Wetterin kovenanttiehdot eivät täyttyneet 2024 lopussa, mutta Powerin myynti on sittemmin vahvistanut tasetta
Wetteri tiedotti maanantaina, ettei yhtiön rahoitussopimukseen kuuluvat kovenanttiehdot täyttyneet kaikilta osin 2024 lopussa. Kyseiset kovenanttiehdot mittaavat sekä yhtiön nettovelkojen suhdetta käyttökatteeseen että omavaraisuusastetta. Yhtiöllä on aiemminkin ollut haasteita kyseisten kovenanttiehtojen kanssa eivätkä nykyiset ehdot näkemyksemme mukaan sovi erityisen hyvin yhteen yritysostovetoisen strategian kanssa (Wetterin nettovelka kasvaa heti yritysjärjestelyn yhteydessä, mutta taaksepäin katsova käyttökate huomioi ostokohteen tulosvaikutuksen täysmääräisesti vasta vuoden päästä järjestelyn toteutumisesta).
1.1.2025 toteutetun Wetteri Power -liiketoiminnan myynnin myötä konsernilla ei pitäisi enää jatkossa olla vaikeuksia kyseisten kovenanttiehtojen kanssa, sillä kauppa laskee yhtiön nettovelkaa ja nostattaa omavaraisuusastetta. 2.1.2025 yhtiö tiedottikin maksaneensa pois lähes puolet pankkilainoistaan kaupasta saaduilla varoilla. Vahvistuneen taseaseman myötä odotamme yhtiön neuvottelevan itselleen nykyisen strategian näkökulmasta vähemmän rajoittavat rahoitusehdot.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wetteri
Wetteri on monimerkkiautotalo, jonka kilpailuedun ytimessä ovat Suomen laajin merkkivalikoima laadukkaita myynti- ja huoltomerkkejä, vuosikymmenten aikana huippuunsa hiottu laaja-alainen osaaminen ja pitkäaikaiset luottamukselliset suhteet alan toimijoihin. Digitalisaation hyödyntämisessä ja data-analytiikan kehittämisessä Wetteri on ollut edelläkävijä jo pitkään.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.01.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 443,3 | 518,6 | 515,6 |
kasvu-% | 52,2 % | 17,0 % | −0,6 % |
EBIT (oik.) | 12,0 | 6,1 | 10,3 |
EBIT-% (oik.) | 2,7 % | 1,2 % | 2,0 % |
EPS (oik.) | 0,02 | −0,02 | 0,00 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | 0,5 % | ||
P/E (oik.) | 32,40 | - | 110,51 |
EV/EBITDA | 10,23 | 9,36 | 3,80 |
