Viafin Service käynnistää uuden alueyksikön Ouluun
Teollisuuden kunnossapitoon erikoistunut Viafin Service ilmoitti eilen perustaneensa uuden alueyksikön Ouluun. Olemme odottaneet yhtiöltä uusia avauksia Ouluun ja pohjoiseen Keski-Suomeen, eikä uutisella ole näin merkittävää vaikutusta yhtiön lyhyen aikavälin näkymiin tai näkemykseemme. Pitkällä aikavälillä se tukee yhtiön strategian mukaista orgaanista kasvua kohti pitkän aikavälin 100 MEUR:n liikevaihdon tavoitetta. Tarkemmin yhtiön strategiaa ja sen vaiheita on käyty läpi yhtiön vielä ajankohtaisessa laajassa raportissa.
Yksi yhtiön liiketoiminnan ajureista on uusien toimipisteiden perustaminen ja näemme uutisen lähinnä vahvistavana elementtinä ennusteillemme kuluvalle vuodelle. Olemme haarukoineet yhtiön toimipisteiden olevan operatiivisesti omillaan noin vuoden päästä aloituksesta ja liikevaihtotaso, hieman alueesta ja palvelualueesta riippuen, on historiallisesti samankaltaisilla toimipisteillä vaihdellut noin 2-4 MEUR:n välissä. Oulun alueen teollisuuden rakenteen (mm. paperi ja kemia) ja Viafinin laajentuneen liiketoimintamixin ansiosta potentiaalinen liikevaihto toimipisteelle voi olla kuitenkin korkeammalla. Kunnossapitoon ja teollisuuden putkistoihin keskittyvää uutta toimipistettä ja alueyksikköä lähtee vetämään Mika Karjalainen, jolla on kokemusta putkisto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta Viafin Servicen Keminmaan toimipisteestä. Uuden alueyksikön nimeksi tulee Viafin Oulu Piping ja se on perustettu Viafin Process Pipingin tytäryhtiöksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Viafin Service
Viafin Service Oyj on vuonna 2018 perustettu teollisuuden kunnossapitoon sekä putkistojen, laitteistojen ja kaasujärjestelmien huoltoon sekä näiden asentamiseen erikoistunut yhtiö. Viafin Servicen laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat myös LNG- ja biokaasujärjestelmien, kaasuverkkojen sekä kaasutankkausasemien kunnossapitopalvelut ja järjestelmätoimitukset. Viafin Service harjoittaa liiketoimintaa pääasiassa Suomessa, ja sen asiakkaisiin kuuluu useita merkittäviä sellu-, energia-, kemian- sekä metalliteollisuuden alalla toimivia suuria yrityksiä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.12.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 31,2 | 58,6 | 48,4 |
kasvu-% | 18,98 % | 87,78 % | −17,36 % |
EBIT (oik.) | 1,4 | 3,4 | 2,6 |
EBIT-% (oik.) | 4,40 % | 5,84 % | 5,42 % |
EPS (oik.) | 0,39 | 0,80 | 0,62 |
Osinko | 0,00 | 0,22 | 0,22 |
Osinko % | 1,20 % | 1,20 % | |
P/E (oik.) | 12,99 | 22,92 | 29,87 |
EV/EBITDA | 4,56 | 13,92 | 27,74 |