Wetteri Q4-aamutulos: Ei suurempia yllätyksiä
Wetterin Q4-raportin pääkohtien yllätysmomenttia vähensi ennen tulosta annettu ennakkotieto yhtiön Q4-oikaistusta liiketuloksesta. Q4-liikevaihto ja oikaistu liiketulos ylittivät lievästi ennusteemme, mutta raportoidut luvut jäivät odotuksistamme ennusteitamme suurempien vertailukelpoisuutta heikentäviksi kirjattujen kulujen vuoksi. Sisällöllisesti yhtiö ei tehnyt muutoksia 2024 ohjeistukseensa, mutta ilmaisee ohjeistuksen nyt tiedonantopolitiikan mukaisella vaihteluvälillä.
Liikevaihto ylitti odotuksemme
Wetterin konsernitason liikevaihto ylitti 8 % ennusteemme ja asettui 131 MEUR:oon. Vertailukaudesta liikevaihto kasvoi 69 %. Kasvua ajoi sekä orgaaninen kasvu yhtiön avattua mm. uusia vaihtoautokeskuksia ja johdon arvion perusteella Autotalo Hartikaisen ja AutoPalinin tuoma epäorgaaninen kasvu kasvatti liikevaihtoa 50 % vertailukaudesta. Segmenteittäin Henkilöautomyynti ja Huolto ylittivät ennusteemme, mutta Raskas kalusto jäi odotuksistamme. Yhtiön mukaan Q4:llä ahtaajien lakko rajoitti uusien autojen luovutuksia, kun taas joulupyhien osuminen arkipäiville rasitti huoltoliiketoimintaa.
Vertailukelposuuteen vaikuttavat kulut ylittivät odotuksemme
Wetterin oikaistu liiketulos asettui 3,3 MEUR:oon, mikä ylitti lievästi 3,2 MEUR:n ennusteemme. Vahvasta oikaistusta liiketuloksesta huolimatta yritysjärjestelyihin liittyvät transaktio- ja integraatiokulut sekä vaihto-omaisuuden käyvän arvon poistot painoivat tulostasoa odotuksiamme enemmän ja raportoitu liiketulos jäi 0,7 MEUR:oon. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavissa kuluista liiketoimintakauppojen integraatioon liittyviä kuluja kannattaa mielestämme pitää erityisen tarkasti silmällä sen kassavirtavaikutuksen vuoksi. Kassavirtavaikutteisten kulujen osuus vertailukelpoisuuteen vaikuttavista kuluista oli arviomme mukaan Q4:llä vain 1,0 MEUR, eikä raportoidun tulostason ennustealitus ollut tämä huomioiden niin suuri kuin päälle päin näyttää. Segmenteittäin Henkilöauto- ja Huoltopalvelut jäivät kannattavuusennusteistamme, mutta Raskas kalusto ylitti odotuksemme.
Vaativan ohjeistuksen iso kuva ennallaan
Wetteri ohjeistaa kuluvalle vuodelle liikevaihdon olevan 660–800 MEUR ja oikaistun liiketuloksen olevan 19-23 MEUR. Aiemmin yhtiö ohjeisti vuodelle 2024 730 MEUR:n liikevaihtoa ja 21 MEUR:n liiketulosta, joten ohjeistuksen sisältö ei ole muuttunut, mutta ohjeistukseen liittyvä vaihteluväli on avattu. Mielestämme ohjeistus on nykyisellä konsernirakenteella ja haastava liiketoimintaympäristö huomioiden vaativa ja sen saavuttaminen vaatii epäorgaanista kasvua. 2024 liikevaihtoennusteemme on toistaiseksi 561 MEUR ja liiketulosennusteemme 13 MEUR.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wetteri
Wetteri on monimerkkiautotalo, jonka kilpailuedun ytimessä ovat Suomen laajin merkkivalikoima laadukkaita myynti- ja huoltomerkkejä, vuosikymmenten aikana huippuunsa hiottu laaja-alainen osaaminen ja pitkäaikaiset luottamukselliset suhteet alan toimijoihin. Digitalisaation hyödyntämisessä ja data-analytiikan kehittämisessä Wetteri on ollut edelläkävijä jo pitkään.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.03.2024
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 291,3 | 436,7 | 560,9 |
kasvu-% | −9,0 % | 49,9 % | 28,4 % |
EBIT (oik.) | 6,8 | 11,9 | 13,0 |
EBIT-% (oik.) | 2,3 % | 2,7 % | 2,3 % |
EPS (oik.) | 0,03 | 0,03 | 0,03 |
Osinko | 0,01 | 0,01 | 0,01 |
Osinko % | 1,1 % | 3,6 % | 4,9 % |
P/E (oik.) | 22,70 | 7,74 | 7,72 |
EV/EBITDA | 15,91 | 7,02 | 5,95 |
