Remedy Q1-aamutulos: Odotusten mukaista kehitystä alkuvuodesta
Remedyn aamulla raportoima Q1-tulos oli odotetusti selvästi pakkasella, kun ajoituksellisista tekijöistä johtuen alkuvuoteen ajoittui vain vähän kehitysmaksuja. Muutenkin yhtiö on tänä vuonna vielä selvässä investointivaiheessa, kun viittä kehitteillä olevaa pelihanketta viedään eteenpäin. Tässä kohtaa olennaisinta olikin kuulla, että projektit ovat edenneet alkuvuodesta ja Alan Wake 2:n loppuvuodesta tapahtuva julkaisu alkaa olla jo hyvin lähellä. Moninpeliprojektien (Vanguard ja Condor) osalta tekemistä näyttää kuitenkin vielä riittävän ja näiden menestykseen liittyy nähdäksemme eniten epävarmuutta Remedyn tulevien vuosien osalta.
Alkuvuoteen ajoittui odotetusti melko vähän kehitysmaksuja
Remedyn Q1-liikevaihto laski 45 % 6,9 MEUR:oon ja ylitti lievästi 6,5 MEUR:n ennusteemme. Ajoituksellisista tekijöistä johtuen alkuvuoteen ajoittui odotetusti vähän kehitysmaksuja. Arvioimme tämän johtuneen muun muassa Alan Wake 2:sta, joka on alkuvuoden aikana siirtynyt viimeistelyvaiheeseen ennen pelin julkaisua. Muista projekteista kehitysmaksut olivat arviomme mukaan myös alkuvuodesta suhteellisen pieniä, mutta kasvavat loppuvuotta kohti, kun AW2:sta vapautuu näihin hankkeisiin resursseja. Neljänneksen rojaltituotot olivat 0,5 MEUR, kun ennusteemme oli 0,3 MEUR:ssa.
Tulos odotetusti reilusti pakkasella
Remedyn Q1-liikevoitto oli -5,6 MEUR (Q1’22: 2,8 MEUR) ja siten linjassa -5,4 MEUR:n ennusteemme kanssa. Kasvaneet investoinnit kehitteillä oleviin pelihankkeisiin odotetusti näkyivät kulurakenteen kasvussa ja samaan aikaan neljännekselle ajoittui vähän liikevaihtoa.
Näkymät ennallaan ja peliprojektit etenevät
Remedyn näkymät ovat odotetusti ennallaan ja yhtiö ennakoi vuoden 2023 liikevaihdon laskevan ja liiketuloksen olevan tappiollinen (ennusteemme liikevaihto -18 % ja EBIT -11,2 MEUR. Yhtiön peliprojektien osalta Alan Wake 2 etenee tasaisesti kohti julkaisua ja peli ollaan julkaisemassa loppuvuoden aikana (oletuksemme Q3:n lopussa). Control 2:n kehitys on lähtenyt vauhdilla liikkeelle ja peli on ollut tammikuusta alkaen proof-of-concept-vaiheessa. Tiimin koko kasvaa tänä vuonna asteittain. Samoin Max Payne -projekti etenee hyvin ja peli on myös siirtynyt alkuvuodesta proof-of-concept-vaiheeseeen. Moninpeliprojekteista Condor on Remedyn mukaan jatkanut tasaista kehittymistään proof-of-concept-vaiheessa. Vanguard on myös edelleen proof-of-concept-vaiheessa, mutta viime vuoden lopussa tehdyt uudet avainhenkilöiden rekrytoinnit ovat vauhdittaneet projektia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Remedy Entertainment
Remedy Entertainment on vuonna 1995 perustettu suomalainen videopelikehittäjä. Yhtiö on yksi Suomen vanhimmista pelinkehittäjistä, jonka tunnetuimpia pelejä ovat Max Payne, Alan Wake, Quantum Break ja Control. Remedy tunnetaan maailmalla parhaiten tarinavetoisista toimintapeleistä ja on yksi arvostetuimpia itsenäisiä AAA-pelistudioita maailmassa. Remedy kehittää korkeatasoisia, suurten pelistudioiden massapeleistä selkeästi erottuvia pelejä pääsääntöisesti PC:lle, Xboxille ja Playstationille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut18.04.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 43,6 | 35,6 | 62,1 |
kasvu-% | −2,54 % | −18,33 % | 74,44 % |
EBIT (oik.) | −0,6 | −11,2 | 6,7 |
EBIT-% (oik.) | −1,29 % | −31,46 % | 10,84 % |
EPS (oik.) | −0,13 | −0,67 | 0,39 |
Osinko | 0,10 | 0,10 | 0,17 |
Osinko % | 0,46 % | 0,55 % | 0,94 % |
P/E (oik.) | - | - | 46,48 |
EV/EBITDA | 126,51 | - | 14,79 |