Constille iso uudisrakentamisen urakka
Consti tiedotti tiistaina solmineensa yhtiön mittakaavassa merkittävän uudisrakentamisen urakan, missä Consti rakentaa Ilmalanrinteeseen kaksi uutta toimistotaloa. Hankkeen kokonaisarvo on 30 MEUR, joka vastaa noin 11 % yhtiön viime vuoden liikevaihdosta. Tilauskantaa hanke kokonaisuudessaan nostaisi Q1-n tasosta (196,5 MEUR) noin 15 %:lla, mikä tekee hankkeesta Constille merkittävän kokoisen.
Erikoisen hankkeesta tekee se, että tämä on korjausrakentaja Constin ensimmäisiä isoja uudisrakentamisen kohteita. Hanke noudattaakin hyvin Constin uutta strategiaa, jonka keskiössä ovat asiakaslähtöisyys, uudisrakentaminen sekä vastuullisuus. Vastuullisuudesta kertoo, että hankkeelle haetaan Gold-tasoista LEED-luokitusta. Tämän vuoksi tuotevalintoja tehdessä on tutkittu työmaan ja rakennuksen ympäristövaikutuksia huomioimalla niiden mahdollinen ympäristörasitus.
Tiedotteen mukaan Consti toimii hankkeessa projektinjohtomallilla päätoteuttajan roolissa ja vastaa työmaan johtovelvollisuuksien lisäksi rakennuskohteen toteutussuunnittelun ohjauksesta tietomallintamalla. Uudishankkeen rakentaminen alkaa elo-syyskuussa ja sen on arvioitu valmistuvan vuoden 2023 alussa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
