YIT Q3: Ylisuorittaminen maksaa jälkikäteen
Toistamme YIT:n lisää-suosituksen, mutta laskemme tavoitehintamme 5,3 euroon (aik. 5,5 euroa) yhtiön näkymien sekä Q3-tuloksen laskiessa hieman ennusteitamme lähivuosille. Yhtiön Q3-tulos oli odotetun heikko Toimitilat-segmentin loppuselvityksien aiheuttamien kustannusylitysten vuoksi. Viime vuosien ylisuorittaminen on kostautunut yhtiölle jälkikäteen, mutta pelkästään näiden tappioiden poistuman tulisi parantaa yhtiön tulosta merkittävästi ensi vuonna. Arvostus on ensi vuoteen katsoessa maltillinen, mutta samalla myös riskit ovat koholla.
Q3-tulos oli odotetun heikolla tasolla
YIT julkaisi perjantaina aamulla odotuksia hieman heikomman Q3-tuloksen. Tulos oli jo pitkälti tiedossa yhtiön aikaisemmin antamien ennakkotietojen perusteella, mutta liikevaihto jäi ennusteista selvemmin. Oikaistu liikevoitto jäi vertailukauden tasosta pääosin Toimitilat-segmentin (Tripla) merkittävien loppuselvityskustannusten vuoksi. Tulevaisuuden tulisi sisältää yhtiötasolla parempaa tuloskehitystä, jota tukee etenkin asuntorakentamisen Q2:sta parantuneet näkymät sekä tappioiden poistuminen Toimitilat-segmentistä. Näkymään ja tulostason palautumiseen liittyy kuitenkin vielä selkeitä epävarmuustekijöitä.
Ohjeistus ennallaan
YIT toisti odotetusti juuri antamansa ohjeistuksen, missä se odottaa vuoden 2020 oikaistun liikevoiton olevan välillä 90-110 MEUR (2019: 165,5 MEUR). Yhtiön mukaan koronaviruspandemia luo vielä riskitekijöitä, mutta kommenttien perusteella selvää palautumista aktiviteetissa on nähty etenkin asuntokaupassa. Markkinanäkymät seuraavalla kvartaalille ovat vakaat jokaisessa segmentissä ja maassa, mutta olivat odotuksiimme nähden vaisut etenkin Infran sekä asuntojen valmistumismäärien osalta.
Näkymät laski ennusteita
Vaisujen näkymien ja ennusteista jääneen liikevaihdon myötä ennusteemme laskivat lähivuosille. Liikevaihdon odotamme laskevan kuluvana vuonna 9 %:lla ja edelleen 6 %:lla vuonna 2021 pääosin asuntorakentaminen laskun vetämänä. Odotamme oikaistun liikevoiton osuvan tänä vuonna ohjeistushaarukan alempaan laitaan noin 93 MEUR:oon ja parantuvan ensi vuonna noin 143 MEUR:oon pääosin Toimitilat-segmentin tappioiden päätyttyä. Infra-segmentin tuloksen odotamme myös Norjan alasajon myötä parantuvan, mutta muissa segmenteissä odotuksissamme on laskua tuloksen osalta. Mielestämme odotukset ovat maltillisella tasolla eikä yhtiöllä tulisi olla vaikeuksia kyseisiä tasoja saavuttaa, ellei kysyntänäkymät romahda äkisti huonompaan suuntaan usealla toimialueella. Talouskehitys ja koronan lopulliset vaikutukset luovat tähän oman varjonsa.
Arvostus on maltillinen, mutta riskit ovat kasvussa
Riskit osakkeen ympärillä ovat hieman viime aikoina kasvaneet, mutta arvostus tarjoaa näihin turvamarginaalia. Vuodelle 2021 arvostus maltillisella tasolla (21e: EV/EBIT (oik.): 11x, P/E (oik.): 11x) ollen hyväksymämme arvostushaarukan (EV/EBIT: 10-14x, P/E:10-14x) alarajoilla. Suhteellisesti osake on ensi vuodelle arvostettu noin 10 % alle verrokkien, kun mielestämme vahva markkina-asema sekä hajautuneempi liiketoiminta tukee preemiota. Tuotto-odotusta tukee lähivuosien noin 5 %:n osinkotuotto, mutta korostamme sen olevan myös riippuvainen yhtiön tuloksentekokyvystä. Vaikka riskit kasvoivat pykälällä, on tuotto-odotus riittävä kompensoidakseen tämän.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
YIT
YIT on vuonna 1940 perustettu suomalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö, joka toimii asunta-, toimitila- ja infrarakentamisen sektoreilla. Yhtiö työllistää useita tuhansia ammattilaisia useissa Euroopan maissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 391,5 | 3 085,9 | 2 885,4 |
kasvu-% | 6,0 % | −9,0 % | −6,5 % |
EBIT (oik.) | 165,5 | 92,5 | 142,9 |
EBIT-% (oik.) | 4,9 % | 3,0 % | 5,0 % |
EPS (oik.) | 0,38 | 0,26 | 0,43 |
Osinko | 0,40 | 0,20 | 0,25 |
Osinko % | 6,7 % | 8,6 % | 10,7 % |
P/E (oik.) | 15,75 | 8,99 | 5,44 |
EV/EBITDA | 16,55 | 11,70 | 5,43 |
