YIT: Markkinoilla epävarmuudet kasvavat
Laskemme YIT:n tavoitehinnan 5,00 euroon (aik. 5,30 euroa) ja suosituksemme vähennä-puolelle (aik. lisää). YIT:n vuosi 2020 on mennyt odotuksiin nähden heikosti mm. projektien kustannusylitysten vuoksi. Merkittävimpien kustannusten tulisi poistua vuoden 2021 aikana, mutta luottamuksemme parannukseen on heikentynyt loppuvuoden mittaan. YIT:n arvostus ei ole äärimmäisen kallis, mutta hieman laskeneiden ennusteidemme valossa lähivuosien tuotto/riskisuhde ei ole enää nykyisellä arvostuksella mielestämme riittävällä tasolla positiiviseen suositukseen.
YIT alensi ohjeistustaan vuodelle 2020
YIT päivitti maanantaina vuoden 2020 tulosohjeistuksensa aiemman haarukan alapuolelle. YIT odottaa nyt konsernin oikaistun liikevoiton olevan noin 80 MEUR, kun aikaisemmin YIT odotti sen olevan välillä 90-110 MEUR. Edellisen haarukan keskikohtaan ja ennusteisiimme nähden ohjeistus oli noin 20 % näiden alapuolella. Ohjeistuksen laskuun pääsyynä on Triplan kauppakeskuksen omistuksen noin 16 MEUR:n arvon lasku koronaviruspandemian kasvattaman markkinoiden tuottovaatimuksen myötä. Positiivista tiedotteessa oli, että operatiivisesti YIT kertoo Q4:n sujuneen odotusten mukaisesti. Etenkin Asuminen Suomi ja CEE sekä Asuminen Venäjä -segmenttien tuloskehitys on YIT:n mukaan ollut hyvällä tasolla. Koko vuoden tappiolla olleesta Toimitilat-segmentistä ei tiedotteessa mainittu. Katseemme ovat pitkälti jo lähivuosissa, joiden näkymiin kertaluonteisella käyvän arvon muutoksella on sinänsä vähän vaikutusta, mutta kertoo markkinoilla kasvaneista epävarmuuksista YIT:lle tärkeällä kiinteistökehityksen alueella. Asuntorakentamisen segmenteillä tuntuisi menevän odotuksien mukaisesti tai jopa hieman paremmin, mutta Toimitila-segmentin projektihaasteiden korjaus ei välttämättä ole nopea prosessi. Samalla kiinteistömarkkinoiden epävarmuudesta kertova tuottovaateiden nousu alensi odotuksiamme lähivuosille Kiinteistöt-segmentin tuloskehityksen osalta.
Merkittävä tulosparannus odotuksissa
Isoimmat muutokset ennusteissamme syntyivät kuluvalle vuodelle ohjeistuksen laskun myötä. Laskimme kuitenkin myös odotuksiamme lähivuosille etenkin kiinteistömarkkinoiden epävarmuuden myötä. Liikevaihdon odotamme laskevan vuonna 2020 noin 9 %:lla ja edelleen noin 6 %:lla 2911 MEUR:oon vuonna 2021 pääosin asuntorakentaminen laskun vetämänä. Odotamme oikaistun liikevoiton olevan vuonna 2020 ohjeistuksen mukainen noin 80 MEUR:ssa (oik. EBIT-%: 2,6%) ja parantuvan ensi vuonna noin 133 MEUR:oon (oik. EBIT-%: 4,6 %) pääosin Toimitilat-segmentin tappiollisen tuloksen kääntyessä voitolliseksi. Tällä hetkellä odotuksemme ovat mielestämme maltillisella tasolla, mutta markkinoilla lisääntyneet epävarmuudet sekä yhtiön viimeaikainen suorittaminen lisäävät riskejä myös ennusteissamme.
Arvostus ei ole kallis, mutta riski/tuottosuhde ei houkuttele
Ennusteillamme vuodelle 2021 YIT:n arvostus on nyt suhteellisen neutraalilla tasolla (21e: EV/EBIT (oik.): 12x, P/E (oik.): 12x) ollen hyväksymämme arvostushaarukan (EV/EBIT: 10-14x, P/E:10-14x) keskitasolla. Vuodelle 2022 arvostus laskee jo houkuttelevammaksi, mutta tulostason epävarmuuden myötä sinne nojaaminen on ennenaikaista. Arvostuksen nousuvaran ollessa vähäinen jää tuotto-odotus pitkälti 4-5 %:n osinkotuoton varaan, mutta korostamme sen olevan myös riippuvainen yhtiön tuloksentekokyvystä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
YIT
YIT on vuonna 1940 perustettu suomalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö, joka toimii asunta-, toimitila- ja infrarakentamisen sektoreilla. Yhtiö työllistää useita tuhansia ammattilaisia useissa Euroopan maissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.01.2021
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 391,5 | 3 085,9 | 2 911,3 |
kasvu-% | 6,0 % | −9,0 % | −5,7 % |
EBIT (oik.) | 165,5 | 80,0 | 133,1 |
EBIT-% (oik.) | 4,9 % | 2,6 % | 4,6 % |
EPS (oik.) | 0,38 | 0,20 | 0,38 |
Osinko | 0,40 | 0,20 | 0,25 |
Osinko % | 6,7 % | 7,7 % | 9,6 % |
P/E (oik.) | 15,7 | 12,7 | 6,8 |
EV/EBITDA | 16,5 | 14,1 | 6,4 |
