Witted löysi uuden toimitusjohtajan hallituksesta
Witted tiedotti nimittäneensä Markus Huttusen yhtiön toimitusjohtajaksi 1.9.2025 alkaen. Huttunen on toiminut Wittedin hallituksen jäsenenä vuodesta 2022. Hän oli yksi NeXecin pääomistajista ja hallituksen puheenjohtaja perustamansa Jatkaja Oy:n kautta. Witted osti NeXecin vuonna 2022. Huttunen on mielestämme profiililtaan hyvin sopiva tähän rooliin. Hän tuntee yhtiön entuudestaan hyvin, mutta tuo todennäköisesti myös tuoreita näkökulmia yhtiöön, koska ei ole mukana päivittäisessä operatiivisessa toiminnassa. Witted päivitti strategiansa alkuvuonna, ja uuden toimitusjohtajan tärkein tehtävä onkin saattaa nykyinen kannattavan kasvun strategia käytäntöön.
Huttunen on tehnyt uransa teknologiayritysten ja erityisesti konsultoinnin parissa. Hän on työskennellyt mm. yrittäjänä, viimeisimpänä perustajaosakkaana Jatkaja Oy:ssä ja aiemmin Magenta Advisoryssä. Jatkajan myötä hänellä on arviomme mukaan arvokasta käytännön kokemusta myös yrityskauppa- ja rahoitusmarkkinoista sekä Magentasta IT-konsultoinnin kasvuyrityksen rakentamisesta.
Huttunen on toiminut myös useiden yhtiöiden hallituksessa, joista pääpaino on teknologia-alan yhtiöissä. Tällä hetkellä hän on hallituksen puheenjohtajana Impaktly Groupissa, Cadpool Groupissa, Lyytissä ja Tilitoimisto Lemon Treessä sekä jäsenenä Solteqissa (listattu IT-palveluyhtiö), Entti Groupissa, Stariassa, Caminissa ja Wittedissä.
Huttunen korvaa tehtävässä yhtiön perustajan Harri Siepin, joka toimi toimitusjohtajana yhdeksän vuotta. Käsittelimme vaihdosta aiemmin tässä kommentissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
