Wulff jakaa vuodelta 2019 osinkoja omistajilleen
Wulff päätti jakaa vuodelta 2019 osinkoa 0,11 euroa per osake (2018: 0,10). Osinkotuotto nousee perjantain päätöksellä noin 4,2 %:iin tukien osakkeen tuotto-odotusta sekä myös vallitsevaa näkemystämme osakkeesta. Yhtiön tulos on kehittynyt vuoden aikana todella hyvin, mikä antaa liikkumavaraa jatkaa osingonmaksuja kasvattaen osinkoa vielä edellisestä vuodesta.
Wulff-Yhtiön varsinainen yhtiökokous 23.4.2020 päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osingonjaosta harkintansa mukaan yhteensä enintään 0,11 euroa osakkeelta tilikaudelta 2019. Nyt hallitus päätti 30.10.2020 yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen perusteella jakaa osinkoa 0,11 euroa osakkeelta. Osingon täsmäytyspäivä on huomenna tiistaina 3.11.2020 ja maksupäivä keskiviikkona 11.11.2020. Osinko maksetaan tällöin osakkaalle, joka on osingonjaon täsmäytyspäivänä (3.11.2020) merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wulff Group
Wulff-Yhtiöt on 1890 perustettu työelämän asiantuntija. Se palvelee asiakkaitaan Pohjoismaissa henkilökohtaisesti ja verkossa. Wulffin valikoimasta saa työpaikalle mm. kahviotarvikkeet, kiinteistötuotteet, toimisto- ja it-tarvikkeet, ergonomian, ensiavun, hygienia- ja suojaustuotteet. Tarjoomasta löytyvät myös Canonin tulostus- ja dokumentinhallintapalvelut, catering, kansainväliset messupalvelut ja etäkohtaamisratkaisut, tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut sekä uusimpana henkilöstövuokraus.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 56,3 | 57,1 | 59,6 |
kasvu-% | 0,8 % | 1,3 % | 4,3 % |
EBIT (oik.) | 1,7 | 3,1 | 2,8 |
EBIT-% (oik.) | 3,0 % | 5,4 % | 4,7 % |
EPS (oik.) | 0,17 | 0,25 | 0,26 |
Osinko | 0,11 | 0,10 | 0,12 |
Osinko % | 6,2 % | 3,4 % | 4,0 % |
P/E (oik.) | 10,50 | 11,96 | 11,25 |
EV/EBITDA | 6,66 | 5,64 | 5,88 |
