Yleiselektroniikka Q3 torstaina: Takana kokonaisvaltaisen tekemisen kvartaali
Yleiselektroniikka julkistaa Q3-raporttinsa torstaina. Odotamme alkuvuonna toteutetun Machinery-järjestelyn nostaneen konsernin liikevaihdon uudelle tasolle ja oikaistun liikevoiton kirineen absoluuttisesti hyvää vertailukautta korkeammalle. Johdon tarkemmista kommenteista haemme parempaa molempien liiketoimintayksiköiden markkinatilanteisiin ja odotamme varovaisen toiveikkaina ensimmäisiä ajatuksia myös ensi vuoden suuntaviivoihin liittyen. Kokonaisuudessaan odotamme katsauskauden olleen kokonaisvaltaisen tekemisen kvartaali, mistä kielii sekä Q3:n aikana vahvistettu operatiivinen alusta että edennyt yritysostostrategia.
Odotamme konsernin Q3-liikevaihdon kasvaneen 57 % 23,8 MEUR:oon. Alkuvuoden tapaan odotamme Machineryn epäorgaanisten vaikutusten häärineen kasvun pääajurina, mutta arvioimme liikevaihdon saaneen pientä orgaanista vetoapua myös Yleiselektroniikka-liiketoimintayksikön nousujohteisina pysyneistä toimitusvirroista. Elektroniikkateollisuus on selvinnyt pandemia-ajasta toistaiseksi kuivin jaloin, minkä lisäksi liiketoimintayksikön menoa on arviomme mukaan tukenut myös laajalle alalle levittyvä asiakasportfolio. Machineryn investointiaktiviteetista ja globaaleista arvoketjuista riippuvaisemman toiminnan odotamme sen sijaan kärsineen vallinneesta markkinatilanteesta selvästi enemmän. Tämän myötä odotamme yksikön volyymikehityksen jatkaneen laskusuunnassa. Korostamme kuitenkin, että Machineryn sisällä on luonteeltaan ja kysyntäajureiltaan erilaisia liiketoimintoja, minkä takia pandemian iskut eivät ole yhteismitallisella voimalla yksikköön osuneet. Käsityksemme mukaan molempien liiketoimintayksiköiden toimituskyvyt ovat puolestaan säilyneet olosuhteisiin nähden hyvinä, eikä yhtiöllä arviomme mukaan ole ollut erityisiä ongelmia asiakaslupaustensa täyttämisessä.
Konsernin oikaistun liikevoiton odotamme kohonneen Q3:lla 1,2 MEUR:oon Machineryn tuoman pienen epäorgaanisen tuloskontribuution ja Yleiselektroniikka-liiketoimintayksikön orgaanisen volyymikasvun siivittämänä. Oikaisuerien odotamme olevan kokoluokaltaan noin 0,3 MEUR:ssa ja niiden linkittyvän sekä syyskuun alussa tiedotetun Muottikolmio-transaktion järjestelykuluihin että konsernitason tehostamisohjelman aiheuttamiin kustannuksiin. Tavanomaisten rahoituskulujen ja verojen jälkeen odotamme Q3:n oikaistun osakekohtaisen tuloksen pysyneen vertailukauden tasalla 0,27 eurossa. Vallinneen toimintaympäristön poikkeusluonteesta huolimatta yhtiö on edennyt Q3:lla eteenpäin katsovilla asetuksilla, mistä konkreettisimpina osoituksina ovat strategian mukainen Muottikolmio-järjestely sekä pidemmän tähtäimen kilpailukyvyn ja arvonluonnin vahvistamiseksi läpi viedyt toimet (mm. tehostamisohjelman käynnistäminen ja avainhenkilöiden rekrytointiprosessi).
Yleiselektroniikka ei ole toistaiseksi päivittänyt koko vuoden ohjeistustaan. Normaaleissa olosuhteissa yhtiöllä tulisi tähän jo tässä vaiheessa vuotta olla vähintäänkin kohtuulliset edellytykset. Tämänhetkinen toimintakehikko on kuitenkin yhä korkeiden epävarmuuspisteiden hallitsema, mitä peilaten ohjeistuksen päivittäminen ei mielestämme ole itsestäänselvyys. Johdon tarkemmista kommenteista odotamme etenkin tilannepäivitystä markkinaympäristöön liittyen. Luonnollisesti myös kaikki ajatukset ensi vuoden rakennuspalikoista ja suuntaviivoista olisivat tervetulleita. Isossa kuvassa olemme luottavaisia yhtiön molempien liiketoimintayksiköiden perustekemiseen, kilpailuaseman pitävyyteen sekä yritysostostrategian arvonluontikykyyn, vaikka lyhyellä tähtäimellä vaikeasti ennustettava toimintaympäristö omat haasteensa kokonaisuuden ohjaamiselle asettaakin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Boreo
Boreo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, joka luo arvoa omistamalla, hankkimalla ja kehittämällä pieniä ja keskisuuria yhtiöitä pitkällä aikavälillä. Boreon liiketoiminnot on organisoitu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Elektroniikka, Tekninen kauppa ja Raskas kalusto. Boreon ensisijainen tavoite on kestävä pitkän aikavälin tuloskasvu. Yhtiön liiketoimintamallina on kannattavien ja korkeaa pääoman tuottoa tekevien yrittäjämäisten yhtiöiden hankinta ja pitkäaikainen omistaminen. Yhtiön liiketoimintamallin keskiössä on sen yhtiöiden kassavirtojen uudelleensijoittaminen korkeilla odotetuilla pääoman tuottotasoilla konserniyhtiöihin tai yritysostoihin. Boreo toimii hajautetussa organisaatiomallissa, jossa korostetaan paikallista vastuuta ja yrittäjämäistä toimintatapaa. Konsernin yhtiöiden kestävä pitkän aikavälin tuloskasvu varmistetaan yhtiöiden ja niiden henkilöstön tukemisella ja kouluttamisella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 59,9 | 93,5 | 107,3 |
kasvu-% | 4,6 % | 56,2 % | 14,7 % |
EBIT (oik.) | 3,5 | 4,5 | 6,2 |
EBIT-% (oik.) | 5,8 % | 4,8 % | 5,8 % |
EPS (oik.) | 0,90 | 0,99 | 1,49 |
Osinko | 0,00 | 0,36 | 0,38 |
Osinko % | 2,8 % | 3,0 % | |
P/E (oik.) | 11,77 | 12,96 | 8,62 |
EV/EBITDA | 5,07 | 10,58 | 6,18 |
