Atria Q1-aamutulos: Ruotsin ja Tanskan tehostustoimet purevat
Atrian Q1 sujui ennakko-odotuksia vahvemmin. Liikevaihto laski lähinnä Suomessa heikon kuluttajakysynnän ja rehun hinnan laskun myötä. Liiketulos laski kuitenkin odotettua vähemmän suhteessa vahvaan vertailukauteen. Ruotsin ja Tanskan tehostustoimien vaikutukset alkavat näkyä, mikä osittain tuki kannattavuutta. Atria toisti aikaisemman ohjeistuksensa, mutta näemme ainakin pienen mahdollisuuden myös ohjeistusnostolle loppuvuoden aikana, mikäli Nurmon siipikarjatehtaan tehokkuus saadaan nopeasti tavoitteiden mukaiseksi.
Ruotsin, Tanskan ja Viron liikevaihdot kehittyivät odotuksia paremmin
Atrian liikevaihto laski Q1:llä vajaat 3 % vuodentakaisesta ja oli karkeasti odotuksiamme vastaavalla tasolla. Liikevaihdon lasku johtui Atria Suomesta, sillä muilla liiketoiminta-alueilla liikevaihto jopa ylitti ennusteemme. Atria Suomen liikevaihto laski 4 % v/v, mikä johtui sekä rehukaupan liikevaihdon laskusta hintojen laskun myötä että heikosta kuluttajakysynnästä, mikä näkyi mm. foodservice-myynnin ja viennin heikkoutena. Markkinoilla on edelleen ylitarjontaa punaisesta lihasta, mikä painaa lihan hintaa alas. Atria Ruotsin liikevaihto pysyi karkeasti ennallaan, vaikka odotimme liikevaihdon laskevan 3 %:lla mm. tuotevalikoiman supistamisen myötä. Ruotsin liikevaihtoa tuki mm. vahvistunut markkina-asema siipikarjatuotteissa ja foodservicessä. Atria Tanskan & Viron liikevaihto kasvoi 9 % (ennusteemme 3 %), mihin vaikutti mm. viennin kasvu Tanskasta sekä markkinaosuuksien kasvattaminen Virossa.
Tulos laski odotuksia vähemmän
Q1 oli myös kannattavuuden puolesta ennakko-odotuksia vahvempi oikaistun ja raportoidun liikevoiton yltäessä 8,0 MEUR:oon (ennustimme 5,6 MEUR, konsensus 4,2 MEUR). Vuodentakaiseen kvartaaliin verrattuna tulos kuitenkin laski, sillä vertailukauden tulos oli jopa poikkeuksellisen vahvalla tasolla, ja Suomen kuluttajakysyntä on sittemmin heikentynyt. Atria Suomen liikevaihto oli karkeasti odotuksia vastaavalla tasolla, mutta sekä Atria Ruotsi että Atria Tanska & Viro ylittivät ennusteemme 1-2 MEUR:lla. Atrian mukaan Ruotsissa ja Tanskassa toteutettujen tehostamistoimien vaikutukset alkavat näkyä. Konsernin käyttökate oli 23 MEUR ja ylitti ennusteemme 10 %:lla. Osakekohtainen tulos oli 0,10 euroa, mikä oli noin kaksinkertainen ennusteeseemme nähden. Liiketoiminnan rahavirta oli -16,8 MEUR (Q1’23: -13,3 MEUR), mihin vaikutti pääasiassa tulostason lasku suhteessa vertailukauteen.
Atria ohjeistaa laskevaa tulosta haastavassa toimintaympäristössä
Atria toisti ohjeistuksensa, jonka mukaan oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan pienempi kuin edellisvuonna (2023: 49,6 MEUR). Vaikka tulos laski suhteessa vertailukauteen, on takamatka vuoden 2023 lukuihin toistaiseksi melko pieni ja mikäli yhtiö yltäisi loppuvuonna nappisuoritukseen, voisi ohjeistuksen nostaminen tulla vielä kyseeseen. Toistaiseksi Atria kuitenkin odottaa toimintaympäristön pysyvän haastavana erityisesti kuluttajakäyttäytymisen osalta. Myös Nurmon uuden siipikarjatehtaan toiminnan alkuvaihe voi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia ennen kuin tuotannon tehokkuus saadaan optimaaliseksi.
Login required
This content is only available for logged in users
Atria
Atria is a food group. The group includes a number of companies, the more well-known of which include Sibylla, Lithells, and Ridderheims. The subsidiaries' operations include the production of liver pate, meat and chicken products, and various finished products. Operations are conducted worldwide but mainly concentrated in the Nordic countries, the Baltics, and Russia. The company was founded in 1903 and is headquartered in Seinäjoki.
Read more on company pageKey Estimate Figures22.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Revenue | 1,752.7 | 1,755.6 | 1,792.4 |
growth-% | 3.29 % | 0.17 % | 2.10 % |
EBIT (adj.) | 49.7 | 49.4 | 57.5 |
EBIT-% (adj.) | 2.84 % | 2.81 % | 3.21 % |
EPS (adj.) | 0.70 | 0.92 | 1.20 |
Dividend | 0.60 | 0.65 | 0.70 |
Dividend % | 5.74 % | 6.73 % | 7.25 % |
P/E (adj.) | 14.96 | 10.48 | 8.05 |
EV/EBITDA | 5.53 | 4.88 | 4.38 |