Wulff-yhtiöt: Hinnoittelu houkuttelee
Toistamme Wulffin tavoitehinnan (5,20 euroa), mutta nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Emme ole tehneet merkittäviä muutoksia ennusteisiimme, mutta päivitämme suositustamme laskeneen osakekurssin vuoksi. Wulffin vahvan alkuvuoden ja hyvin sujuneen Staples-yrityskaupan integraation myötä luottomme yhtiön tulostasoon on ennallaan markkinoiden epävarmuustekijöistä huolimatta. Synergioilla on myös mahdollisuuksia ylittää vielä maltilliset ennusteemme eikä uusiakaan yritysostoja pirstaloituneessa markkinassa ole poissuljettu. Tulostasoon nähden arvostus tarjoaa selkeää nousuvaraa, mikä yhdessä kohtuullisen osinkotuoton kanssa nostaa tuotto-odotuksen hyvin houkuttelevaksi.
Alkuvuosi meni hyvin ja synergioiden pitäisi nostaa tulosta selvästi
Wulffin alkuvuoden liikevaihto kasvoi vahvasti (Q1’22: +67 %) etenkin Staples-yrityskaupan epäorgaanisen kasvun seurauksena. Kuitenkin myös orgaanisesti työpaikkatuotteiden myynti Skandinaviassa on piristynyt, mikä kertoo palautuvasta markkinatilanteesta yhtiön ydintuotteille. Koronan aikaan hyvin myyneet tuotteet (hygienia, suojaus yms.) kohtaavat selvästi heikentyvää kysyntää arviomme mukaan, mutta toisaalta ne ovat vielä osa arkea etenkin työpaikoilla. Siinä mielessä markkinatilanne vaikuttaa kohtuullisen hyvältä Wulffille. Hyvästä alkuvuodesta kertoo myös tuplaantunut liikevoitto vertailukaudesta. Staples-kaupan synergioiden läpitulo, vahvat volyymit, piristynyt myynti työpaikkatuotteissa sekä kustannuspaineiden vähäinen vaikutus avittivat vahvaan tulokseen. Synergiat (+3 MEUR vuosittain) ovat tulleet läpi odotuksiamme paremmin, vaikka niihin vielä osin Staplesin historialukujen vuoksi epävarmuuksia liittyykin.
Emme nojaa vielä täysiin synergioihin, joten potentiaalia löytyy
Emme tehneet merkittäviä muutoksia ennusteisiimme. Epävarmuudet kustannusinflaatiosta ja geopoliittisen tilanteen epäsuorista vaikutuksista ovat kuitenkin pinnalla ja pitävät odotuksemme maltillisina. Ohjeistuksessaan Wulff odottaa liikevaihdon kasvavan selvästi ja vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan vuonna 2022. Vuonna 2022 odotamme liikevaihdon nousevan 18 % 107 MEUR:oon ja oikaistun liikevoiton nousevan 4,2 MEUR:oon (EBIT-%: 3,9 %). Kokonaisuutena ennusteissamme heijastuu lähivuosina etenkin Staples-yrityskaupan kasvu sekä synergiat (+3 MEUR vuosittain vuoden 2023 loppuun mennessä) ja normalisoituva markkinatilanne niin messuliiketoiminnalle kuin perinteiselle työpaikkatuotteiden markkinalla. Isoimmat riskit liittyvät markkinan tai talouskasvun selkeään heikentymiseen (geopoliittinen tilanne), kustannuspaineisiin ja yrityskaupan integrointiin. Yrityskaupan edetessä hyvin ja synergioiden toteutuessa odotuksien mukaisesti, on ennusteissa kuitenkin selvää nousuvaraa. Karkeasti laskelmiemme mukaan täysimääräisten synergioiden avulla liikevoiton voisi odottaa kasvavan noin 6 MEUR:oon, kun vuosien 2023-2024 ennusteemme on noin 5 MEUR:n tasolla.
Arvostuksessa selvää nousuvaraa
Arvostus on mielestämme vuodelle 2022 maltillinen (22e: oik. EV/EBITDA: 6x, oik. P/E: 10x) ja laskee edelleen vuonna 2023 (EV/EBITDA: 5x, P/E: 8x). Markkinalla tuntuisi olevan vielä epäluuloja yrityskauppaa sekä yhtiön kestävää tulostasoa kohtaan. Yhtiön tavoitteiden toteutuessa osakkeessa voi olla merkittävääkin nousuvaraa. Jo maltillisilla ennusteillamme ja hyväksyttävän arvostushaarukkamme keskitasolla (P/E: 10-14x, EV/EBITDA: 6-8x) arvostuksessa olisi yli 20 %:n nousuvara. Osinkotuotto nousee ennusteillamme noin 3 %:n tasolle, mikä tukee tuotto-odotusta. Myös DCF-laskelman arvo (6,0 euroa) on selvästi nykyistä kurssia korkeammalla.
Lue yhtiöstä julkaistu analyysiraportti täältä (premium-tilaajille)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wulff Group
Wulff-Yhtiöt on 1890 perustettu työelämän asiantuntija. Se palvelee asiakkaitaan Pohjoismaissa henkilökohtaisesti ja verkossa. Wulffin valikoimasta saa työpaikalle mm. kahviotarvikkeet, kiinteistötuotteet, toimisto- ja it-tarvikkeet, ergonomian, ensiavun, hygienia- ja suojaustuotteet. Tarjoomasta löytyvät myös Canonin tulostus- ja dokumentinhallintapalvelut, catering, kansainväliset messupalvelut ja etäkohtaamisratkaisut, tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut sekä uusimpana henkilöstövuokraus.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 90,4 | 107,0 | 109,1 |
kasvu-% | 57,22 % | 18,32 % | 2,00 % |
EBIT (oik.) | 3,9 | 4,2 | 4,9 |
EBIT-% (oik.) | 4,31 % | 3,95 % | 4,50 % |
EPS (oik.) | 0,43 | 0,42 | 0,51 |
Osinko | 0,13 | 0,14 | 0,15 |
Osinko % | 2,64 % | 4,71 % | 5,05 % |
P/E (oik.) | 11,49 | 7,04 | 5,82 |
EV/EBITDA | 4,98 | 4,52 | 3,76 |