YIT Q2 ensi torstaina - jännitys liittyy lähinnä loppuvuoden tuloskirin saavutettavuuteen
YIT julkistaa Q2-tuloksensa ensi viikon torstaina noin kello 8.00. Yhtiöltä odotetaan selvää liikevaihdon laskua ja vertailukautta alhaisempaa liikevoittoa viimeisimmän konsensusennusteen mukaan. YIT antoi odotustemme mukaisesti kesäkuun lopussa numeerisen ohjeistuksen vuodelle 2018, johon emme odota muutoksia Q2-raportin yhteydessä. Huomiomme kiinnittyy yhtiön heikoksi jäävän tuloskehityksen sijaan enemmän markkinakommentteihin, asuntoaloitusmääriin, tilauskantaan ja kesäpainotteisten segmenttien ylösajovaiheen onnistumiseen. Emme tee muutoksia YIT:n 5,00 euron tavoitehintaamme tai suositukseemme ennen Q2-raporttia.
Ennustamme YIT:n liikevaihdon laskeneen Q2:lla 15 % vertailukaudesta 837 MEUR:oon (pro forma Q2’17: 985 MEUR), mikä alittaa 863 MEUR:n tasolla olevan konsensuksen ennusteen. Odotamme liikevaihdon laskua jokaisella YIT:n segmentillä, joista absoluuttisesti ja prosentuaalisesti suurinta laskua ennustamme Asuminen Venäjä -segmenttiin (enn. -81 % v/v), jonka liikevaihtoa laskee vertailukauteen nähden romahtanut asuntojen valmistumismäärä ja euroon nähden heikentynyt rupla. Asuminen Suomi- ja CEE -segmentin liikevaihto laskee prosentuaalisesti vähiten (enn. -6 % v/v), myöskin vertailukautta vähäisempien Suomessa valmistuvien asuntojen määrän vuoksi. Samalla liikevaihdon laskua kuitenkin rajoittaa CEE-maiden vertailukaudesta kasvava valmistuvien asuntojen määrä. Päällystys- ja Infra-segmentin liikevaihtoa (enn. -10 ja -12 % v/v) vertailukauteen nähden laskee puolestaan segmenttien volyymien ylösajovaiheen osittainen myöhästyminen keväällä ja alkuvaiheessa olevat projektit etenkin Infra-segmentissä.
Odotamme Q2:n oikaistun liikevoiton laskevan yli 30 % vertailukaudesta 26,1 MEUR:oon (pro forma Q2’17: 39,5 MEUR) ja oikaistun liikevoittomarginaalin laskevan 3,1 %:iin vertailukauden 4,0 %:sta. Ennustamme kannattavuuden laskevan liikevaihdon mukana ja pääosin Asuminen Venäjän liiketuloksen reippaan laskun myötä. Venäjällä asuntoja ei arvioida valmistuvan Q2:lla ollenkaan (pro forma Q2’17: 1667 kpl) ja lisäksi Q2:lle kohdistuu Pushkinin kaupungin osittaisen tonttimyynnin tuottama -3,5 MEUR:n tappio. Tulosta ennen veroja -riviä tukee ennusteessamme vertailukautta hieman alemmat nettorahoituskulut. Raportoidun osakekohtaisen tuloksen ennustamme laskevan yli 50 %:lla 0,04 euroon vertailukauden 0,09 eurosta.
Ennakoimme YIT:n toistavan kesäkuun lopussa ilmoitetun liikevaihdon 2-6 %:n laskua (pro forma 2017: 3 862,5 MEUR) ja 130-160 MEUR:n oikaistua liikevoittoa (pro forma 2017: 138,9 MEUR) ennakoivan ohjeistuksen vuodelle 2018. Huomiomme Q2-raportissa tulee keskittymään asuntoaloituksiin, varastotasoihin, volyymien ylösajoon ja markkinakommentteihin. Lisäksi odotamme kommentteja loppuvuodelle suunnitelluista toimitilakohteiden myynneistä, joita ilman YIT:n numeerinen ohjeistus liikevoiton osalta tulee arviomme mukaan jäämään selvästi markkinoiden odotuksista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
YIT
YIT on vuonna 1940 perustettu suomalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö, joka toimii asunta-, toimitila- ja infrarakentamisen sektoreilla. Yhtiö työllistää useita tuhansia ammattilaisia useissa Euroopan maissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.06.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 862,5 | 3 755,1 | 3 764,2 |
kasvu-% | 14,04 % | −2,78 % | 0,24 % |
EBIT (oik.) | 138,9 | 147,5 | 191,1 |
EBIT-% (oik.) | 3,60 % | 3,93 % | 5,08 % |
EPS (oik.) | 0,35 | 0,43 | 0,62 |
Osinko | 0,25 | 0,26 | 0,30 |
Osinko % | 3,92 % | 11,76 % | 13,57 % |
P/E (oik.) | 18,21 | 5,17 | 3,56 |
EV/EBITDA | 15,02 | 6,57 | 4,45 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/opa/500/29105_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/opa/500/29105_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/camelman/500/28271_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)