toimitus- ja ylläpitosopimuksen Kemijoki Oy:n kanssa. Tilaus koskee Kemijoki Oy:n omaisuudenhallintajärjestelmän toimitusta sisältäen vesivoimalaitosten kunnossapidon ja materiaalinhallinnan toiminnanohjauksen ominaisuudet. Sopimuksen kesto on 10 vuotta. Yhtiö ei kerro sopimuksen tarkkaa arvoa, mutta sanoo sen olevan merkittävä.
Yhtiö on viimeiset pari vuotta panostanut suhteellisen merkittävästi omiin tuotteisiinsa, mikä on painanut yhtiön kannattavuutta. Viime syksystä lähtien yhtiö on sanonut omien tuotteiden (LaaS ja EAM) olevan asiakkailla testikäytössä ja odottavansa vuoden 2019 alkupuolella omien tuotteiden sopimuksia. Täten sopimus oli osittain odotettavissa. Positiivista kaupassa on sen jatkuvuus, joka tuo Vincitin muutoin projektiluonteiseen liiketoimintaan pitkäjänteisyyttä. Erityisen positiivista sopimuksessa on kuitenkin se, että se osoittaa yhtiön omalla tuotteella olevan myös kaupallista kysyntää.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Vincit
Vincit on vuonna 2007 perustettu yhtiö, joka tuottaa ohjelmistokehitykseen ja -ylläpitoon liittyviä IT-palveluita yritysasiakkaille ja julkisen sektorin toimijoille. Lisäksi yhtiöllä on kaksi SaaS-tuoteliiketoimintaa. Yhtiön päämarkkina on Suomessa ja yhtiö on myös avannut toimipisteitä Yhdysvaltoihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.02.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 43,5 | 50,9 | 54,9 |
kasvu-% | 5,64 % | 17,06 % | 8,00 % |
EBIT (oik.) | 5,1 | 6,8 | 7,6 |
EBIT-% (oik.) | 11,69 % | 13,34 % | 13,87 % |
EPS (oik.) | 0,70 | 0,42 | 0,49 |
Osinko | 0,30 | 0,18 | 0,22 |
Osinko % | 5,15 % | 7,86 % | 9,61 % |
P/E (oik.) | 8,28 | 5,41 | 4,63 |
EV/EBITDA | 10,33 | 2,66 | 2,06 |