Purmo järjesti keskiviikkona hiljaista jaksoa edeltävän analyytikkopuhelun. Pääviesti oli, että volyymit ovat jatkuneet heikolla tasolla ja laskevat Q1-tasolta, mutta toisaalta yhtiön tehostamisohjelma etenee, jonka pitäisi tukea marginaaleja. Myös raaka-ainekulut ovat laskusuunnassa, mutta myyntihintojen lasku vähentää sen vaikutusta. Yhtiö on ohjeistanut koko vuoden oikaistun käyttökatteen olevan viime vuoden tasolla. Emme näe välittömiä muutostarpeita ennusteissamme.
Volyymit jossain määrin odotettua heikommat Q2:lla
Purmo kertoi, että volyymit ovat pysyneet heikolla tasolla Q2:n aikana, eikä yhtiön odottamaa positiivista käännettä ole vielä näkyvissä. Meidän Q2-liikevaihtoennusteemme Purmolle on käytännössä samaa tasoa Q1:n kanssa ja selkeästi alas vahvasta vertailukaudesta (- 14 %). Yhtiö sanoi myös viime vuosina erittäin vahvan Solutions-yksikön Italian liiketoiminnan normalisoituneen matalammalle tasolle. Tämä oli odotettua, sillä Solutions teki Q2’22:lla erittäin vahvan 53 MEUR:n liikevaihdon, kun meidän ennusteemme Q2’23 on 45 MEUR. Liikevaihdon suhteen Q2-ennusteessamme on hieman laskuvaraa yhtiön kommentit huomioiden. Yhtiö ei ole ohjeistanut liikevaihtoa ja ennustamme koko vuoden liikevaihdon laskevan 5 %.
Tehostamisohjelma tukee kannattavuutta
Purmo kommentoi myös, että sen tehostamisohjelma on edennyt jopa odotuksia edellä ja auttaa siten hallitsemaan marginaaleja heikossa volyymitilanteessa. Lisäksi yhtiö näkee raaka-ainekulujen (etenkin teräs) kääntyneen laskuun, joka periaatteessa tukee kannattavuutta. Samanaikaisesti yhtiö näkee kuitenkin hinnoissa laskupainetta, mikä vienee ainakin pidemmällä aikavälillä hyödyn matalammista raaka-ainekuluista. Purmon Q1-tulos ja marginaali olivat selvästi odotettua parempia. Oletimme tämän olleen keskimääräistä parempi kvartaali ja olemme ennustaneet Q2-Q4’23 tuloksen ja marginaalin pysyvän Q1:stä matalammalla tasolla. Kaiken kaikkiaan emme näe tulosennusteissamme oleellista laskupainetta, vaikka liikevaihtotasolla ennusteemme voikin olla hieman optimistinen.
Ohjeistus ennallaan, ennusteemme on sen ylälaidassa
Purmon ohjeistus on ennallaan. Se odottaa 2023 oikaistun käyttökatteen asettuvan samalle tasolle kuin vuonna 2022 eli noin 93 MEUR:oon. Purmo kertoo tämän tarkoittavan +/- 5 % muutosta eli noin 88-97,5 MEUR. Meidän ennusteemme on 96 MEUR eli ohjeistuksen ylälaidassa. Mielestämme yhtiön pitäisi pystyä saavuttamaan ohjeistuksen keskikohta, vaikka volyymit säilyisivät nykyisillä tasolla tehostamisen tukiessa marginaalia. Mikäli volyymeissa nähdään yhtiön odottama positiivinen käänne, yhtiö voi ylittää nykyisen ohjeistushaarukan. Purmo raportoi Q2-tuloksensa 19.7.