Investors Housen uudelle kiinteistölainarahastolle markkinointilupa
Investors House (IH) tiedotti perjantaina, että sen rahastoyhtiö Investors House Rahastot Oy on saanut Finanssivalvonnalta markkinointiluvan uudelle vakuudellisiin kiinteistölainoihin keskittyvälle Investors House Kiinteistölaina 1 Ky -rahastolle. Samalla rahastoyhtiön toimilupa laajenee ja yhtiö voi jatkossa tarjota perinteisten sijoitusrahastojen ja kiinteistörahastojen lisäksi asiakkailleen myös pääomarahastoja.
Uuden lainarahaston tavoitekoko on 150 MEUR ja se sijoittaa varansa vieraan pääoman ehtoisesti ja vakuuksin katetusti kiinteistöhankkeisiin lyhyellä maturiteetilla. Lainarahastolle on käsityksemme mukaan olemassa tällä hetkellä selvä tarve, sillä kiinteistö- ja rakennusalalla kehitys- ja rakennusaikaisen rahoituksen saatavuus on heikentynyt mm. kiristyneen regulaation myötä. Uusi lainarahasto on linjassa Investors Housen viime maanantain pääomamarkkinapäivässä julkaiseman Kiinteistökumppani-strategian kanssa ja se tukee strategian kannalta keskeisten jatkuvien tuottojen kehitystä.
Investors House tiedotti jo tammikuussa käynnistävänsä valmistelut uuden lainarahaston lanseeramiseksi ja olimme pitäneet todennäköisenä, että IH:n rahastoyhtiö tulee saamaan uudelle rahastolleen markkinointiluvan. Olemme kuitenkin aiempaa luottavaisempia uuden lainarahaston uusmyyntinäkymiin ja toimiluvan laajentumisen myötä pidämme myös todennäköisenä, että yhtiö tulee lanseeramaan lähivuosina useita uusia vaihtoehtorahastoja. Näin ollen näemmekin vuosien 2021-2022 ennusteissamme maltillista nousupainetta. Arviomme mukaan IH tulee kirjaamaan uuteen lainarahastoon liittyen myös pienen järjestelypalkkion H2’20:lle.
Viimeisin yhtiöpäivitys Investors Housesta on luettavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Investors House
Investors House on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka toimii kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Kiinteistömarkkinalla yhtiö toimii aina tontin hankinnasta ja rakennuttamisesta kiinteistöjen omistamiseen ja kiinteistövarallisuuden hoitoon. Finanssimarkkinalla yhtiö pyrkii hakemaan pääomakevyttä ja skaalautuvaa kasvua erityisesti uusien kiinteistörahastojen ja erilaisten yhteissijoitusinstrumenttien avulla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.09.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11,5 | 9,4 | 6,6 |
kasvu-% | 38,5 % | −18,2 % | −30,0 % |
EBIT (oik.) | 4,0 | 4,6 | 4,8 |
EBIT-% (oik.) | 34,5 % | 49,3 % | 72,7 % |
EPS (oik.) | 0,25 | 0,36 | 0,47 |
Osinko | 0,22 | 0,24 | 0,26 |
Osinko % | 3,8 % | 4,6 % | 5,0 % |
P/E (oik.) | 23,49 | 14,80 | 11,18 |
EV/EBITDA | 21,62 | 11,35 | 12,01 |
