Topdanmarkilta konsensusodotuksia parempi Q1-tulos, ohjeistusta tarkistettiin pykälä ylöspäin
Sammon tytäryhtiö Topdanmark raportoi maantaina konsensusodotuksia paremman Q1-tuloksen ja tämän lisäksi yhtiö tarkisti raportissa myös huhtikuun alussa päivitettyä ohjeistustaan ylöspäin. Topdanmarkin vahva raportti on lähtökohtaisesti positiivinen uutinen myös Sammon kannalta. Topdanmarkin Q1-tulosylitys oli kuitenkin pitkälti sijoitustuottojen vetämää, ja raportissa tehty ohjeistuksen nosto oli näkemyksemme mukaan jo pitkälti sisällä konsensusodotuksissa. Näin ollen Topdanmarkin Q1-raportin merkitys jää Sammon näkökulmasta konsernitasolla suhteellisen rajalliseksi.
Topdanmarkin vahinkovakuutustoiminta teki Q1:llä 651 MDKK:n tuloksen ennen veroja (PTP), mikä ylitti 575 MDKK:ssa olleen konsensuksen mediaanin. Vahinkovakuutuksen tulosylityksen taustalla oli selvästi konsensusodotuksia vahvemmat sijoitustuotot (Q1’21: 299 MDKK vs. konsensus 191 MDKK) erityisesti osake- ja CLO-instrumenttien hyvän tuottokehityksen myötä. Topdanmarkin vakuutustekninen tulos oli Q1:llä 352 MDKK, mikä jäi hienoisesti konsensusennusteiden mediaanista (386 MDKK). Topdanmarkin yhdistetty kulusuhde parantui vaisusta vertailukaudesta 3,9 %-yksikköä ja oli 85,9 % (konsensus: 84,5 %). Koronapandemialla oli Q1:llä yhdistettyyn kulusuhteeseen 1,4 %-yksikön positiivinen vaikutus.
Topdanmarkin Henkivakuutustoiminnan tulos (190 MDKK) sai Q1:llä myös odotetusti tukea vahvasta pääomamarkkinasta ja tulos osui konsensusodotusten (70-215 MDKK) ylälaitaan. Topdanmarkin tulos ennen veroja (PTP) oli konsernitasolla lopulta 836 MDKK, mikä ylitti 757 MDKK:n konsensuksen. Topdanmarkin Solvenssi II:n mukainen vakavaraisuus oli Q1:n lopussa erittäin vahva 243 % (Q4’20: 170 %). Vahva vakavaraisuus nostaa todennäköisyyksiä sille, että Topdanmark tulee ensi vuonna purkamaan tasettaan lisäosinkojen muodossa.
Topdanmark teki Q1-raportissa tarkennuksia myös kuluvan vuoden ohjeistukseen. Yhtiö arvioi nyt koko vuoden nettotuloksen asettuvan 1450-1550 MDKK:oon, kun huhtikuun alussa haarukka nostettiin 1300-1400 MDKK:oon (Q4-raportissa 1000-1100 MDKK). Konsensusennusteet odottivat ennen Q1-raporttia Topdanmarkin kuluvan vuoden nettotuloksen asettuvan 1363-1694 MDKK:n haarukkaan ja näin ollen päivitetty ohjeistus vaikuttaisi olleen pitkälti sisällä konsensusodotuksissa jo ennakkoon. Tästä kielii mielestämme myös maanantai-iltapäivänä nähty Topdanmarkin maltillinen kurssireaktio (+2 %) Q1-raporttiin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sampo
Sampo on Pohjoismaiden suurin vahinkovakuuttaja, joka tarjoaa palveluja kaikissa Pohjoismaissa sekä asiakas- ja tuotesegmenteissä. Konserni on myös merkittävä toimija Ison-Britannian kasvavilla digitaalisilla vahinkovakuutusmarkkinoilla. Vakuutustoimintaa konsernissa harjoittavat tytäryhtiöt If, Topdanmark ja Hastings. Sammolla on yli 7 miljoonaa asiakasta ja sen bruttomaksutulo on lähes 9 miljardia euroa. Konsernilla on yli 13 000 työntekijää Pohjoismassa, Isossa-Britanniassa ja Baltiassa. Sampo on listattu Helsingin ja Tukholman pörssiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.04.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 8 412,0 | 10 039,0 | 10 315,8 |
kasvu-% | −3,84 % | 19,34 % | 2,76 % |
EBIT (oik.) | 1 541,0 | 2 005,5 | 2 070,8 |
EBIT-% (oik.) | 18,32 % | 19,98 % | 20,07 % |
EPS (oik.) | 2,16 | 2,76 | 2,87 |
Osinko | 1,70 | 1,90 | 2,00 |
Osinko % | 5,41 % | 4,93 % | 5,19 % |
P/E (oik.) | 14,57 | 13,95 | 13,44 |
EV/EBITDA | 52,29 | 11,72 | 11,12 |